Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2113 reseptiä.
Linkitetty 161 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Mikko Hannula

Kasvikset ja feta paistuvat yhdessä uunin lämmössä. Pehmeä feta sekoitetaan kermaiseksi tahnaksi. Loistava makukombo!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1
Vaikeustaso
Helppo

Välimerenpelti ja uunifetatahna

Ainekset

2
paprikaa (keltainen ja punainen)
1
munakoiso
1
kesäkurpitsa
1
punasipuli
250
g
terttukirsikkatomaatteja
1
sitruuna
1/2
dl
oliiviöljyä
1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria myllystä
2
rosmariininoksaa
350
g
kivettömiä kalamataoliiveja
Uunifetatahna
300
g (2 x 150 g)
fetajuustoa
1/2
ruukku
basilikaa
1 1/2
rkl
hunajaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Huuhtele ja kuutioi paprikat, munakoiso ja kesäkurpitsa. Kuori ja lohko punasipuli. Huuhtele tomaatit.
  3. Pese sitruuna, raasta kuoret ja purista mehu. Sekoita kuori ja mehu öljyyn.
  4. Sekoita kaikki kasvikset uunipellillä. Mausta suolalla ja pippurilla ja valuta sitruunaöljy tasaisesti vihannesten päälle. Lisää rosmariini, oliivit ja lopuksi kokonaiset fetajuustot. Paista uunissa 45 minuuttia.
  5. Laita uunifetat pieneen kulhoon ja murskaa ne tahnaksi. Lisää hienonnettu basilika ja hunaja, mausta pippurilla. Mausta ja lisää halutessasi suolaa. Tarjoa heti uunikasvisten kanssa.

Kommentit (3)

Vierailija

Millä hunajan voisi korvata?
T:Allergikko

Vierailija

itse ajattelin korvata sen vaahterasiirapilla:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2113 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Talven väripilkku! Salviavoissa paistettu ja meheväksi kypsennetty possunfilee saa hyvää seuraa valkosipulilla maustetusta lehtikaalista ja punajuuripyreestä. Voit unohtaa kastikkeen, tämä annos on parhaimmillaan juuri näin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Salviapossu

Ainekset

1
possun sisäfilee (n. 600 g)
2
pientä salottisipulia
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
rypsiöljyä
3–4
salvianoksaa
3
rkl
voita
1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Ota filee huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista.
  2. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Valmistele pyreeseen tulevat punajuuret uuniin tässä vaiheessa (ks. ohje alla).
  3. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä pannussa öljyssä muutama minuutti. Lisää filee, salvia ja voi pannuun. Paista lihaan kauttaaltaan kaunis väri. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Työnnä paistolämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan. Siirrä liha pellille uuniin ja kypsennä, kunnes sisälämpö on 70 astetta, noin 40 minuuttia.
  5. Kääri liha folioon ja anna levätä noin 15 minuuttia ennen leikkaamista. Viimeistele punajuuripyree ja paista lehtikaali.

Punajuuripyree

Ainekset

800
g
punajuuria
1 + 1
rkl
rypsiöljyä
1
tl
sormisuolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
1
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
2
tl
balsamiviinietikkaa
1
prk (120 g)
smetanaa
(kasvislientä tai vettä)

Työvaiheet

  1.  Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja paloittele punajuuret. Laita palat pellille ja sekoita 1 rkl öljyä, suola ja pippuri joukkoon. Paahda uunissa kypsiksi, noin 45 minuuttia. 
  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota ne pannussa öljyssä kypsiksi, noin 5 minuuttia.
  3. Soseuta kaikki pyreen aineet. Ohenna tarvittaessa kasvisliemellä tai vedellä.

Valkosipulinen lehtikaali

Ainekset

200
g
lehti- tai mustakaalia
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
rypsiöljyä
3
rkl
pinjansiemeniä
2
tl
sitruunamehua
1/2
tl
sormisuolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Huuhtele ja kuivaa lehtikaalit. Poista kovat ruodit ja revi lehdet pieniksi paloiksi.
  2. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuullota niitä pannussa öljyssä miedolla lämmöllä muutama minuutti. Nosta lämpötilaa, lisää kaalit ja paista muutama minuutti. 
  3. Lisää siemenet kaalin joukkoon ja anna niiden saada hieman väriä. Mausta sitruunalla, suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1041 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Shepherd’s Pie eli paimenen piiras on kuin lihaperunasoselaatikko, mutta sillä erolla, että muusi on kantena jauhelihakastikkeen päällä, ei joukkoon sekoitettuna. Muusi on myös hiukan tiiviimpää. Tämä tuhti ja herkullinen paimenen piiras saa hyvää särmää pinnalle raastetusta piparjuuresta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paimenen piiras piparjuurella

