Helsingin Sanomat on lisännyt 420 reseptiä.
Linkitetty 77 keittokirjaan.
OHJE Katja Bäcksbacka KUVA Elvi Rista

Ihanassa suolaisenmakeassa galetessa maistuvat karamellisoitu sipuli ja omenat. Tarjoa piiras teen kanssa iltapalana tai salaatin kera pienenä lounaana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
40 min + 30 min kypsentäminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Omena-sipuligalette

Ainekset

Taikina
dl
vehnäjauhoja
2
dl
ohrajauhoja
1
tl
suolaa
dl
vettä
¾
dl
rypsiöljyä
Täytteet
2
(yhteensä 400 g)
isohkoa sipulia
2–3
rkl
rypsiöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
½
tl
kuivattua timjamia
2
dl
maukasta juustoraastetta (esimerkiksi gruyère)
3–4
pientä omenaa
150
g
pehmeää vuohenjuustoa

Työvaiheet

  1. Tee taikina. Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Lisää vesi ja öljy ja sekoita nopeasti taikinaksi. Peitä taikinakulho kelmulla ja nosta jääkaappiin runsaaksi puoleksi tunniksi.
  2. Kuori sipulit. Puolita sipulit ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljyä isossa pannussa ja nosta sipulit pannulle. Paistele sipuleita hetki, mausta sitten sokerilla, suolalla ja timjamilla. Jatka paistamista keskilämmöllä, kunnes sipuli on pehmeää ja kauniin ruskeaa. (Voit lisätä pannulle loppuvaiheessa tilkan vettä, jos seos tuntuu kuivuvan liikaa.) Jätä paistunut sipuli jäähtymään.
  3. Raasta juusto. Huuhtele omenat, poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi.
  4. Kasta taikinapallo jauhoihin ja laita leivinpaperille. Kauli taikina leivinpaperin päällä isoksi ohueksi pyöryläksi. Nosta leivinpaperi taikinoineen pellin päälle.
  5. Levitä taikinapyörylälle noin 100 grammaa vuohenjuustoa lusikalla, mutta jätä reunoihin noin 2½ cm:n tyhjä kaistale, joka käännetään lopuksi täytteiden päälle.
  6. Ripottele vuohenjuuston päälle 1½ dl juustoraastetta. Levitä sipulit ja omenaviipaleet juustojen päälle. Lusikoi loput vuohenjuustosta sinne tänne. Käännä reunataikina täytteiden päälle. Nosta piiras 200-asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Laita loput juustoraasteesta pintaan viimeiseksi 8 minuutiksi. Kun otat galeten uunista, peitä se puhtaalla keittiöpyyhkeellä tai foliolla, jotta piiras ei kuivu.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3147 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Nämä lempeänmakuiset lihapullat on maustettu dijoninsinapilla, hunajalla ja yrteillä. Nämä sopivat erinomaisesti pieniksi cocktailpaloiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
14 isoa tai 20 pientä lihapullaa
Valmistusaika
20 min + 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Lempeät lihapullat

Ainekset

1
dl
ranskankermaa
½
dl
panko- tai gluteenittomia korppujauhoja
1
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
voita
500
g
jauhelihaa
1
kananmuna
1
dl
lehtipersiljaa hienonnettuna
2
tl
dijoninsinappia
1
tl
juoksevaa hunajaa
1
tl
suolaa
½
tl
hienonnettua maustepippuria
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Sekoita ranskankerma ja pankojauhot keskenään. Anna turvota noin 5 minuuttia. Kuori ja hienonna sipulit. Paista ne voissa pannulla pehmeäksi.

  2. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi.

  3. Muotoile taikinasta lihapullia vedellä kostutetuin käsin.

  4. Paista lihapullat voissa pannulla tai 225-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3147 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Mausteinen kylmämarinoitu tofu sopii sellaisenaan osaksi aasialaista illallista, joka koostetaan pienistä annoksista. Se sopii erinomaisesti myös riisin kanssa tarjottavaksi erilaisiin kulhoruokiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 pikkuannosta
Valmistusaika
20 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Poketofu

Ainekset

500
g
maustamatonta tofua
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
limettimehua
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
vaahterasiirappia
2
rkl
miriniä
2
tl
gochujangia tai srirachaa
2
tl
seesamiöljyä
LISÄKSI
seesaminsiemeniä, chiliä ja korianteria

Työvaiheet

  1. Kääräise tofu keittiöpyyhkeeseen lautaselle ja laita päälle kevyt paino. Valuta 30 min.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Purista limettimehu. Sekoita valkosipulit, soija, siirappi, mirin, limettimehu, gochujang ja seesamiöljy kulhossa tai lasipurkissa.

  3. Revi tofu ronskeiksi paloiksi ja laita marinadiin. Anna maustua peitettynä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  4. Viimeistele seesaminsiemenillä, viipaloidulla chilillä ja korianterilla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3147 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Perinteinen mätidippi nousee aivan uudelle tasolle, kun ranskankerman joukkoon sekoitetaan uunissa paahdettua kermaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahtokerma-mätidippi

Ainekset

2
dl
kuohukermaa
1
salottisipuli
1–2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
100
g
siian- tai muikunmätiä
1
prk (200 g)
ranskankermaa
¾
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
perunalastuja

Työvaiheet

  1. Kaada kerma uuninkestävään pieneen vuokaan (20 cm x 20 cm). Paahda kermaa 225-asteisessa uunissa keskitasolla 15–20 minuuttia, kunnes se on saanut ruskean pinnan. Jäähdytä huoneenlämmössä.

  2. Kaavi kerma vuoasta kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi.

  3. Kuori ja hienonna sipuli. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja purista 1 rkl mehua.

  4. Sekoita dipin ainekset kulhossa, jätä mätiä koristeluun. Tarjoa sipsien kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3147 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Mätidippi onnistuu myös vegaanisesti, kun käyttää merilevävalmistetta ja kasvipohjaista fraichea. Mausteita ja yrttejä voi käyttää hieman normaalia reilummin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaninen mätidippi

Ainekset

2
kevätsipulia
¼
ruukku tilliä
1
limetti
1
prk (200 g)
kaurafraichea
1
tl
roseepippuria
¾
tl
suolaa
1
prk (170 g)
merilevävalmistetta (esim. Caviart)
LISÄKSI
perunalastuja

Työvaiheet

  1. Hienonna kevätsipuli ja tilli. Pese limetti, raasta sen vihreä kuoriosa hienoksi ja purista mehu.

  2. Laita kaurafraiche kulhoon. Lisää kevätsipuli, tilli, limetin kuori ja mehu sekä roseepippuri ja suola.

  3. Kääntele joukkoon puolet merilevävalmisteesta. Lisää loput dipin pinnalle. Tarjoa perunalastujen kanssa.

Kommentit (0)