Me Naiset on lisännyt 1273 reseptiä.
Linkitetty 52 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Klassiset mokkapalat maistuvat vaihteeksi jäätelökakun muodossa. Älä unohda nonparelleja!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
1 h + taikinalevyn (ja vuoan) jäähdytys + pakastukset 45 min
Vaikeustaso
Helppo

Mokkapalajäätelökakku

Ainekset

125
g
pehmeää voita
1
dl
sokeria
2
kananmunaa
dl
vehnäjauhoja
2
rkl
kaakaojauhetta
1
tl
leivinjauhetta
1
dl
maitoa
Kuorrutus
75
g
voita
4
dl
tomusokeria
½
dl
vahvaa kahvia
2
rkl
kaakaojauhetta
Lisäksi
2
l
suklaajäätelöä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vuoraa iso uunivuoka (noin 25 cm x 35 cm) leivinpaperilla.

  2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

  3. Levitä taikina vuoan pohjalle. Paista noin 15 minuuttia. Nosta pohja vuoasta ja anna jäähtyä. Anna myös vuoan jäähtyä.

  4. Leikkaa suklaajäätelöpaketit noin 10 osaan. Täytä vuoka paloilla. Tasoita pinta. Nosta jäähtynyt kakkulevy jäätelökerroksen päälle. Laita takaisin pakastimeen noin 30 minuutiksi.

  5. Tee kuorrutus. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos on tasaista, älä anna kiehahtaa. Siirrä levyltä ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa välillä sekoitellen, kunnes kuorrute paksuuntuu.

  6. Ota vuoka pakastimesta ja levitä kuorrutus kakkulevyn päälle. Ripottele pinnalle nonparelleja. Siirrä vielä noin 15 minuutiksi pakastimeen, jotta kuorrute jähmettyy.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emilia Soppa365 on lisännyt 47 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Emilia Kolari

Yksinkertainen, rapeapohjainen juustopiirakka sopii versoilla ja paistetuilla vihreillä parsoilla päällystettynä kaikkiin kevään pieniin juhliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 palaa
Valmistusaika
15 min + 30 min taikinan jähmettyminen ja 30 min paistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Juustopiirakka ja paistetut parsat

Ainekset

Pohja
125
g
voita tai leivontamargariinia
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
1–2
rkl
kylmää vettä
Täyte
2
dl
kermaa (kuohu- tai ruokakermaa)
3
kananmunaa (M-koko)
150
g
vahvaa juustoa raastettuna (esimerkiksi goudajuustoa, cheddaria tai mustaleimaemmentalia)
¼
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
2
tl
sitruunamehua
Päälle
1
rs (70 g)
versoseosta
2
rkl
siemensekoitusta
Paistetut parsat
1
pkt (250 g)
vihreitä parsoja
vettä kiehauttamiseen
1
rkl
voita
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna

