Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Kermapullaan saattoi tänä vuonna törmätä muulloinkin kuin laskiaisena. Tämä suomalaisesta laskiaispullasta ja italialaisesta maritozzo-täytepullasta inspiroitunut syysherkku täytetään keman lisäksi omenalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
2 h
Vaikeustaso
Helppo

Omena-kermapullat

Ainekset

dl
maitoa
25
g
tuorehiivaa
½
dl
sokeria
2
tl
kardemummaa
tl
suolaa
1
kananmuna
7–8
dl
vehnäjauhoja
75
g
voita huoneenlämpöisenä
PINNALLE
1
kananmuna
OMENATÄYTE
5
kotimaista omenaa
dl
hillo-marmeladisokeria
1
rkl
vettä
KINUSKI-PÄHKINÄKUORRUTUS
2
dl
pekaanipähkinöitä
1
dl
fariinisokeria
1
dl
kuohukermaa
1
rkl
voita
¼
tl
suolaa
LISÄKSI
4
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele hiiva joukkoon. Lisää sokeri, mausteet ja muna, ja sekoita. Alusta jauhot taikinaan. Sekoita voi joukkoon alustamisen loppupuolella. Lisää vaivatessa jauhoja sen verran, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinalla peitettynä noin 40 minuuttia.

  2. Pilko omenat paloiksi siemenkotaa myötäillen. Leikkaa palat pieniksi kuutioiksi kattilaan. Mittaa joukkoon marmeladisokeri ja vesi. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen poreillen ilman kantta noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  3. Kaada taikina pöydälle, pyöritä se pitkäksi tangoksi ja jaa 12 osaan. Pyörittele palat pulliksi ja nosta leivinpaperin päälle kahdelle pellille. Anna kohota liinan alla n. 20 min.

  4. Sivele kohonneet pullat munalla. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia tai kunnes pullat ovat kypsiä. Anna jäähtyä noin tunti ennen täyttämistä.

  5. Rouhi pähkinät veitsellä ja paahda kuumalla kuivalla pannulla 2–3 minuuttia. Siirrä pähkinät lautaselle, ja mittaa fariinisokeri ja kerma pannulle. Keitä seosta sekoitellen noin 7–8 minuuttia tai kunnes se paksunee kinuskimaiseksi. Ota pannu syrjään liedeltä. Sekoita joukkoon pähkinät, voi ja suola.

  6. Vatkaa pulien täytteeksi tuleva kerma vaahdoksi.

  7. Leikkaa pullista lakki irti. Lusikoi omenatäytettä pohjalle ja pursota tai levitä lusikalla kermavaahtoa täytteen päälle. Paina pullan lakki kevyesti paikalleen. Lusikoi kinuskipähkinäkuorrutusta pullan päälle.

Vinkki Koristele pullat halutessasi kuivatuilla omenasipseillä. Leikkaa omena ohuiksi viipaleiksi uunipellille ja anna kuivua 50 asteessa noin 8–10 tuntia. Käännä lastuja kerran kuivatuksen aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

ET-lehti on lisännyt 337 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Munakasmuffinit maistuvat niin kylminä kuin uunituoreinakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakasmuffinit

Ainekset

5
kananmunaa
¾
dl
kermaa
1
dl
juustoraastetta (esimerkiksi emmental)
2
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria
1
pkt (180 g)
savukinkkua
1
suippopaprika
1
ruukku tuoretta basilikaa
LISÄKSI
8
kpl
Amerikan muffinssivuokia

Työvaiheet

  1. Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon kerma, juustoraaste, jauho ja mausteet. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Laita kertakäyttöiset isot muffinivuoat muffinipellin koloihin.

  3. Paina kinkkusiivut vuokien sisälle kuin kupiksi. Kuutioi paprika, hienonna basilika ja jaa ne muffinivuokiin. Kaada päälle munaseosta. Paista uunissa 20–25 minuuttia.