Ainekset

800
g
jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda)
¾
dl
maitoa
50
g
voita
½
tl
suolaa
Jauhelihakastike
2
pientä
sipulia
2
valkosipulinkynttä
1
iso
porkkana
4
tl
öljyä
400
g
naudan jauhelihaa
300
g
karitsan jauhelihaa
2
dl
tomaattimurskaa
3
rosmariininoksaa
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria rouhittuna
Päälle
dl
parmesaania raastettuna
raastettua piparjuurta

Työvaiheet

  1. Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kuori ne kuumina ja soseuta survimella tai sähkövatkaimella.
  2. Kuumenna maito ja sulata voi. Lisää perunoiden joukkoon ja sekoita sileäksi. Mausta suolalla.
  3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja pilko porkkana. Kuullota kasviksia öljyssä keskilämmöllä noin 3 minuuttia, älä kuitenkaan ruskista. Kaada kasvikset kulhoon.
  4. Paista jauheliha samalla pannulla kypsäksi. Lisää tomaattimurska, kuullotetut kasvikset ja hienonnetut rosmariininoksat. Hauduta 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Kuumenna uuni 200 asteeseen grillivastukselle. Kaada jauhelihakastike vuokaan pohjimmaiseksi. Levitä perunamuusi päälle ja ripottele parmesaaniraaste päällimmäiseksi. Gratinoi 10 minuuttia.
  6. Raasta tuoretta piparjuurta annosten päälle ja tarjoile heti.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2113 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Vaihtelua vihreille kuulille! Pyörittele tanskalainen manteli-riisipuuro palloiksi, sujauta herkkujen sisälle manteli ja kierittele kuorutteissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 20 kpl
Valmistusaika
1 h 30 min + jäähtyminen
Vaikeustaso
Helppo

Riisipuurokuulat

Ainekset

1
dl
vettä
2
dl
puuroriisiä
7
dl
täysmaitoa
2
dl
kuohukermaa
1
vaniljatanko
1
dl
sokeria
1 1/2
dl
mantelijauhetta
(1–2 rkl mantelilikööriä)
n. 20 kuorittua mantelia
Kuorrutteet
2
rkl
inkiväärijauhetta (Dr. Oetker)
3
rkl
seesaminsiemeniä
1
dl
pistaasirouhetta
n. 20 sitruunamelissan lehteä

Työvaiheet

  1. Kuumenna vesi kiehuvaksi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää riisi ja keitä kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja kerma sekä halkaistu vaniljatanko. Hauduta puuroksi miedolla lämmöllä noin 1 tunti.
  2. Sekoita sokeri ja mantelijauhe puuroon. Mausta halutessasi liköörillä. Anna puuron jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja viilennä sitten jääkaapissa.
  3. Pyörittele kylmästä manteli-riisipuurosta kostutetuin käsin palloja ja sujauta jokaisen pallon sisään yksi manteli. Lisää tarvittaessa mantelijauhetta muotoilun helpottamiseksi.
  4. Sekoita inkiväärirouhe ja seesaminsiemenet keskenään. Pyörittele 1/3 palloista inkivääri- seesamiseoksessa, 1/3 pistaasirouheessa ja paina 1/3:n pinnalle sitruunamelissan lehdet.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1041 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Rakastatko sekä pizzaa että lämpimiä voileipiä? Miksi valita, jos voi saada molemmat! Ohuista kauraleivistä saat pizzalle ihanan pohjan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 kpl
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Lämppäripizza

Ainekset

1
pkt (noin 200 g)
ohutta kauraleipää
3
rkl
tomaattipyreetä
1
dl
fetaa murennettuna
1
dl
juustoraastetta
1
tlk
säilöttyjä artisokansydämiä
125
g
kirsikkatomaatteja
2
rkl
oliivirenkaita
1
rkl
kapriksia
Päälle
versoja, yrttejä (ja syötäviä kukkia)

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa leipäpalat kolmioiksi. Asettele leipäkolmiot vierekkäin niin, että ne muodostavat pyöreän pizzan.
  2. Levitä pizzapohjan päälle tomaattipyreetä. Ripottele pinnalle fetamuru ja puolet juustoraasteesta. Valuta ja puolita artisokansydämet ja viipaloi kirsikkatomaatit, levitä juustojen päälle. Ripottele pinnalle myös oliivirenkaita ja kapriksia. Levitä loppu juustoraasteesta päällimmäiseksi.
  3. Paista pizzaa noin 12 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Koristele yrteillä ja versoilla (sekä halutessasi syötävillä kukilla).

Kommentit (0)