Helsingin Sanomat on lisännyt 289 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Johansson KUVA Tuomas Kolehmainen

Suolaisen kranssin sisälle kääräistään tällä kertaa yrteillä maustettua makkaraa. Sekoittamalla valmistuva voitaikina on helppo, kunhan varaat aikaa sen jähmettymiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16–20 palaa
Valmistusaika
1 h + taikinan tekeytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Voitaikinakranssi

Ainekset

Sekoitettu voitaikina
200
g
voita
5
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
suolaa
1
dl
vispi- tai kuohukermaa tai maitorahkaa
200–300
g
yrteillä maustettua raakamakkaraa tai nakkeja, esimerkiksi bratwurstia
Voiteluun
1
kananmuna

Työvaiheet

  1. Aloita kranssin valmistus voitaikinasta. Pilko voi pieniksi paloiksi ja sekoita se vehnäjauhojen, suolan ja leivinjauheen kanssa murumaiseksi seokseksi. Helpoiten tämä käy yleiskoneessa lapavatkainta apuna käyttäen.

  2. Lisää vispikerma nopeasti joukkoon. Sekoita taikinaa vain sen verran, että taikinasta tulee tasaista. (Lisää tarvittaessa tilkka vettä.)

  3. Taputtele taikinapala suorakaiteen muotoiseksi ja laita se jääkaappiin lepäämään vähintään neljäksi tunniksi, mutta mieluiten seuraavaan päivään.

  4. Poista raakamakkara kuorestaan ja laita se pursotinpussiin. Vaihtoehtoisesti leikkaa nakit pitkittäin neljään osaan.

  5. Valmista kranssi kaulimalla voitaikina kevyesti jauhotetulla pöydällä noin 25 cm x 40 cm:n kokoiseksi levyksi. Leikkaa kaulittu taikina leveyssuunnassa halki siten, että saat kaksi noin 12,5 cm x 40 cm:n kaistaletta.

  6. Pursota raakamakkaramassaa tai asettele nakkeja taikinakaistaleiden keskelle. Taita voitaikinakaistaleiden sivut keskelle hivenen limittäin ja nipistä ne varovasti kiinni. Käännä saumakohta alassuin. Toista.

  7. Muotoile taikinapötköistä ympyrä leivinpaperin päälle. Nipistä puolikuiden päät toisiinsa kiinni.

  8. Leikkaa taikinapötköstä noin 4 cm levyisiä paloja siten, että ne jäävät ympyrän keskiosan kohdalta kiinni toisiinsa. Levitä paloja hivenen irti toisistaan.

  9. Voitele kranssi kananmunalla.

  10. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25–30 minuuttia tai siihen asti, kunnes taikina on kauniin kullan ruskeaa.

Vinkki! Tähän reseptiin voit käyttää myös valmista esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa 500 g. Valmiilla voitaikinalla saat lehtevämmän kranssin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2741 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio ja Riikka Väliahde KUVA Tuomas Kolehmainen

Punajuuri ja feta ovat täydelliset yhdessä, myös joululaatikossa. Tämä joulupöydän upeimman värinen kasvisvuoka saa herkullisen koostumuksensa kvinoasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
30 min + 45 min kypsentäminen
Vaikeustaso
Helppo

Feta-punajuurilaatikko

Ainekset

800
g
punajuuria
1
hapokas omena
1
sipuli
7
dl
vettä
rkl
kasvisfondia
2
dl
kvinoaa
200
g
fetaa
2
rosmariininoksaa
2
rkl
tummaa balsamietikkakastiketta
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja raasta punajuuret ja omena. Kuori ja hienonna sipuli.

  2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

  3. Kiehauta vesi kattilassa. Lisää fondi ja kvinoa ja hauduta 5 minuuttia. Lisää raasteet ja sipuli ja hauduta vielä 5 minuuttia.

  4. Murustele feta ja hienonna rosmariini. Lisää ne balsamietikkakastikkeen ja suolan kanssa raasteseokseen. Sekoita tasaiseksi.

  5. Kaada seos voideltuun uunivuokaan (vet. 3 l). Kypsennä laatikkoa uunin alatasolla noin 45 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2741 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Nämä suolaiset sormisyötävät on kuin tehty kuohuviinin tai samppanjan seuraan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
60–70 kpl
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Gougères eli juustotuulihatut

Ainekset

6
rkl (90 g)
voita
dl
vettä
¼
tl
suolaa
¼
tl
muskottipähkinää
dl
vehnäjauhoja
70
g
vahvaa Comté-juustoa
4
isoa kananmunaa (L-koko)
½
tl
mustapippuria
Voiteluun
1
kananmuna
1
rkl
vettä

Työvaiheet

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

  2. Kuutioi voi pinnoitettuun kattilaan. Lisää vesi, suola ja muskottipähkinä. Kuumenna, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon jauhot.

