Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 266 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kerroskaupalla suklaakakkua ja täyteläistä suklaakreemiä. Tästä kakusta ei yksi pala riitä mihinkään! Kun kypsennät taikinan kahdessa pienessä vuoassa, saat kakusta näyttävän korkean.

Oletko aina ihaillut tyylikkäitä korkeita kakkuja? Jos haaveilet sellaisen leipomisesta, sinun kannattaa panostaa kahden pienen irtopohjavuoan hankintaan. Korkean kakun valmistus ei ole nimittäin sen hankalampaa kuin matalankaan: taikina syntyy yhdellä kertaa, se vain jaetaan kypsymään kahteen vuokaan, jotka mahtuvat yhtä aikaa uuniin.

Tällä tavoin valmistuu myös upean korkea paholaisen suklaakakku, joka on sukua amerikkalaiselle Devil’s food cakelle. Kakusta on olemassa useita erilaisia versioita, joita yhdistää se, että suklaata käytetään runsaasti.

Tässä ohjeessa suklaakakkutaikina kypsennetään kahdessa, halkaisijaltaan noin 18-senttisessä vuoassa. Pienissä vuoissa kakut kypsyvät melko nopeasti, mutta ne saavat jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Tästä syystä kakkupohjat kannattaa valmistaa mieluiten päivää ennen täyttämistä.

Täytteeksi valmistetaan täyteläinen suklaakreemi, josta riittää osansa myös kakun pinnalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
1 t + jäähdytys 2–12 t
Vaikeustaso
Helppo

Paholaisen kakku

Ainekset

Pohja
50
g
tummaa suklaata
1
dl
kuohukermaa
dl
vettä
¾
dl
tummaa kaakaojauhetta
2
dl
fariinisokeria
175
g
pehmeää voita
2
dl
sokeria
2
kananmunaa
dl
vehnäjauhoja
2
tl
vaniljasokeria
1
tl
leivinjauhetta
Suklaakreemi
200
g
tummaa suklaata
250
g
pehmeää voita
4
dl
tomusokeria
Lisäksi
boysenmarjoja tai muita marjoja

Työvaiheet

  1. Pingota leivinpaperi kahteen irtopohjavuokaan (Ø 18 cm).

  2. Rouhi suklaa. Kiehauta kerma ja vesi pienessä kattilassa. Siirrä kattila pois liedeltä. Sekoita suklaa, kaakao ja fariinisokeri kerma-vesiseokseen ja anna jäähtyä noin 5 minuuttia.

  3. Laita uuni kuumenemaan kiertoilmalla 175 asteeseen.

  4. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa munat yksitellen vaahtoon. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan, lisää suklaaseos ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kakkuvuokiin ja paista uunissa noin 20–30 minuuttia.

  5. Anna pohjien jäähtyä ensin huoneenlämpöisiksi ja jäähdytä ne sitten jääkaappikylmiksi. Voit leipoa pohjat valmiiksi edellisenä päivänä tai laittaa ne muutamaksi tunniksi pakastimeen, jolloin ne pysyvät leikatessa hyvin koossa.

  6. Rouhi kreemiin tuleva suklaa, sulata se vesihauteessa tai mikrossa ja anna jäähtyä noin 10 minuuttia. Vatkaa voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi, noin 5 minuuttia. Lisää suklaasula vaahtoon ja sekoita tasaiseksi.

  7. Leikkaa kumpikin kakkupohja kahdeksi kerrokseksi. Kokoa kakku levittämällä kuhunkin väliin vajaa ¼ suklaakreemistä. Päällystä kakku ohuesti kreemillä, säästä loppu kreemi (jätä se huoneenlämpöön odottamaan, jotta se pysyy levittyvänä) ja laita kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

  8. Levitä loppu kuorrute kakulle. Koristele marjoilla.

Kommentit (12)

Vierailija

Ohjeissa mainitaan "tummaa kaakaojauhetta",onko sitä vaaleaa,valkoista kaakaojauhettakin? Ilmeisesti tarkoitalle ettei käytetä maitokaakaojauhetta,esim. NESQICK tai O'Boy jauheita.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi, joskus leivontaan tarkoitettua kaakaojauhetta kutsutaan resepteissä tummaksi sen erottamiseksi kaakaojuomajauheesta.

