Me Naiset on lisännyt 1539 reseptiä.
Linkitetty 119 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Valmiiksi kypsennetyistä pavuista syntyy herkullinen salaatti. Salaisuutena on marinadi, jossa pavut saavat tekeytyä yön yli.

Joskus on vaikea keksiä, mitä terveellistä, helppoa ja hyvää tekisi työpäivän lounaaksi. Marinoitu papusalaatti on hyvä vaihtoehto varsinkin silloin, kun ruoka pitää tehdä etukäteen tai sen tulisi olla sellaista, jonka saa napattua rasiassa mukaan.

Papusalaatti kannattaa sekoittaa valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä iltana. Oheisessa ohjeessa kypsien papujen joukkoon lisätään kesäkurpitsaa ja herkkusieniä, joista irtoaa yön aikana nestettä.

Hyvässä marinadissa on mukana sekä suolaa, makeutta että happoa – niin tässäkin. Kun intensiivisen makuinen marinadi saa imeytyä aineksiin, salaatista tulee superherkullinen. Voit syödä sen sellaisenaan tai höystää vaikkapa lehtisalaatilla.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + maustuminen vähintään 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Marinoitu papusalaatti

Ainekset

2
tlk (à 380 g)
säilykepapusekoitusta
1
pieni kesäkurpitsa
1
rs (200 g)
herkkusieniä
1
ruukku
lehtipersiljaa
Marinadi
1–2
valkosipulinkynttä
1
punasipuli
1
ruukku
lehtipersiljaa
1
sitruunan mehu
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
juoksevaa hunajaa
2
tl
currya
(suolaa maun mukaan)
Lisäksi
1
ruukku
lehtisalaattia
4
siivua
paahdettua maalaisleipää

Työvaiheet

  1. Valuta ja huuhtele pavut. Pilko kesäkurpitsa ja herkkusienet. Hienonna persilja. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuori ja suikaloi sipuli.

  2. Purista sitruunan mehu isoon kulhoon. Sekoita mehuun valkosipulit ja sipulit, soija, öljy, hunaja ja curry. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

  3. Laita pavut, vihannekset ja persilja marinadiin. Annan maustua jääkaapissa vähintään muutama tunti tai yön yli. Tarjoile maustunut papusalaatti paahdetun leivän ja tuoreen lehtisalaatin kanssa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin Sanomat on lisännyt 414 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Makeahkot kurpitsat sopivat jälkiruokaankin. Tässä kurpitsa maustetaan appelsiinilla ja kanelilla jouluiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Karamellisoitu kurpitsa

Ainekset

600
g
kurpitsaa ilman kuorta
1
appelsiini
1
pss (500 g)
fariinisokeria
7
dl
vettä
4
kanelitankoa
1
dl
murskattuja pekaanipähkinöitä
Tarjoiluun
kondensoitua maitoa, vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa
(syötäviä kukkia)

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurpitsa paloiksi.
  2. Pese appelsiini hyvin. Leikkaa kuoren ohut oranssi kerros talteen. Purista mehu. Laita kuoriviipaleet ja mehu kattilaan veden, sokerin ja kanelitankojen kanssa. Kiehauta seos.
  3. Lisää kurpitsat kattilaan. Keitä miedohkolla lämmöllä, kunnes kurpitsa on pehmeää.
  4. Ota kurpitsa pois kattilasta ja laita tarjoiluvadille. Kiehuta seosta kattilassa, kunnes se muuttuu siirappimaisen paksuksi. Huomioi, että siirappi muuttuu jäähtyessään paksummaksi.
  5. Valuta siirappia kurpitsoille. Tarjoa kondensoidun maidon tai jäätelön kanssa. Ripottele päälle pähkinää ja koristele halutessasi syötävillä kukilla.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 414 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Punajuuri on hyvä makupari monen juuston kanssa. Hyviä liittoja syntyy klassisesti vuohenjuuston, fetan ja sinihomejuuston kanssa. Tässä reseptissä risotto viimeistellään gorgonzolalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuririsottoa ja gorgonzolaa

