Tajuton Kokki on lisännyt 14 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
Tältä näyttää runebergiton torttu. Lusikka saatiin kastelahjaksi nelisenkymmentä vuotta sitten, jotain käyttöä sillekin on oltava. Tolkun ihminen ei kuitenkaan torttua syö lusikalla.
Tältä näyttää runebergiton torttu. Lusikka saatiin kastelahjaksi nelisenkymmentä vuotta sitten, jotain käyttöä sillekin on oltava. Tolkun ihminen ei kuitenkaan torttua syö lusikalla.

Vuodessa on 364 runebergitonta päivää. Ne ansaitsevat ylistyksen. Kun perheessä jyllää neljä tonia eli gluteeniton, eläimetön, sokeriton ja alkoholiton dieetti, ruoanlaitto on täynnä haasteita. Se ei haittaa, sillä me täällä Tajuttomassa Keittokirjassa olemme sitä mieltä, että mitä vaikeampaa, sen siistimpää!

Luulimme, että ilman neljää tonia mikään ei maistu miltään. VÄÄRIN LUULTU! Runebergittomat tortut ovat tajuttoman hyviä. Imelyyden puuttuminen ei tee leivoksista yhtään vähemmän runollisia.

Taikinassa sokeri päätettiin korvata kahdeksalla kappaleella taateleita. Sen verran niitä oli kaapissa, emmekä halunneet liukastua banaaninkuoreen.

Entä alkuperäisen runebergintortun hampaiden kiillettä ihanasti kuluttava, narskuva sokerikuorrutus? Valkoinen kippo, joka pitelee sylissään makeaa vadelmahilloa? Sen tilalle emme keksineet muuta kuin kookoskermavaahdon. Näin jälkeenpäin ajateltuna cashewpähkinävaahto olisi ollut tiukempaa tavaraa, mutta sen visuaalinen anti kookoskermaa heikompi. Kaunosieluina me pidämme ulkonäköä arvossa.

Samasta taikinasta voi loihtia eri versioita eri perheenjäsenille. Sokerihiiret voivat tehdä torttuihinsa perinteisen tomusokerikuorrutuksen ja merirosvot upottaa omansa rommitynnyriin.

OHJE: tajutonkeittokirja.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
Esivalmistelut 20 min + uunissa 20 min + jäähdytys vähintään 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

RUNEBERGITON TORTTU

Ainekset

150
g
vegaanista margariinia (vaikka sinistä Keijua)
1
dl
mantelirouhetta
1,5
dl
vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (tai oma sekoitus suhteessa ½ kaurajauhoa, ½ perunajauhoa)
1,5
dl
gluteenittomia korppujauhoja
8
kpl
tuoretta taatelia
¼
tl
hienonnettua, aitoa vaniljaa
2
kpl
pellavansiemenmunaa (2 rkl pellavansiemeniä, 4 rkl vettä, annetaan asettua 5 minuttia)
1
tl
piparkakkumaustetta
1
tl
leivinjauhetta
1/2
dl
mantelimaitoa
2
tippaa
karvasmanteliaromia
Kuorrutus
1
dl
kookoskermaa
200
g
pakastevadelmia
1,5
rkl
chiasiemeniä

Työvaiheet

1) Valmista vadelma-chiasiemenhillo. Kiehauta vadelma pienessä kattilassa ilman vettä ja hajota niiden koostumus hilloksi sekoittelemalla haarukalla, noin 5-10 minuuttia. Jäähdytä 10 minuuttia. Sekoita joukkoon chia-siemenet ja hunaja/agavesiirappi, jos haluat enemmän makeutta ja laita hillo jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.

2) Vatkaa jääkaapissa viilennyt kookoskerma vatkaimella vaahdoksi. Kaada kookoskermasta neste posis ja vaahdota vain jähmeä osuus. Voit lisätä sekaan pari teelusikallista perunajauhoa, jos koostumus jää löysäksi. Siirrä vaahto jääkaappiin odottamaan.

3) Liota taateleita kiehautetussa vedessä 10 minuuttia. Survo ne haarukalla mössöksi.

4) Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet. Lisää taatelimössö, pellavansiemenmunat, sulatetettu margariini ja mantelimaito, johon olet sekoittanut mahdollisen karvasmanteliaromin. Kaada vuokiin ja tasoita taikina jokaisessa tasaiseksi. Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia uunin keskitasolla.

5) Anna torttujen jäähtyä ainakin puolisen tuntia ja kumoa ne ulos silikonivuoasta. Leikkaa pulleroinen puoli tasaiseksi. Siitä tulee tortun pohja. Käännä tortut ylösalaisin ja kostuta ne tasaisesti lappamalla päälle omenamehua. Anna imeytyä puolisen tuntia tai yön yli.

6) Kuorruta tortut länttäämällä vapaalla tyylillä jokaisen päälle kasa kookoskermaa ja vadelmahilloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
ET-lehti on lisännyt 337 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Munakasmuffinit maistuvat niin kylminä kuin uunituoreinakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakasmuffinit

Ainekset

5
kananmunaa
¾
dl
kermaa
1
dl
juustoraastetta (esimerkiksi emmental)
2
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria
1
pkt (180 g)
savukinkkua
1
suippopaprika
1
ruukku tuoretta basilikaa
LISÄKSI
8
kpl
Amerikan muffinssivuokia

Työvaiheet

  1. Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon kerma, juustoraaste, jauho ja mausteet. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Laita kertakäyttöiset isot muffinivuoat muffinipellin koloihin.

  3. Paina kinkkusiivut vuokien sisälle kuin kupiksi. Kuutioi paprika, hienonna basilika ja jaa ne muffinivuokiin. Kaada päälle munaseosta. Paista uunissa 20–25 minuuttia.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3415 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–16
Valmistusaika
40 min + jähmettyminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mandariini-juustokakku

Ainekset

POHJA
150
g
voita
400
g
kandisokerikeksejä
2
tl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
prk (200 g)
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
sokeria
LISÄKSI
6–7
mandariinia tai satsumaa
1
valkuainen
1–2
rosmariininoksaa
½
dl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.

  3. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.

  4. Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.

  5. Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.

  6. Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Maustetut taatelit ovat iso hitti karkkiosastoilla, mutta niitä on helppo tehdä itsekin.
Maustetut taatelit ovat iso hitti karkkiosastoilla, mutta niitä on helppo tehdä itsekin.
Maustetut taatelit ovat iso hitti kauppojen karkkiosastoilla, mutta niitä on helppo tehdä itsekin. Nämä suklaasydämet valmistuvat vartissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
15 min

Taatelisydämet

Ainekset

24
kivetöntä, pehmeää taatelia
100
g
suklaata
rouhittua pistaasipähkinää
pakastekuivattua vadelmaa

Työvaiheet

  1. Tee pienellä terävällä veitsellä noin sentin viilto 12 taatelin toiselle pitkälle sivulle. Työnnä toiset 12 taatelia viiltoihin, jolloin taatelit muodostavat sydämen.  Laita sydämet leivinpaperin päälle.
  2. Paloittele ja sulata suklaa mikroaaltouunissa tai liedellä vesihauteessa. Kuorruta taatelisydämet levittämällä niille suklaata rennosti pikkulusikalla.
  3. Koristele rouhitulla pistaasipähkinällä tai kuivatulla vadelmalla. Anna kovettua hetki jääkaapissa.

Kuvan helppojen riisisuklaapatukoiden ohjeen löydät täältä.