Mando

Jo kauan ovat leivontaohjeet alkaneet näin: Pane uuni lämpiämään asteeseen.
Miksi? Sehän on suurta energian tuhlaamista.
Tässä ohjeessa kiertoilmauuni laitetaan päälle aluksi. Se lämpenee paljon nopeammin kuin tavallinen.
Työvaiheisiin menee tässäkin ohjeessa paljon aikaa keittämiseen, jäähdyttelyineen ja vatkauksineen ja vuokien esikäsittelyineen.
Tähän tapaan toivon muutosta ihan yleisesti.

Suklaan ystävä

Miten saisin gluteenittomana
?

Keliaakikko itsekin

@Suklaan ystävä Vaihda vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Jos voit käyttää gluteenitonta vehnätärkkelystä, Sunnuntain gluteenittomat kakkujauhot ovat mielestäni parhaita. Jos vehnätärkkelys ei sovi, suosittelen Pirkan vaaleaa jauhoseosta. Se on muutenkin mielestäni paras gluteeniton yleisjauhoseos.

Vierailija

Missä vaiheessa kakut irroitetaan kakkuvuoista?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kakut kannattaa irrottaa vuoistaan vetäytyneinä mutta vielä lämpiminä, eli 20–30 minuuttia paistamisen jälkeen.

Ellunkana

Kakun kosteus tai paremminkin kuivuus mietityttää, kun kakkupohjia ei kostuteta ollenkaan. Vai onko kakkupohja itsessään hieman kostea?

Milja Soppa365
Seuraa 
Liittynyt10.9.2018

Tässä ohjeessa kakkupohja kannattaa kypsentää juuri ja juuri kypsäksi, niin lopputuloksesta tulee mehevä ilman kostutustakin.

Ainikki

Korkea kakku onnistuu ilman kahta uutta pyöreää vuokaakin - ei aina pidä ostaa lisää tavaraa. Teen korkeat kakut kulmikkaina leikkaamalla mieleisen kokoiset kerrokset uunipannu(i)lle tehdy(i)stä kakkulevy(i)stä. Itse asiassa omistan kyllä kulmikkaan, korkeahkon vuoankin, siinä tulee sopivan kokoinen täytekakun pohja.

Kultakutri

Tein kakun yhteen isompaan vuokaan, varmaan halkaisija noin 23 cm. Halkaisin pohjan kahteen osaan ja pursotin kreemin puoliksi kakun väliin ja pinnalle. Tein siis naked cake version niin pääsin helpommalla. Paistoajalla noin 30 min kakku oli täysin kypsä ja ei tullut liian kuiva. Hyvää oli 😊

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 340 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Tänä vuonna jokainen saa mantelin. Ne piiloutuvat puuron sijaan helppoon pataleipään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 viipaletta
Valmistusaika
1 t + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Mausteinen pataleipä

Ainekset

5
dl
kädenlämpöistä vettä
30
g
hiivaa
1
tl
fenkolia
1
tl
anista
2
tl
pomeranssia
2
tl
suolaa
2
rkl
siirappia
2
dl
kaurahiutaleita
1
l
vehnäjauhoja
LISÄKSI
1
dl
manteleita
1
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Mittaa kädenlämpöinen vesi isoon kulhoon. Murustele hiiva veteen. Rouhi fenkoli ja anis kevyesti morttelissa. Lisää mausteet, siirappi, kaurahiutaleet ja jauhot nesteeseen. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä yön yli, vähintään 12 tuntia.

  2. Kumoa taikina pöydälle. Vaivaa mantelit sekä loppu jauho taikinaan. Kääntele taikina palloksi leivinpaperin päälle. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.

  3. Nosta kannellinen pata (3 l) kylmään uuniin. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut ja uuni kuuma, nosta leipä leivinpapereineen pataan. Paista leipää kannen alla 30 minuuttia.

