Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3196 reseptiä.
Linkitetty 115 keittokirjaan.
OHJE Meri-Tuuli Väntsi KUVA Sami Repo

Satokauden herkullisin salaatti valmistuu paahdetuista punajuurista, piparjuuri-piimäkastikkeesta ja kananmunanmuruista. 

Kun salaattiannoksen pohjaksi paahtaa juureksia ja käyttää niiden lisäksi esimerkiksi satokauden terveellisiä kaaleja, onnistuu monipuolisen ja täyttävän aterian kokoaminen helpommin.

Punajuuret ja sen sukulaiset raita- sekä keltajuuri ovat ehkä juureksista kauneimpia. Kun niitä paahtaa uunissa muun ruoanlaiton ohella, saa salaattipohjaan kaunista väriä ja tietysti hyvää makua. Juurikkaiden lisäksi salaattiin kannattaa lisätä nyt esimerkiksi mustakaalia tai lehtikaalia.

Näiden kaalien lehtiruodista irrotettujen lehtien käsittelyssä kannattaa käyttää hieman voimaa. Kun niitä hieroo voimakkaasti, lehtien rakenne pehmenee ja niiden syöminen on mukavampaa.

Proteiinia salaattiin saadaan keitetyistä kananmunista, joiden raastettu koostumus on hauska lisä. Lisämakua salaattiin saadaan tuoreista yrteistä sekä tietysti salaatinkastikkeesta, johon käytetään muun muassa piimää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
3 t
Vaikeustaso
Helppo

Kananmuna-punajuurisalaatti

Ainekset

2
pientä punajuurta
6
kananmunaa
200
g
mustakaalia tai mangoldia
1
kerä lehtisalaattia
tilliä tai villiyrttejä (esim. suolaheinää tai isomaksaruohoa)
Piparjuuri-piimäkastike
(2
keitettyä keltuaista)
1
rkl
väkiviinaetikkaa
2
dl
piimää
1
rkl
piparjuuritahnaa
1
tl
sokeria
ripaus valkopippuria

Työvaiheet

  1. Pese punajuuret ja kypsennä niitä kuorineen 150-asteisessa uunissa 2 tuntia tai kunnes ne ovat tikulla kokeiltaessa pehmeitä. Anna niiden jäähtyä kädenlämpöisiksi. Poista sitten kuoret.

  2. Keitä kananmunat koviksi, 8 minuuttia. Halkaise kaksi munaa ja ota niistä keltuaiset talteen salaatinkastiketta varten. Raasta valkuaiset ja loput kananmunat raastimen isolla terällä rasiaan ja laita kylmään odottamaan.

  3. Tee kastike. Laita keitetyt keltuaiset ja etikka purkkiin ja hienonna haarukalla. Lisää loput kastikkeen aineet, sulje purkki tiukasti ja ravista kastike tasaiseksi.

  4. Huuhtele ja kuivaa salaatit. Revi lehdet suupaloiksi isoon kulhoon. Lisää 3 rkl kastiketta ja sekoita. Levitä salaatti tarjoiluvadille, pilko punajuuret salaatille ja kuorruta raastetulla kananmunalla. Valuta päälle lisää kastiketta ja koristele haluamillasi yrteillä.

Kommentit (2)

JH

2 pientä punajuurta 2 tuntia uunissa....ei kovin tehokasta, toimisko mikro mitenkään?

joo

Kannattaisiko ostaa Lidlistä valmiikki keitettyjä punajuuria? Uunissa kypsenettyhän on paras, mutta ei keitettykään  huono ole. Pitää vain antaa lämmitä huoneenlämpöiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1588 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Umamista makua huokuva sieniliemi valmistuu kuivatuista sienistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 1,2 l valmista lientä
Valmistusaika
2 t
Vaikeustaso
Helppo

Sieniliemi

Ainekset

1
sipuli
1
keskikokoinen purjo
1
juuripersija
2
rkl
rypsiöljyä
4
dl
kuivattuja sieniä (suppilovahveroita, tatteja, orakkaita)
2
l
vettä
1
rosmariinin oksa
5
viherpippuria

Työvaiheet

  1. Lohko sipuli kuorineen. Leikkaa purjo pituussuunnassa puoliksi, huuhtele huolellisesti ja paloittele muutaman osaan. Pese juuripersilja ja lohko se.

