Kodin Kuvalehti on lisännyt 557 reseptiä.
Linkitetty 406 keittokirjaan.
OHJE Riikka Kaila KUVA Panu Pälviä

Vehreän perunasalaatin maun salaisuus on sitruunainen minttu-parmesaanikastike.

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Perunasalaatti ja minttu-parmesaanikastike

Ainekset

750
g
keitettyjä perunoita
8
retiisiä
100
g
tuoretta babypinaattia
½
dl
auringonkukansiemeniä
200
g
herneitä
1
ruukku
herneenversoja
Minttu-parmesaanikastike
1
ruukku
vahvaa minttua
1
(luomu)sitruunan kuori
2
rkl
sitruunan mehua
50
g
parmesaania
½
dl
oliiviöljyä
½
dl
rypsiöljyä
½
dl
hunajaa
1
tl
suolaa
ripaus
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Valmista minttu-parmesaanikastike. Riivi mintunlehdet monitoimikoneen kulhoon. Raasta joukkoon pestyn sitruunan kuori ja purista sitruunan mehu. Raasta joukkoon myös parmesaani. Kaada oliiviöljy koneeseen ja hienonna kastike koneella tasaiseksi. Lisää rypsiöljyä, kunnes saat kastikemaisen koostumuksen. Mausta kastike hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
  2. Kuori ja kuutioi perunat kulhoon.
  3. Pese retiisit ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Huuhdo ja valuta pinaatti kuivaksi. Paahda auringonkukan siemenet kuumalla, kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi. Sekoita retiisit, pinaatti, auringonkukansiemenet ja herneet perunoiden joukkoon. Katko sekaan herneenversoja.
  4. Kaada minttu-parmesaanikastike salaatille.
Riikka Soppa365 on lisännyt 4 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva iStock

Pienet vihreät pimientos de padron -paprikat ovat monelle Espanjan kävijälle tuttu grillattava. Kuumilla hiilillä ne valmistuvat vaivatta.

Helpot pikku paprikat ovat kesän paras grillattava. Ensinnäkin pimientoseita saa nyt kaikkialta. Ne ovat myös omiaan nostettavaksi grilliin aivan ensimmäisenä, jolloin ne voi tarjota naposteltavaksi ennen varsinaista grillailua. Pikkuisesta paprikasta on helppo napata kannasta kiinni ja...

Annoksia
2-4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Pimientos de padron -grillipaprikat

Ainekset

200
g
pimientos de padron -paprikoita
1
rkl
öljyä
sormisuolaa

Työvaiheet

1. Kuumenna grilli. Pyöräytä paprikat öljyssä kevyesti.

2. Nostele paprikat grilliit. Anna niiden tummentua ensin yhdeltä puolelta kunnolla ja käännä sitten. Kun paprika alkaa rypistyä ja painua kasaan, se on valmis.

3. Suolaa valmiit paprikat sormisuolalla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1717 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Meri-Tuuli Lindström KUVA Panu Pälviä

Meri-Tuuli Väntsin arkibravuureihin kuuluva minestrone on melkein keitto ja melkein pata. Päälle ripotellaan reilusti pecorino-juustoa.

Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Melkein minestrone

Ainekset

1/2
savoijinkaali tai varhaiskaali
1
rasia
herkkusieniä
1 1/2
l
kasvislientä
1
rkl
oliiviöljyä
1/2
tl
kuivattua timjamia
(suolaa)
5
dl
pastaa (esim. simpukka tai penne)
1/2
tl
mustapippuria myllystä
100
g
pecorinojuustoa

Työvaiheet

  1. Suikaloi kaali. Viipaloi herkkusienet. Kuumenna kasvisliemi valmiiksi.
  2. Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa kattilassa, lisää kasvikset kattilaan ja kuullota pari minuuttia, kunnes kaali hieman pehmenee.
  3. Lisää kuuma kasvisliemi ja timjami. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Kun liemi kiehuu, lisää pastat liemeen ja keitä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan, 8–10 minuuttia.
  4. Mausta valmis ruoka mustapippurilla ja tarjoa raastetun pecorinojuuston kanssa.

Kommentit (0)

2 rs (à 250 g) miniluumutomaatteja
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2 nippua(900 g) tuoretta, vihreää tankoparsaa
2 pkt(300 g)kampasimpukoita (pakaste)
ripaus cayennenpippuria
tilkka kasvisöljyä paistamiseen

Kastike
1 ruukkukorianteria
1...

Annoksia
4
Valmistusaika
30-60 min
Vaikeustaso
Helppo

Kampasimpukat ja paahdettu miniluumutomaatti-parsasalaatti (K-Ruoka.fi)

Työvaiheet

Halkaise tomaatit ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella ja kääntele sekaan tilkka öljyä. Paista uunin keskitasolla 125 asteessa noin tunti, kunnes tomaatit ovat puoliksi kuivia.

Kuivaa sillä aikaa sulatettujen kampasimpukoiden pinnat. Mausta suolalla, mustapippurirouheella ja cayennenpippurilla.

Kuori vihreiden parsojen varren alaosan pintakerros pois perunankuorimaveitsellä ja leikkaa pois kuivuneet tyvet. Pilko varret 4-5 osaan. Keitä parsapaloja suolalla maustetussa vedessä 3-4 minuuttia ja valuta. Pidä lämpimänä.
Pane korkeaan kapeaan kulhoon kastikkeen öljy, korianterinlehdet, sitruunanmehu, suola ja mustapippurirouhe. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Kun tomaattien paahtoaikaa on jäljellä vielä noin 5 minuuttia kuumenna öljytilkka pannulla ja paista kampasimpukat ensin toiselta puolelta kauniin ruskeiksi, simpukan koosta riippuen noin 1 minuutti/puoli. Käännä ja paista samaan tapaan toiselta puolelta, kunnes kampasimpukat ovat kypsiä.

Nosta paahtuneet tomaatit uunista ja sekoita joukkoon parsapalat sekä korianteri-sitruunaöljy. Tarjoa paistetut kampasimpukat salaatin päältä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1717 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kokonaiset rapeat retiisit dipataan paahteiseen dukkahiin ja hapokkaaseen jogurttiin.  Tämä alkupala on superhelppo, vaikka sen esikuva löytyy Nomasta. Retiisistä voi syödä myös naatit!

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Dippiretiisit

Ainekset

20
retiisiä naatteineen
2
dl
kreikkalaista jogurttia
1/2
(luomu) sitruunan kuori raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
Dukkah
1
dl
manteleita
1
rkl
sinapinsiemeniä
1
rkl
seesaminsiemeniä
1 1/2
tl
juustokuminaa
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele retiisit naatteineen kylmällä vedellä ja anna valua kuiviksi puhtaan keittiöpyyhkeen päällä.
  2. Valmista dukkah. Rouhi mantelit veitsellä. Laita kaikki dukkahin aineet kuumaan pannuun ja paahda pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä hetki.
  3. Lusikoi jogurtti pieneen kulhoon. Raasta sitruunan ohut keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista hedelmästä mehu. Mausta jogurtti kuoriraasteella ja mehulla. Jaa jogurtti neljään lasiin. Ripottele dukkah jogurtin pinnalle. Nosta retiisit laseihin. Syö retiisit jogurttiin ja dukkahiin dipaten.

Kommentit (0)