Työvaiheet

  1. Leikkaa irtopohjaisen piirasvuoan tai - kakkuvuoan (halkaisija 26–28 cm) pohjalle sopiva leivinpaperipala. Aseta se vuokaan.
  2. Paloittele jääkaappikylmä rasva monitoimikoneen kulhoon. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Aja ainekset leikkuuterällä muruiksi. Lisää vesitilkka koneen käydessä ja anna koneen pyörähtää, kunnes taikinasta muodostuu pallo. (Voit myös valmistaa taikinan nyppimällä kylmän rasvan, jauhot ja leivinjauheen muruiksi sormin ja lisäämällä sitten joukkoon veden.)
  3. Taputtele taikina jauhotetuin sormin leivinpaperin päälle vuokaan ohueksi kerrokseksi. Varmista, että taikina ulottuu vuoan reunoille ainakin parin sentin korkeudelle. Nosta vuoka jääkaappiin ja anna taikinan jähmettyä vuokaan ainakin puoli tuntia. (Jos olet valmistanut taikinan käsin ja ainekset ovat lämmenneet, jähmettymiseen kuluu kauemmin.)
  4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pistele pohja kevyesti haarukalla ja nosta se sitten jääkaappikylmänä suoraan uunin alimmalle tasolle. Esipaista pohjaa 10 minuuttia.
  5. Valmista sillä aikaa täyte. Sekoita kerma, munat, juustoraaste, mausteet ja sitruunamehutilkka keskenään. Kaada täyte varovasti esipaistetun pohjan päälle.
  6. Jatka paistamista uunin keskitasolla noin 18–20 minuuttia.
  7. Anna piirakan jäähtyä noin vartti ennen kuin irrotat sen vuoasta vadille.
  8. Valmistele parsat. Napsauta parsoista kuivat varrenpäät irti. Keitä parsoja kiehuvassa vedessä paistokasarissa noin 2 minuuttia. Kaada vesi pois ja lisää tilalle voinokare. Paista parsat ahkerasti käännellen voissa kauniin värisiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunankuoriraasteella. Jäähdytä ja paloittele.
  9. Päällystä valmis piirakka versoseoksella, paistetulla parsalla ja ripauksella siemensekoitusta.

Vinkki: Paistettujen parsojen tilalle sopivat esimerkiksi rypäleet tai lohkotut kypsät päärynät.

Kommentit (3)

Jallukka

Miks aina pitää kaikki apilat ym. Heinät työntää varmaan ihan hyvän piirakan päälle.
Ymmärrän jos niitä on piirakassa, mutta vielä päällä yäk. Ennen pekonia ja juustoa.
Nam.

Vierailija

Näyttävät olevan rucolanversoja, eivät apiloita.

Vierailija

Jallukka voi jättää versot laittamatta! Eihän nämä ole mitään pakko-juttuja.
Piirakka on varmasti hyvää. Minulla kasvaa herneenversoja, laitan niitä kypsän piirakan päälle, nam.

Me Naiset on lisännyt 1273 reseptiä.
Linkitetty 15 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Trendikkääseen galetteen on helppo rakastua, koska täytteeksi käyvät monet jääkaapin jämät hilloista tuorejuustonokareisiin. Tällä kertaa rento peltipiiras täytetään pähkinöillä, suklaalla ja banaaniviipaleilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
1 h 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Banaani-suklaagalette

Ainekset

400
g
pakastemurotaikinaa
1
ps (80 g)
hasselpähkinärouhetta
150
g
taloussuklaata (tai tummempaa suklaata)
3
banaania
rkl
ruokokidesokeria
Voiteluun
1
kananmuna
Tarjoiluun
vaniljajäätelöä

Työvaiheet

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli halkaisijaltaan noin 30 cm:n kiekoksi leivinpaperin päälle uunipellille.

  2. Jauha noin kaksi kolmasosaa (noin 50 g) hasselpähkinärouheesta hienoksi jauheeksi. Rouhi suklaa. Yhdistä pähkinäjauhe ja suklaamuru ja levitä taikinan päälle, jätä 5 cm reunoista vapaaksi.

  3. Viipaloi banaanit päälle ja ripottele loppu hasselpähkinärouhe päälle. Taittele reunat rennosti täytteen päälle. Siirrä kylmään 10 minuutiksi. (Jos pelti ei mahdu jääkaappiin, voit siirtää galeten leivinpaperin päällä esimerkiksi leikkuulaudalle ja nostaa sitten hetkeksi kylmään. Tämä vaihe ei ole välttämätön, se varmistaa vain piiraan rapeuden.) Kuumenna uuni 175 asteeseen.

