Kodin Kuvalehti on lisännyt 660 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Ninna Lindström

Marsipaanifanien päiväuni! Kotitekoisissa punssirullissa eli tuttavallisemmin pölynimureissa on kahvilaversioita pehmeämpi maku. Pohjana on simppelistä kääretorttulevystä valmistettu perunaleivostaikina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 punssirullaa
Valmistusaika
1 h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Punssirullat

Ainekset

Sokerikakkulevy
3
munaa
1
dl
sokeria
1
dl
perunajauhoja
1/2
tl
leivinjauhetta
Massaan
100
g
voita huoneenlämpöisenä
1
dl
tomusokeria
1
tl
vaniljasokeria
2
rkl
kaakaojauhetta
1
rkl
punssia
400
g
marsipaania (jääkaappikylmää)
tomusokeria kaulimiseen
100
g
tummaa suklaata

Työvaiheet

  1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot ja leivinjauhe. Lisää ne taikinaan ja sekoita tasaiseksi varovasti käännellen.
  2. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 6 minuuttia. Vetäise kakkulevy leivinpapereineen tasaiselle alustalle. Anna jäähtyä.
  3. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Murustele joukkoon sokerikakkulevy. Lisää kaakaojauhe ja punssi. Sekoita tasaiseksi sähkövatkaimen pienimmällä teholla.
  4. Muovaa taikina tasaiseksi massaksi. Nosta se leivonta-alustalle, muovaile pötköksi ja jaa 16 palaan. Muotoile jokaisesta palasta noin kuuden sentin mittainen pötkö.
  5. Vaivaa kylmä marsipaani leivontaalustalla tasaiseksi. Anna sen pehmetä hetki huoneenlämmössä. Kylmä marsipaani ei tartu alustaan, mutta aavistuksen pehmenneenä sitä on helpompi työstää. Kauli marsipaani tomusokerin avulla levyksi, joka on kooltaan noin 25 cm x 25 cm. Jaa se 16 neliöksi.
  6. Kääräise marsipaanineliöt taikinapötköjen ympärille. Nipistä marsipaanin sauma kiinni ja nosta leivokset alustalle saumapuoli alaspäin.
  7. Sulata suklaa. Dippaa punssirullat molemmista päistään suklaaseen. Nosta leivinpaperille ja anna jähmettyä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1033 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Mitä saadaan, kun reunustetaan valkohomejuustokiekko yrteillä maustetulla joulutorttutaikinalla? Täydellinen suolainen tarjottava glögin seuraan. Repäise spiraalista pala, kasta sulaan juustoon ja haukkaa!

Torttutaikinalevyt sulavat 20 minuutissa. Älä sulata levyjä liian aikaisin, silloin niiden käsittelystä tulee vaikeampaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juustospiraali

Ainekset

4
torttutaikinalevyä
2
rosmariininoksaa
10
timjaminoksaa
3
rkl
hunajaa
3
rkl
oliiviöljyä
½
tl
mustapippuria myllystä
1
camembert-juustokiekko
Koristeluun
tuoretta rosmariinia

Työvaiheet

  1. Sulata taikinalevyt. Irrota rosmariinin lehdet ruodista. Hienonna ne ja timjami. Sekoita hunaja, öljy, yrtit ja pippuri.
  2. Leikkaa juustokiekon pintaan ristikko.
  3. Sudi torttutaikinaan yrttiseos pullisudin avulla. Ota kolme levyä ja leikkaa niistä jokainen pituussuunnassa neljäksi suikaleeksi. Muotoile neljäs levy juustokiekon alle ja ympärille. Aseta se pellin keskelle. Kasaa ympärille loput taikinasta. Kierrä taikinasuikaleet spiraaleiksi ja asettele ne tiiviisti juuston ympärille. Nipistele taikinakierteitä yhteen, jotta ne pysyvät hyvin juuston vieressä.
  4. Paista 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia, kunnes taikina ruskistuu.
  5. Koristele juustokiekko rosmariinilla.

Vinkki! Tarjoa juustokierre heti, koska juusto on parhaimmillaan sulana.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1033 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Joulutorttu meni kierteelle! Tutuista aineksista saa helposti ihan uudennäköisiä kierretorttuja. Kokeile ja ihastu!

Älä paista torttuja liikaa. Kun torttu on juuri ja juuri kypsä, se on mehevä eikä kuiva ja mureneva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 kpl
Valmistusaika
20 min + 15 min paistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Kierretortut

Ainekset

5
(500 g)
torttutaikinalevyä
noin ½
prk (à 300 g)
paistonkestävää luumumarmeladia
1
muna

Työvaiheet

  1. Anna torttutaikinalevyjen sulaa ja leikkaa ne puoliksi. 
  2. Levitä ohut kerros luumuhilloa tai muuta täytettä jokaiselle levylle. Jätä oikeaan reunaan ½ senttiä tyhjää tilaa.
  3. Rullaa levy tiiviiksi rullaksi vasemmalta oikealle.
  4. Leikkaa rulla halki saksilla tai terävällä veitsellä. Älä leikkaa ihan loppuun asti vaan jätä taikinarulla ylhäältä vähän kiinni.
  5. Kierrä rullan puoliskot kaksi kertaa toistensa ympäri. Nipistä lopusta tiukasti kiinni.
  6. Voitele tortut munalla. Paista 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

Kommentit (0)

Oton leipomukset on lisännyt 1 reseptin.
Linkitetty 4 keittokirjaan.