  4. Ota kansi padan päältä. Jatka paistamista 15 minuuttia. Nosta kuuma pata uunista ja kumoa leipä jäähtymään.

ET-lehti on lisännyt 340 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Taina Tellman KUVA Arto Vuohelainen
Suolaiset tortut täytetään paistamisen jälkeen. Jos kiire yllättää, gluteenitonta torttutaikinaa voi ostaa myös valmiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 20 torttua

Huijarin herkkutortut

Ainekset

5
dl
Semper Fin mix -jauhoseosta
2
tl
psylliumia
2
tl
leivinjauhetta
250
g
laktoositonta voita
250
g
laktoositonta maitorahkaa
1
kananmuna
100
g
laktoositonta voita kaulintaan
TÄYTE
100
g
piparjuurituorejuustoa tai kaurapohjaista tuorejuustoa
1–2
tl
piparjuuriraastetta
170
g
Cavi-art-merilevävalmistetta
ruohosipulia
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Raasta kylmä voi raastimella jauhoihin. Nypi sormin taikina murumaiseksi. Lisää seokseen kananmuna ja rahka. Sekoita tasaiseksi. Siirrä kylmään peitettynä tunniksi tai yön yli.

  2. Huiskaise pöydälle jauhoseosta. Notkista taikinaa käsin ja taputtele sitä litteämmäksi. Kauli taikina noin sentin paksuiseksi neliöksi.

  3. Höylää juustohöylällä kylmästä voista lastuja levyn keskiosaan. Lastut saavat peittää noin kolmanneksen taikinalevystä. Nosta levyn kulmat keskelle niin, että voi peittyy kokonaan ja levy näyttää kirjekuorelta.

  4. Tiivistä levy kaulimella painellen ja kauli se sentin paksuiseksi suorakaiteeksi. Käytä kaulintaan mahdollisimman niukasti jauhoseosta. Harjaa pois ylimääräinen jauhoseos. Laskosta taikinalevy kolmin kerroin reunoilta keskelle. Siirrä taikina leivinpaperin päällä pakastimeen 15 minuutiksi.

  5. Taittele ja laskosta taikinaa 5–6 kertaa taittaen taikinaa vuorotellen eri suunnista. Jäähdytä taikinaa kaulintojen välillä pakastimessa. Jätä taikina viimeisen kaulintakerran jälkeen lepäämään peitettynä jääkaappiin 30 minuutiksi tai vaikka yön yli.

  6. Kauli taikina puoli senttiä paksuksi levyksi. Leikkaa levystä neliöitä, joiden sivut ovat noin 10 cm pitkiä. Leikkaa viillot joulutorttujen tapaan ja taittele sakarat. Siirrä paistovalmiit tortut pellille ja pakastimeen vartiksi. Paista 200–225-asteissa uunissa 7–10 minuuttia.

  7. Notkista tuorejuusto tai sekoita piparjuuriraaste kauravalmisteeseen. Lusikoi juusto jäähtyneille tortuille. Lisää päälle Cavi-artia. Koristele ruohosipulilla ja mausta pippurilla.

VEGAANIVERSIO: Korvaa voi kasvimargariinilla ja käytä soijarahkaa. Munan voi korvata soijajogurtilla.

ET-lehti on lisännyt 340 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Pitkinä pyhäaamuina on hyvää aikaa paistaa pannari. Sen kanssa maistuvat glögissä kylpeneet hedelmät ja raikas jugurttivaahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Pannukakku ja glögihedelmät

Ainekset

2
dl
riisipuuroa
2
munaa
dl
maitoa
dl
vehnäjauhoja
¼
tl
suolaa
2
rkl
voita
GLÖGIHEDELMÄT
1
pss (250 g)
kuivattuja sekahedelmiä
3
dl
sokeroimatonta glögiä
1
kanelitanko
2
tähtianista
dl
sokeria
LISÄKSI
2
dl
kreikkalaista jugurttia
1
tl
vaniljasokeria
1
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Aloita hedelmistä. Laita sekahedelmät, glögi ja mausteet kattilaan. Keitä keskilämmöllä puoli tuntia.

  2. Siivilöi hedelmät pois liemestä, palauta liemi kattilaan ja lisää sokeri. Anna liemen kiehua hiljaa poristen 15–20 minuuttia, kunnes liemi tiivistyy siirappimaiseksi. Kaada tarjoiluastiaan jäähtymään.

  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita riisipuuroon munat, maito, jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää taikinaan. Vuoraa valurautainen paistinpannu (ø 25 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina pannuun ja paista uunissa noin 20 minuuttia.

  4. Mausta jugurtti vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele jugurtin joukkoon.

  5. Nauti lämmin pannukakku hedelmien, glögisiirapin ja jugurttivaahdon kanssa.

VINKKI! Voit tehdä glögihedelmät edellisenä päivänä. Jos riisipuuroa ei ole keitettynä, voit käyttää valmista annospuuroa.

 

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.