
Ylimaallisen hyvä lämmin salaatti syntyy paahtamalla kikherneet ja kasvikset uunissa ja pyöräyttämällä ne sitruunaisessa sinappisoosissa.
Paahdetun kikhernesalaatin ohje kuuluu Soppa365:n ikisuosikkeihin. Salaattiin tarvitaan joka kaupasta löytyviä aineksia: porkkanoita, säilöttyjä kikherneitä, paprikoita ja ruusukaaleja. Kasvikset pilkotaan melko pieniksi, pyöräytetään öljyssä ja levitetään pellille paahtumaan.
Suosion salaisuus piilee siinä, miten salaatti maustetaan. Se nimittäin tehdään vasta, kun kasvikset ovat kypsyneet.
Helppo vinegretti sekoitetaan sitruunamehusta, kokojyväsinapista ja öljystä. Kastike toimii kuin jälkimarinadi, sillä se imeytyy tehokkaasti kasvisten paahtuneeseen pintaan.
Samaa ideaa kannattaa soveltaa muillekin uunikasviksille. Lopputulos on nimittäin koukuttavan hyvä.
Paahdettu kikhernesalaatti
Ainekset
Työvaiheet
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Huuhtele kikherneet siivilässä kylmällä vedellä. Valuta huolellisesti ja kippaa hetkeksi puhtaalle keittiöpyyhkeelle kuivumaan. Halkaise ruusukaalit ja leikkaa porkkanat ja paprikat reiluiksi suupaloiksi. Nosta kikherneet ja kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille. Mausta seos oliiviöljyllä ja suolalla. Paahda uunissa 25 minuuttia tai kunnes kikherneet ovat rapeita ja kasvikset kauniin ruskeiksi paahtuneita.
- Kasvisten paahtuessa raasta yrttiseokseen tulevan sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi. Jätä se odottamaan.
- Tee kastike. Purista sitruunasta ½ desiä mehua. Sekoita kastikkeen aineet kulhossa ja tasaiseksi.
- Tee yrttiseos. Hienonna yritit ja sekoita ne sitruunankuoriraasteen joukkoon.
- Sekoita kastike ja yrttiseos paahdettujen kasvisten ja kikherneiden joukkoon. Tarjoa salaatti lämpimänä hyvän leivän kanssa.
Kannattaa laittaa kikherneet yksin uuniin ensin n. 10-15 minuutiksi ja sen jälkeen vasta muut kasvikset. Huomasin itse, että näin kikherneistä tulee rapeita, mutta muut kasvikset eivät pala.
Jogurttikastike oliiviöljypohjaisen sijaan sopii tähän myös. Eli samat aineet, mutta korvataan oliiviöljy jogurtilla.
Enpä tullut ajatelleeksi laittaa herneitä ensin yksin, hieno vinkki. Ruusukaalit varsinkin tahtovat tummua liikaa. Oma vinkkini on, että tämä "salaatti" toimii aivan erinomaisesti tortillan täytteenä. Voitelee vain maissiläpyskän creme fraichella tai smetanalla ja vihannesmössöä runsaalla kädellä. Voi toki laittaa jotain lihaa/kanaa mukaan, mutta herneet kyllä riittävät proteiiniksi.
Kiitos hyvistä vinkeistä! Tästähän saa tosiaan mainion tortillantäytteen.
Vaihe 2 sisältää aika monta vaihetta ja kannattaisi jakaa osiin. Kasvikset kannattaa mielestäni muutenkin sekoittaa ja maustaa kulhossa, jonka jälkeen vasta levittää ne pellille. Vaiheessa 4 mainittuja kastikkeen aineita ei ole varsinaisesti eritelty ainesosalistassa.
Ruusukaalit oli kamalia.
Tämä salaatti on herkkua juuri alkuperäisen ohjeen mukaan.
Poksahteleeko kintereet pitkin uunia, kun niitä paahtaa?
Ei poksahtele sen kummemmin, voi huoletta paahtaa!
Ihana ohje ja täytyy kokeilla! Tarkoittaako tuo 290g kikherneitä nettona vai purkin koko? En ole löytänyt kuin 380g purkkeja mistä herneitä itsessään 230g?
Mistä tietää mitkä on kastikkeen ainekset, kun ohjeessa lukee vain, että "sekoita kastikkeen ainekset"? Olisi hyvä, jos olisi mainittu vaikkapa väliotsikoilla mitkä ainekset tulee kastikkeeseen ja mitkä mihinkin muuhun. :)
Kiitos kommenteista. Kikherneiden pakkauskoko tosiaan vaihtelee, mutta salaatti on sinänsä huoleton, että toimii ihan hyvin myös pienemmällä purkkikoolla (2 x 230 g kikherneitä ilman lientä).
Lisäsin väliotsikot aineslistaan, joten kastikkeen ja yrttiseosten ainesten pitäisi nyt löytyä paremmin!
Kuka oikeesti voi syödä kikherneitä? Falafelit kikherneineen maistuu ihan aaltopahvilta!
Kidney-pavut tai valkoiset pavut ovat maultaan ihan toista luokkaa.
Ruusukaalikin on kovin kitkerän makuista.
Taidanpa kokeilla tuota paahtamista siten, että laitan porkkanaa, keltajuurta, raitajuurta, punajuurta, palsternakkaa, porkkanaa, lanttua, ehkä myös juuriselleriä, jos sattuu olemaan, kesäkurpitsaa, suippopaprikaa, sipuleita.
Sitruuna maustaa varmasti ihaniksi, oli öljyn tai jogurtin tai kermaviilin tai creme fraichen kanssa.
”Uunijuures” - Niin minäkin teen. Otetaan mitä sattuu olemaan, pilkotaan, pyöräytetään kulhossa (öljy+suola+pippuri) ja sitten uuniin. Pari kertaa viikossa meillä on uunijuureksia. Helppoa kuin heinänteko ja kaunis ruoka.
Kikherneitä minulla on aina kotona, sillä tykkään niistä ja ne tekevät lopputuloksen ruokaisammaksi. Tuo neuvo niitten paahtamisesta jonkin aikaa etukäteen vaikuttaa hyvältä. Niin teen seuraavalla kerralla.
"Uunijuures 25/13 | klo 8:17 | 17.11.2020
Kuka oikeesti voi syödä kikherneitä? Falafelit kikherneineen maistuu ihan aaltopahvilta!"
Minusta kikherneet ovat vastustamattomia, varsinkin marinoituna, olen muokannut erilaisista ohjeista oman marinadin niille, ja voisin syödä niitä purkillisen kerrallaan. Keitän kikherneet itse.
http://laalinlaihdutus.blogspot.com/2016/09/sitruunamarinoidut-kahvihern...
Tämä salaatti on tosi hyvää! Tästä tuli meidän taloudessamne uusi suosikki, on tehty jo useamman kerran. Kikherneet kannattaa laittaa uuniin jo noin 10 minuuttia ennen muita kasviksia, sitten vaihtaa kiertoilma ja laittaa loput kasvikset eri pellille.