Täytetyt kesäkurpitsat ovat aivan uskomattoman maukkaita! Täytteeseen voi laittaa oikeastaan mitä vaan ja sitä voi muokata sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Halutessaan jauhelihan voi korvata härkiksellä. Kesäkurpitsat ovat niin hyviä, että nämä sopivat vaikkapa viikonlopun...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min.
Vaikeustaso
Helppo

Täytetyt kesäkurpitsat

Ainekset

1 iso tai 2 pienempää
kesäkurpitsaa
1
rkl
oliiviöljyä
1
tl
sormisuolaa
250
g
naudan jauhelihaa
1
punasipuli
2
valkosipulin kynttä
1
prk
punaisia säilykelinssejä
0,5
tl
suolaa
0,5
tl
mustapippuria myllystä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
juustokuminaa
1
prk
creme fraichea
100
g
juustoraastetta
1
nippu
tuoretta basilikaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä tai karhunvatukoita

Työvaiheet

1. Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen.
Huuhtele kesäkurpitsa. Kesäkurpitsa halkaistaan pituussuunnassa.
Pehmeä sisusta koverretaan lusikan avulla pois.
Paloittele kesäkurpitsat haluamasi kokoisiksi paloiksi. (Kahteen tai neljään osaan.)
Pirskottele niiden päälle oliiviöljyä ja ripottele sormisuolaa.
Esipaista uunissa 15 minuuttia.

2. Aloita täytteen valmistus ruskistamalla jauheliha.
Hienonna sipuli, valkosipulin kynnet ja paloittele kesäkurpitsan sisusta arpakuution kokoisiksi paloiksi.
Lisää jauhelihan joukkoon hienonnetut sipulit ja paloiteltu kesäkurpitsa.
Paista pari minuuttia. Lisää seokseen valutetut linssit.
Mausta suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella ja juustokuminalla.
Lisää creme fraiche ja tarkista maku.

3. Täytä esipaistetut kesäkurpitsat jauhelihaseoksella.
Ripottele päälle juustoraastetta.
Paista uunissa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.

4. Viimeistele kesäkurpitsat basilikalla, granaattiomenan siemenillä ja karhunvatukoilla.
Tarjoile raikkaan vihersalaatin kera.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2099 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Roseeksi paistetut riistamaksapihvit ovat todellista herkkua karamellisoidun sipulin kanssa. Kuumassa öljyssä poksautetut kaprikset ja friteeratut salvianlehdet viimeistelevät annoksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Riistamaksapihvit

Ainekset

600
g
hirven-peuran- tai naudanmaksaa
1
rkl
rypsiöljyä
½
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Karamellisoitu sipuli
2
sipulia
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
voita
2
tl
sokeria
1
tl
vaaleaa balsamicoa
½
tl
suolaa
Lisäksi
1
prk (55 g)
pieniä kapriksia
1
ruukku
salviaa
1
dl
rypsiöljyä
½
tl
sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin perunamuusi (ks. ohje alla).
  2. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä voissa pannussa muutama minuutti. Lisää sokeri ja balsamico, anna hautua noin 5 minuuttia ja jatka sitten paistamista sekoitellen miedolla lämmöllä 5 minuuttia.
  3. Valuta ja kuivaa kaprikset huolellisesti. Irrota salvianlehdet. Kuumenna 1 dl öljyä pienessä kattilassa. Laske kaprikset ja salvianlehdet kuumaan öljyyn noin 20 sekunniksi. Nosta reikäkauhalla talouspaperille ja ripottele ½ tl sormisuola päälle.
  4. Viipaloi maksat noin sentin paksuisiksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista viipaleet molemmilta puolilta kauniin värisiksi, 1–2 minuuttia/puoli, jolloin ne jäävät sisältä roseeksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti muusin, sipulin, salvian ja kapristen kanssa.

Vinkki! Voit valmistaa saman annoksen yhtä hyvin naudanmaksasta.

Ranskankerma-perunamuusi

Ainekset

1
kg
perunoita (jauhoinen lajike)
3
valkosipulinkynttä
1
ruukku
ruohosipulia tai oreganoa
3
rkl
parmesaania raastettuna
1
prk (150 g)
ranskankermaa
2
rkl
voita
1
rkl
sitruunamehua
1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja valkosipulit. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä) kypsiksi, noin 15 minuuttia. Ota hieman keitinvettä talteen, kun valutat perunat.
  2. Hienonna yrtit ja raasta parmesaani.
  3. Murskaa perunat sähkövatkaimella. Lisää ranskankerma, voi, sitruunamehu, yrtit ja parmesaani. Sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman keitinvettä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)