  2. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja lisää sipulit. Paista, kunnes lohkot ovat saaneet väriä. Lisää loput kasvikset ja kuullota 10 minuuttia.

  3. Lisää kuivatut sienet, vesi, rosmariini ja pippurit. Anna kiehua kannen alla hiljalleen poreillen noin tunti.

  4. Siivilöi liemi ja jatka keittämistä ilman kantta 30 minuuttia, kunnes liemi on hieman sakeutunut.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3196 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 pasteijaa
Valmistusaika
45 min + taikinalevyjen sulaminen
Vaikeustaso
Helppo

Sienipasteijat sieniliemessä

Ainekset

500
g
lehtitaikinalevyjä
TÄYTE
200
g
suppilovahveroita (pakaste)
dl
keitettyä ohraa (noin 1⁄2 dl keittämättömiä ohrasuurimoita)
1
banaanisalottisipuli
2
tl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
¼
tl
kuivattua (sitruuna)timjamia
1
dl
kasvikermaa
½
tl
mustapippuria
VOITELUUN
½
dl
kasvikermaa
TARJOILUUN
1
l
sienilientä
1
tl
suolaa
1–2
rkl
kuivaa sherryä

Työvaiheet

  1. Valmista ensin sieniliemi (ks. ohje).

  2. Sulata taikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata sienet ja purista niistä ylimääräinen neste pois. Keitä ohrasuurimot kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä.

  3. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sitä pannulla öljyssä matalalla lämmöllä noin 7 minuuttia. Kun sipuli on pehmeää, lisää sienet, suola ja timjami. Paista sekoittaen muutama minuutti.

  4. Laita keitetty ohra kulhoon ja lisää sieniseos. Sekoita joukkoon kasvikerma ja pippuri.

  5. Leikkaa taikinalevyistä pyöreällä muotilla kiekkoja. (Voit tehdä pasteijois­ta myös kolmioita, leikkaa taikinalevyt tällöin puoliksi.) Kostuta taikinakiekon reunat vedellä ja laita keskelle noin 1 rkl täytettä. Taita taikina puolikuun muotoiseksi pasteijaksi. Painele pas­teijan reunat kiinni haarukalla.

  6. Laita pasteijat leivinpaperin päälle uunipellille ja sivele ne kasvikermalla. Paista 225­asteisen uunin keskitasolla 14–15 minuuttia.

  7. Kuumenna liemi. Lisää suola ja tilkka sherryä. Laita lautasille pasteija ja kaada lientä ympärille.

Sieniliemi

Ainekset

1
sipuli
1
keskikokoinen purjo
1
juuripersija
2
rkl
rypsiöljyä
4
dl
kuivattuja sieniä (suppilovahveroita, tatteja, orakkaita)
2
l
vettä
1
rosmariinin oksa
5
viherpippuria

Työvaiheet

  1. Lohko sipuli kuorineen. Leikkaa purjo pituussuunnassa puoliksi, huuhtele huolellisesti ja paloittele muutaman osaan. Pese juuripersilja ja lohko se.

  2. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja lisää sipulit. Paista, kunnes lohkot ovat saaneet väriä. Lisää loput kasvikset ja kuullota 10 minuuttia.

  3. Lisää kuivatut sienet, vesi, rosmariini ja pippurit. Anna kiehua kannen alla hiljalleen poreillen noin tunti.

  4. Siivilöi liemi ja jatka keittämistä ilman kantta 30 minuuttia, kunnes liemi on hieman sakeutunut.

Kommentit (1)

Vierailija

sieniliemen ohje unohtunut kyydistä?