  3. Kuumenna seosta keskilämmöllä voimakkaasti puulastalla sekoittaen noin 2 minuuttia, kunnes seos muodostuu taikinaksi ja irtoaa kattilan reunoilta. Jatka sekoittamista vielä 2 minuuttia. Siirrä kattila liedeltä ja anna jäähtyä hetken.

  4. Raasta juusto hienoksi raasteeksi. Vatkaa munat yksi kerrallaan taikinan joukkoon voimakkaasti sekoittaen. Lisää juustoraaste ja mustapippuri.

  5. Laita pursotinpussiin tasapäinen tylla (Ø n. 12 mm). Kaavi taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperien päälle taikinasta pieniä palloja (Ø 2½ cm). Jätä pallojen väliin kohoamisvaraa.

  6. Erottele voitelua varten keltuainen kuppiin. Lisää vesi ja vatkaa sekaisin. Voitele taikinapallot munavesiseoksella.

  7. Paista uunissa pellillinen kerrallaan, 18–20 minuuttia.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 289 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Elvi Rista

Joulun helpoin ja täydellisin uuniruoka on tässä. Kermainen mascarpone, aromikas maa-artisokka ja hienostunut tryffeliöljy antavat uunilohelle uskomattoman hienon maun. Valmiin lohen pinnalle ripoteltu sitruunatimjami antaa raikkaan säväyksen, mutta sen voi korvata myös tavallisella timjamilla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Tryffelillä ja maa-artisokalla kuorrutettu uunilohi

Ainekset

1
kg
lohifileetä
1
tl
suolaa
200
g
mascarponejuustoa
2
rkl
sitruunamehua
250
g
maa-artisokkaa
½
tl
suolaa
1–2
rkl
tryffeliöljyä
Lisäksi
2–3
rkl
sitruunatimjamia hienonnettuna
mustapippuria rouhittuna

Työvaiheet

  1. Pyyhi lohifileen pinta. Nosta lohifilee uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle suola.

  2. Sekoita mascarpone ja sitruunamehu tasaiseksi. Levitä seos lohifileen päälle.

  3. Pese maa-artisokat huolellisesti niin, että pinta on mullasta täysin puhdas. Viipaloi maa-artisokat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet lohifileen päälle. Ripottele päälle suolaa. Valuta päälle puolet tryffeliöljyn määrästä.

  4. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla 30–35 minuuttia. Valuta päälle loput tryffeliöljystä.

  5. Ripottele päälle hienonnettua sitruunatimjamia ja rouhittua mustapippuria. Tarjoile lisäksi paahdettuja perunoita tai joulun kasvislaatikoita.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2741 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kylvetä maksat marsalaviinissä ja tee jauhemaksapihvejä, jotka tarjoat pikkuisilla paahtoleivillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
40 min + maustuminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Broilerinmaksatoastit

Ainekset

300
g
(tuoretta) broilerinmaksaa
½
dl
marsalaviiniä
1
salottisipuli
1
rkl
öljyä
1
viipale kuivahtanutta maalaisleipää
2
rkl
ranskankermaa
1
kananmuna
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
12
viipaletta vehnäpaahtoleipää
1
dl
ranskankermaa
25
g
voita paistamiseen
12
salvian lehteä
Karamellisoidut sipulit ja puolukat
3
salottisipulia
1
rkl
fariinisokeria
¼
tl
suolaa
2
rkl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Kääntele broilerinmaksat marsalan kanssa kulhossa ja anna maustua jääkaapissa noin tunti.
  2. Kuori ja viipaloi 4 salottisipulia. Kuullota ne öljyssä pannussa miedolla lämmöllä pehmeiksi, 5–10 minuuttia. Ota ¼ sipuleista pois pannusta ja jatka karamellisoimalla pannuun jäävät sipulit. Lisää fariinisokeri ja suola pannuun ja kuumenna noin 5 minuuttia tai kunnes fariinisokeri on sulanut. Lisää puolukat ja siirrä pannu pois liedeltä. Lusikoi sipulipuolukkaseos pieneen kulhoon ja pyyhkäise pannu talouspaperilla puhtaaksi.

  3. Valuta broilerinmaksat talouspaperin päällä. Murenna kuivahtanut leipäviipale muutamaan osaan ja laita tehosekoittimen kulhoon. Lisää maksat, erikseen otettu paistettu sipuli, ranskankerma, muna, suola ja pippuri. Soseuta tasaiseksi.

  4. Ota paahtoleipäviipaleista muotilla tai juomalasilla pyöreitä leipäsiä. Paahda ne halutessasi uunissa tai leivänpaahtimessa. Sipaise leiville ohuelti ranskankermaa.

  5. Kuumenna voi pannussa. Jaa maksaseos pannuun reilun ruokalusikallisen kokoisiksi minipihveiksi. Paista noin ½ minuuttia molemmin puolin. Nosta pihvit leiville sellaisinaan tai puolitettuina. Lusikoi karamellisoitua sipulia ja puolukkaa päälle. Viimeistele tuoreella salvialla.

Kommentit (0)