Miedon etikkaiset säilötyt tomaatit ovat yhtä erottamaton osa venäläistä ruokapöytää kuin suolakurkut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin 4 l
20 min
Helppo
Venäläiset tomaatit
Ainesosat
2
kg
(kirsikka)tomaatteja
4
valkosipulinkynttä
2
varsisellerin vartta
4
kruunutillin oksaa
2
tl
mustapippureita
LIEMI
2
litraa vettä
2
rkl
sokeria
2
tl
suolaa
2
dl
väkiviinaetikkaa
Vaiheet
- Huuhtele tomaatit ja pistele niihin reikiä esimerkiksi hammastikulla. Viipaloi valkosipulinkynnet ja pilko sellerinvarret. Hienonna tillinoksat.
- Lado kasvikset pippureiden kanssa yhteen isoon desinfioituun lasipurkkiin tai pariin pienempään.
- Kiehauta kattilassa vesi. Liuota suola ja sokeri nesteeseen. Ota kattila liedeltä ja lisää etikka. Kaada seos kasvisten päälle. Sulje tölkki tiiviisti ja säilytä jääkaapissa.
- Anna tomaattien maustua kylmässä 2–3 kuukautta. Säilytä avattuna kylmässä, silloin tomaatit säilyvät pitkään.
- Tomaatteja voi käyttää lisukkeena venäläisten kurkkujen tapaan.