Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2047 reseptiä.
Linkitetty 369 keittokirjaan.
OHJE Emmi Nuorgam KUVA Tuomas Kolehmainen

Tätä simppeliä pastaa voisi syödä päivästä toiseen – eikä mikään onneksi estä. Sen salaisuus on kasvisten jälkimarinointi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
45 min

Maailman paras arkipasta

Ainekset

1/2
kesäkurpitsa
200
g
parsaa
2
kypsää tomaattia
2
punasipulia
1
suippopaprika
Marinadi
2
valkosipulinkynttä
1/2
mieto chili
1/2
dl
lehtipersiljaa hienonnettuna
1/2
dl
basilikaa hienonnettuna
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
limettimehua
1
dl
oliiviöljyä
1
tl
suolaa
1/2
tl
sokeria
1/2
tl
rouhittua mustapippuria
Lisäksi
200
g
pastaa
(mozzarellaa/fetaa)

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Paloittele kasvikset 3 cm:n paloiksi leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda uunissa 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä, mutta napakoita.
  2. Valmista sillä aikaa marinadi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna chili ja yrtit, purista sitruuna- ja limettimehu. Sekoita marinadin ainekset yhteen ja kääntele seos kasvisten joukkoon.
  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kypsä pasta ja kääntele se marinoituneiden kasvisten sekaan. Revi halutessasi ruuan päälle juustoa.

Kommentit (4)

Lihansyöjä

Missä on liha tai kala? En ole kasvissyöjä joten tämä ei todellakaan ole maailman paras pasta.

Italialainen

Resepti on a 6ivan liian monimutkainen. Joko basilikaa tai persiljaa. Ne eivät yksinkertaisesti sovi yhteen. Sitruuna- tai limettimehu ihan turha lisätä jos käytetään tuoreita tomaatteja. Liian vähän kesäkurpitsaa ja liikaa punasipulia. Munakoiso sopii erinomaisesti marinadiin kesäkurpitsan ja paprikan kanssa.

Vierailija

Ihana kasvisruoka. Ihan simppeli ohje, jatkoon!

Susannasevon

Super hyvä ja helppo resepti eikä todellakaan tarvitse mitään lihatuotetta, kuten yllä joku valitteli...... Teen tätä usein ja vieraillekin on maistunut! 5/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2047 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Lempeä maissikeitto on Japanissa lohturuokaa, jota voi ostaa jopa tölkeissä. Parasta soppa on kuitenkin itse tehtynä, kevätsipulilla ja seesaminsiemenillä höystettynä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Japanilainen maissikeitto

Ainekset

1
iso sipuli
2-3
jauhoista perunaa
2
rkl
öljyä
8
dl
vettä
2
ps (à 200 g)
pakastemaissia
2
kanaliemikuutiota
2
dl
(ruoka)kermaa
1
rkl
miriniä
1/2
tl
suolaa
Päälle
2
rkl
mustia seesamisiemeniä
kevät- tai ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat.
  2. Kuullota sipulia ja perunoita öljyssä kattilassa 2 minuuttia. Lisää vesi, maissit ja liemikuutiot. Halutessasi säästä 1 dl maissia ruuan koristeeksi.
  3. Hauduta keittoa 15 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
  4. Lisää kerma, mirin ja suola. Älä enää kiehauta keittoa, ettei kerma juoksetu.
  5. Viimeistele keitto seesaminsiemenillä ja kevät- tai ruohosipulilla.

Kommentit (2)

Tiina Kristiina Metsäketo

Hei hyvä keitto,mutta seesamsiemeniä ei saa syödä kun 1 tl päivässä.Tiedoksi et ne on erittäin kova vaikutus elimistöön.

Pia Kujala

Vähän muuntelin keittoa ja riivin joukkoon puolikkaan kypsää broileria loppuvaiheessa. Paras kanakeitto, mitä olen koskaan syönnyt. Seesamin siemeniä ei sattunut olemaan, mutta ei haitannut yhtään.

Me Naiset on lisännyt 1016 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Ota pizzaperjantai haltuun tällä lähes itsestään valmistuvalla vegeherkulla! Sienen mehevä rakenne saa unohtamaan taikinankaipuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Portobello-minipizzat

Ainekset

4
isoa
portobellosientä
4
tl
oliiviöljyä
1
tl
sormisuolaa
1
tl
pizzamaustetta
½
tl
valkosipulijauhetta
1
dl
valmista pizzakastiketta
100
g
kasvissuikaleita (esim. Apetit tuorekset)
4
rkl
parmesaania

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Puhdista sienet ja poista jalat. Laita leivinpaperin päälle uunipellille ja sivele öljyä molemmin puolin. Yhdistä mausteet keskenään ja ripottele seos sienten päälle. Paista 5 minuuttia.
  2. Lusikoi kastike sienille ja levitä kasvikset päälle. Raasta parmesaani pinnalle. Jatka paistamista noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset saavat väriä.

Vinkki! Hyödynnä portobellojen jalat paistettuna salaateissa tai vaikka bolognesekastikkeessa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1016 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Pecorino-juuston höystämä cacio e pepe on klassikkopasta, josta tuli hitti. Alkuperäiseen ohjeeseen ei kuulu rucolaa, mutta sen pippurinen maku sopii pastaan erinomaisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Rucola-juustopasta

Ainekset

200
g
pecorinojuustoa
1
rkl
suolaa
400
g
spagettia
1
tl
mustapippuria myllystä
25
g
voita
2-3
dl
pastan keitinvettä
50
g
rucolaa

Työvaiheet

  1. Laita pastavesi kiehumaan. Raasta juusto raastimen hienolla terällä.
  2. Suolaa vesi ja keitä pasta. Kun pastan keittoaikaa on jäljellä kaksi minuuttia, sulata voi pannulla. Lisää mustapippuri ja paista sitä voissa.
  3. Ota 3 dl keitinvettä talteen ja valuta pasta. Lisää pannulle pasta ja 1 dl keitinvedestä. Lisää juustoraaste kolmessa erässä voimakkaasti sekoittaen. Juuston tulee sulaa ja muodostaa veden kanssa kastike. Lisää keitinvettä, kunnes pasta on kosteaa, mutta ei vetistä.
  4. Sekoita rucola pastan joukkoon ja tarjoa heti.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1016 reseptiä.
Linkitetty 21 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Tuo arkeen luksusta ja nauti viikunaherkku alkupalaksi sellaisenaan tai esimerkiksi salaattipedillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 minuuttia + paistaminen 10 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Vuohenjuustolla täytetyt viikunat

Ainekset

8
viikunaa
2
rkl
pähkinärouhetta
8
timjaminoksaa
1
pkt
pehmeää vuohenjuustoa
VIIMEISTELYYN
juoksevaa hunajaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa viikunoihin syvä ristiviilto saksilla. Irrota timjamista lehdet.
  2. Lado viikunat uunivuokaan. Avaa viikunat, jotta ne on helpompi täyttää. Lusikoi viikunoiden sisään vuohenjuustoa ja pähkinärouhetta. Lisää vielä puolet timjamin lehdistä. Paista 10 minuuttia.
  3. Valuta kuumien viikunoiden päälle hunajaa ja koristele timjamilla.

Kommentit (0)