Meidän Perhe on lisännyt 38 reseptiä.
Linkitetty 249 keittokirjaan.
Ohje Serko Rantanen Kuva Päivi Ristell

Jo yksi juusto on hyvä, mutta kun lasagneen laittaa kahta juustoa, lopputuloksesta tulee superherkullista. Lisäksi tämä kasvislasagne on vehnätön ja gluteeniton, sillä pastalevyjen sijaan sen kerrokset muodostuvat munakoisosta ja kesäkurpitsasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Vegelasagne ilman pastaa

Ainekset

2
munakoisoa
2
kesäkurpitsaa
1
tl
suolaa
3
palloa
mozzarellaa
150
g
parmesaania
1/2
ruukkua
basilikaa
1
rkl
oliiviöljyä
Tomaattikastike
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
4
tomaattia
2
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
säilyketomaatteja
1
rkl
tomaattipyreetä
5
dl
tomaattimehua
1
rkl
kuivattua basilikaa ja/tai timjamia
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Tee tomaattikastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Lohko tomaatit. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa ja ruskista sipulit kevyesti. Lisää loput ainekset ja jätä kastike hautumaan ilman kantta kasvisten käsittelyn ajaksi.
  3. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsat pituussuunnassa vajaan sentin viipaleiksi. Levitä uunipelleille leivinpaperin päälle. Ripottele suola pinnalle. Kypsennä uunissa 20–25 minuuttia, kunnes pinta on kuivahtanut.
  4. Leikkaa mozzarellat ohuiksi viipaleiksi. Raasta parmesaani. Nypi basilikasta lehdet.
  5. Soseuta tomaattikastike sauvasekoittimella.
  6. Voitele uunivuoka (20 x 30 cm) öljyllä. Levitä ohut kerros kastiketta pohjalle. Levitä kerros kasviksia, basilikaa, kastiketta, mozzarellaa ja juustoraasteita päälle. Täytä loput kerrokset samalla lailla.
  7. Kypsennä lasagnea 30 minuuttia. Anna ruuan vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele basilikalla.

Vinkki! Jos on aikaa, anna kastikkeen hautua jopa kolme tuntia kannen alla, niin mausta tulee supertäyteläinen.

Kommentit (10)

SaaraSS

Muuten hyvä, mutta aivan liian vetinen. Ensi kerralla jätän tomaattimehun kokonaan pois.

Vierailija

Lasagne ilman jauhelihaa ja pastalevyjä ei ole lasagne, vaan jotain ihan muuta...

Bansku
Seuraa 
Liittynyt8.5.2018

Jätin tomaattimehun pois ja hyvää oli! Jatkoon!

Venla Soppa365
Seuraa 
Liittynyt3.4.2017

Hei, hyvä kuulla että maistui. Koostumuskin on lopulta niin makuasia :) Kiva jos löysit itsellesi sopivan muodon tästä ohjeesta!

Vierailija

Mutta eihän tämä annos ole vege jos siinä on läytetty juustoa?

Sananselitykset hakuun

Niin, siis lasagnehan tämä ei ole, vaan kasvispaistos!

Lasagne on pastalevy.

Ja kannattaisi myös kayttää kasvis-sanaa vegen sijaan, niin ei oletettaisi täysin vegaaniksi ruuaksi...

Muuten ihan kiva ohje.  Maistui meidän sekasyöjällekin :)

Vierailija

Kyllä oli hyvää, jatkoon! Tomaattimehua en laittanut kun ei ollut, mutta tomaattikastikkeeseen laitoin hautumaan pari desiä härkäpapurouhetta - tuli proteiinia ja ihanasti purutuntumaa. Eikä ollut vetistä.

Kuvaukset??

Lasagne on pastaa ja ilman sitä, se EI OLE LASAGNEA!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.