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3196 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Paistettu munakoiso, linssit ja halloumi ovat täydellinen trio salaattiin. Pilkuta ruoka granaattiomenan ja pistaasin avulla viikonloppupöytäänkin sopivaksi tarjottavaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Mausteinen munakoiso-halloumisalaatti

Ainekset

2
pientä munakoisoa
2–3
rkl
rypsiöljyä
1
tl
suolaa
3
tl
za’ataria
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
SALAATTI
2
valkosipulinkynttä
100
g
(punaista) lehtikaalia
1
rkl
rypsiöljyä
1
prk (noin 4 dl)
kypsiä linssejä (esim. vihreitä)
1
pkt (250 g)
halloumia
SALAATINKASTIKE
1
valkosipulinkynsi
2
rkl
sitruunamehua
¾
dl
oliiviöljyä
(1
tl
sumakkia)
1
tl
vaahterasiirappia
JOGURTTIKASTIKE
2
dl
turkkilaista jogurttia
1
rkl
tahinia
1
rkl
sitruunamehua
¼
tl
suolaa
VIIMEISTELYYN
1
dl
pistaaseja kuorittuna
1
dl
granaattiomenansiemeniä
2
dl
hienonnettuja yrttejä (lehtipersiljaa, minttua ja/tai korianteria)

Työvaiheet

  1. Tee ensin kastikkeet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Purista sitruunamehu. Yhdistä salaatinkastikkeen ainekset keskenään. Valmista jogurttikastike yhdistämällä jogurtti, tahini, sitruunamehu ja suola.

  2. Viipaloi munakoiso. Paista viipaleet pannulla öljyssä kypsiksi. Nosta ne talouspaperin päälle lautaselle ja valuta hetki. Siirrä munakoisot tarjoiluvadille. Mausta suolalla, za’aatarilla, pippurilla ja chilillä. Peitä foliolla ja pidä lämpimänä.

  3. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Revi lehtikaali pieniksi paloiksi. Paista kaalia pannulla valkosipulin kanssa öljyssä muutama minuutti, kunnes kaali pehmenee hieman. Lisää valutetut linssit pannulle ja anna lämmetä. Sekoita joukkoon salaattikastike.

  4. Viipaloi halloumi ja paista se toisella pannulla öljyssä kauniin väriseksi.

  5. Nosta kaali-linssiseos ja halloumi tarjoiluvadille munakoisojen päälle. Viimeistele rouhituilla pistaaseilla, granaattiomenansiemenillä ja yrteillä. Tarjoa jogurttikastikkeen kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3196 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Katkarapusalaatti tuo yhteen herkullisia ja raikkaita Aasian makuja!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 pikkuannosta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Aasialainen katkarapusalaatti

Ainekset

2
pientä pomeloa
1
salottisipuli
2
rkl
limettimehua
4
rkl
kookoslastuja tai 3 rkl kookoshiutaleita
4
rkl
suolapähkinöitä
2
valkosipulinkynttä
1
punainen chilipalko
3
rkl
rypsiöljyä
20
raakaa jättiravunpyrstöä (ASC)
4
oksaa minttua
4
oksaa thaibasilikaa
(limettiä viipaleina)
KASTIKE
1
punainen chilipalko
2
rkl
limettimehua
1
rkl
sokeria
1
rkl
thaimaalaista kalakastiketta

Työvaiheet

  1. Tee ensin kastike. Viipaloi chili. Poista siemenet halutessasi. Purista limettimehu. Yhdistä chili, sokeri, limettimehu ja kalakastike. Laita hetkeksi sivuun.

  2. Leikkaa pomelo kalvottomiksi lohkoiksi. Murra lohkot pienemmiksi paloiksi.

  3. Kuori ja viipaloi sipuli. Laita se maustumaan limettimehuun siksi aikaa, kun valmistelet muut ainekset.

  4. Paahda kookoslastuihin kaunis väri kuivalla, kuumalla pannulla. Varo polttamasta lastuja. Murskaa suolapähkinät.

  5. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Viipaloi chili. Lämmitä öljy pannussa. Lisää valkosipulit ja chili. Paista hetki. Lisää ravut ja paista ne kypsiksi.

  6. Yhdistä ravut, pomelot, sipuli nesteineen ja kastike. Viimeistele yrteillä, kookoslastuilla ja pähkinöillä. Koristele halutessasi limettiviipaleilla.

Vinkki Lisää salaattiin halutessasi kasviksia ohuina paloina, kuten porkkanaa, retiisiä tai kurkkua.

Kommentit (0)