Ainekset

2
(200 g) punajuurta
1
pieni punasipuli
1
valkosipulinkynsi
6–8
dl
kasvislientä
2
rkl
voita
2
rkl
öljyä
2
dl
risottoriisiä
2
dl
valkoviiniä
2
dl
raastettua parmesaania
1
prk (150 g)
ranskankermaa
2
rkl
sitruunamehua
3
rkl
hienonnettua salviaa
100
g
gorgonzolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynsi.
  2. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi.
  3. Kuumenna paistokasarissa voi ja öljy. Lisää pannulle sipulit ja riisit. Kuullota miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes riisit ovat osittain läpikuultavia.
  4. Lisää punajuuriraaste ja valkoviini. Kun valkoviini on imeytynyt riisipaistokseen, lisää pari kauhallista kuumaa kasvislientä. Kypsennä keskilämmöllä. Jatka kasvisliemen lisäämistä pari kauhallista kerrallaan, kunnes riisi on kypsää, mutta vielä hampaissa tuntuvan pureskeltavaa. Tarvittavan kasvisliemen määrä riippuu kypsennyslämpötilasta. Kypsennysaika on noin 20 minuuttia risottoriisilajikkeesta riippuen.
  5. Sekoita risottoon parmesaaniraaste, ranskankerma, sitruunamehu ja hienonnettu salvia. Lisää lopuksi gorgonzola. Tarjoile heti.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 414 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Borani on yleisnimitys kypsistä kasviksista ja jogurtista sekoitettuun dippiin, jota tarjoillaan erityisesti Iranissa ja Turkissa alkuruokana leivän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuri-borani eli punajuuridippi

Ainekset

450
g
keitettyjä punajuuria
2
valkosipulinkynttä
200
g
turkkilaista jogurttia
½
dl
oliiviöljyä
2
rkl
hunajaa
1
rkl
viinietikkaa
½–1
tl
jauhettua kuivattua chiliä
½
tl
suolaa
Lisäksi
1
dl
rouhittuja saksanpähkinöitä
1
tl
sinapinsiemeniä
150
g
fetajuustoa
paahdettua pitaleipää

Työvaiheet

  1. Murskaa punajuuret haarukalla kulhossa hienoksi. Kuori ja hienonna joukkoon valkosipulinkynnet.
  2. Sekoita joukkoon muut ainekset. Anna maustua viileässä puolisen tuntia.
  3. Maista ja mausta tarvittaessa vielä suolalla, viinietikalla tai hunajalla.
  4. Lusikoi punajuuridippi tarjoilukulhoon. Lisää päälle rouhittuja saksanpähkinöitä, sinapinsiemeniä ja murusteltua fetajuustoa. Tarjoile paahdettujen pitaleipien kanssa.

Kommentit (1)

Vierailija

Oikein hyvää. Laitoin viinietikan sijasta sitruunamehua.

Me Naiset on lisännyt 1539 reseptiä.
Linkitetty 29 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Näyttelijä Jennifer Anistonin väitetään syöneen tätä nopeatekoista salaattia joka päivä kymmenen vuoden ajan lounaaksi Frendit-sarjan kuvauksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Jennifer Anistonin salaatti

Ainekset

dl
raakaa bulguria
1
pieni punasipuli
1
kurkku
1
ruukku lehtipersiljaa
½
ruukkua minttua
200
g
fetaa
1
tlk
kikherneitä
1
dl (50 g)
hienonnettuja pistaasipähkinöitä
KASTIKE
4
rkl
sitruunan mehua
4
rkl
(neitsyt)oliiviöljyä
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä bulguri pakkauksen ohjeen mukaan suolalla ja öljyllä maustetussa vedessä.

  2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita vielä lämpimään bulguriin. Anna jäähtyä.

  3. Kuori ja hienonna tai viipaloi punasipuli. Paloittele kurkku pieneksi, hienonna yrtit. Kuutioi feta, valuta ja huuhdo kikherneet. Hienonna pistaasipähkinät. Sekoita kaikki ainekset bulgurin joukkoon.

Kommentit (0)