  4. Ota galette jääkaapista ja ripottele sokeri päälle. Voitele reunat kananmunalla. Paista 25–30 minuuttia, kunnes taikina on kullanruskea. Tarjoa jäätelön kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2452 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Jos omistat savustimen, kokeile savustaa seuraavaksi valkoista parsaa! Savu riittää lähes sellaisenaan parsan mausteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 annosta tai 4 annosta alkuruokana
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Valkoiset savuparsat

Ainekset

1
nippu (500 g)
valkoista parsaa
2
(à 125 g)
mozzarella di bufalaa
1
suolaan säilötty sitruuna (esim. Al’Fez)
50
g
voita
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
sormisuolaa
vesikrassia koristeeksi

Työvaiheet

  1. Leikkaa parsoista kuivat kannat ja kuori varret kuorimaveitsellä.

  2. Kuumenna savustin ja savusta parsoja 15 minuuttia. Valuta sillä aikaa mozzarellat ja revi pallot paloiksi. Paloittele suolasitruuna ja sulata voi.

  3. Laita savuparsat tarjoiluvadille. Kaada voisula ja ripottele sitruunapalat päälle. Lisää mozzarellat viereen. Mausta pippurilla ja suolalla. Koristele krassilla.

Vinkki! Suolasitruunoita löytyy isoista marketeista. Sitruunat voi suolata myös itse. Pese luomusitruuna hyvin. Halkaise se poikittain ja viillä puolikkaat neljään osaan, niin että ne pysyvät kannasta kiinni. Hiero karkeaa merisuolaa noin 1½ rkl sitruunan sisään. Laita sitruuna purkkiin ja painele niin, että siitä irtoaa mehua. Laita paino sitruunan päälle. Anna purkin olla jääkaapissa 2 viikkoa, pitempäänkin. Käytä sitruunoita mausteena kapristen tapaan.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2452 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Ruskista hyvin ja hauduta kauan. Siinä ovat avaimet kunnon bologneseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
2½ t
Vaikeustaso
Helppo

Pitkään haudutettu bolognese

Ainekset

400
g
naudanjauhelihaa tai nauta-sikajauhelihaa
4
viipaletta pekonia
4
valkosipulinkynttä
2
sipulia
2
porkkanaa
2
varsisellerinvartta
1
dl
aurinkokuivattuja tomaatteja
4
rkl
oliiviöljyä
2
tlk (à 400 g)
tomaattimurskaa
4–5
dl
vettä
3
rkl
balsamiviinietikkaa
2
laakerinlehteä
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
¼
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
120
g
parmesaania
1
ruukku persiljaa

Työvaiheet

  1. Jauha pekoni ja kuoritut valkosipulit te­hosekoittimessa murumaiseksi. Lusikoi seos kulhoon. Kuori sipulit ja porkkanat, rouhi ne varsisellerien kanssa tehosekoittimessa. Siirrä seos toiseen kulhoon ja soseuta aurinkokuiva­tut tomaatit erikseen.
  2. Kuumenna 2 rkl öljyä isossa korkeareunai­sessa uunipannussa tai kasarissa, ja paista pekoni-valkosipuliseosta 2–4 minuuttia. Lisää vihannesmuru ja paista 5–8 minuuttia. Siirrä paistos kulhoon.
  3. Lisää pannuun öljyä ja ruskista jauheli­ha rapeaksi, lihaa sekoitellen ja murentaen 5–10 minuuttia. Lisää pekoni-vihannespaistos jauhelihan joukkoon ja paista vielä 10 mi­nuuttia. Lisää aurinkokuivatuista tomaateista tehty sose, tomaattimurska ja 4 dl vettä. Se­koita etikka ja mausteet joukkoon. Kuumenna kiehuvaksi.
  4. Kuumenna uuni 180-asteiseksi. Leikkaa leivinpaperista kansi kastikkeen päälle, tee palan keskelle pieni reikä ja paina paperi kastikkeen pintaan. Hauduta uunissa 1½–2 tuntia.
  5. Raasta parmesaani ja hienonna persilja. Sekoita juusto valmiiseen kastikkeeseen ja koristele persiljalla. Tarjoa pastan tai vaikka perunamuusin kanssa.

Vinkki! Laita parmesaanin kuiva kannikka­pala hautumisen ajaksi kastikkeeseen ma­kua antamaan.

Kommentit (0)