Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 428 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Nämä pikkupiiraat ovat oikea ranskalainen fantasia: camembertjuustolla päällystettyä karamellisipulia, voita ja rosmariinin tuoksua. Takuuvarma hitti pikkujouluihin!

Nämä minisipulipiiraat ovat juuri sellaisia pieniä suupaloja, jotka toimivat loistavasti juhlatarjoiluna. Ainekset ovat melko yksinkertaiset: näihin tarvitset sipuleita, piirakkataikinaa, voita, mausteita sekä pehmeää herkuttelujuustoa.

Muffinipellin koloissa piiraat pysyvät koossa ja niistä tulee saman kokoisia. Kolojen pohjalle ripotellaan fariinisokeria, joka karamellisoituu sipulin pintaan. Isohkot sipulit leikataan muutaman sentin paksuisiksi viipaleiksi. Sipuliviipaleiden päälle laitetaan nokare voita sekä mausteet. Sipuleita paistetaan ensin ilman taikinakuorta, jotta ne pehmenevät riittävästi.

Kaulitusta piirakkataikinasta leikataan sopivan kokoiset palat, painellaan ne sipuleiden päälle ja piirakoita paistetaan vielä hetki. Kuumat piirakat kannattaa kumota saman tien pois muffinipelliltä ja laittaa pala herkkujuustoa, esimerkiksi camembertia, päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
50 min + sulatus 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Karamellisoidut sipulipiiraat

Ainekset

1
pkt (400 g)
piirakkataikinaa (esim. Sunnuntai)
4
puna- tai keltasipulia
2
rkl
fariinisokeria
1
rkl
rosmariinia hienonnettuna
1
tl
suolaa
50
g
voita huoneenlämpöisenä
100
g
camembertjuustoa
n. ½
dl
vehnäjauhoja leivontaan
rosmariininoksaa

Työvaiheet

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja leikkaa kukin sipuli kolmeksi, noin 2 cm:n paksuiseksi viipaleeksi. Jaa fariinisokeri muffinipellin koloihin. Laita sipuliviipaleet sokerin päälle. Hienonna rosmariini ja ripottele se ja suola sipuleille. Jaa voi nokareiksi sipuleille. Kypsennä sipuleita uunissa 15 minuuttia. Anna pellin jäähtyä hetki ennen taikinan lisäämistä.
  3. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Jauhota alusta ja kauli piirakkataikina noin ½ cm paksuksi levyksi. Ota levystä muffinipellin kolon kokoisia pyörylöitä esimerkiksi juomalasilla ja laita ne sipuleiden päälle. Paista uunissa 20 minuuttia. Anna piiraiden jäähtyä hetki ennen kumoamista.
  4. Kumoa piiraat esimerkiksi uunipellin avulla. Paloittele juusto ja laita pala kunkin piiraan päälle. Viimeistele piiraat rosmariinin lehdillä.

Vinkki Voit tehdä sipulipiiraat myös esimerkiksi silikonisissa muffinivuoissa.

Kommentit (3)

TRL51

Superhyviä - tein näitä viime jouluna.  Tosin niin että laitoin taikinan muffinivuokien pohjalle ja kasasin sipulit ynnä muut sitten sen päälle. 

Vierailija

Mitä piirakkataikinaa? Sunnuntai, mutta minkä sorttisen piirakan taikinaa? 283

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei, tähän kannattaa käyttää suolaisiin piirakoihin tarkoitettua piirakkataikinaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Ninna Lindström

Suolainen ohrapuuro sopii loistavasti lounaaksi. Puuron päälle voit lisätä mieleisiä lisukkeita esim. avokadoa tai kalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolainen ohrapuuro

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
50
g
kourallinen pinaattia + muutama lehti koristeluun
2
dl
ohrasuurimoita, ruokaohra (Wilja)
4
dl
suolatonta kasvislientä
½
rasiaa (á 250 g)
kirsikkatomaatteja
½
tl
suolaa
PÄÄLLE
2
kananmunaa
½
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
½
dl
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynsi. Kuullota valkosipuli miedolla lämmöllä öljyssä pinaatin kanssa. Lisää ohrasuurimot ja kuullota minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja kokonaiset tomaatit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, jotta puuro olisi löysää. Mausta suolalla.

  2. Paista öljytyllä pannulla kananmunat toiselta puolelta. Lusikoi puuroa lautaselle, laita päälle kananmuna ja rouhi päälle mustapippuria. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja viimeistele tuoreilla, pestyillä pinaatinlehdillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kasvismelanzanen kastike on tehty jauhelihan sijaan linsseistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoiso-melanzane

Ainekset

2
(n. 800 g)
munakoisoa
1
tl
suolaa
¾
dl
oliiviöljyä
Kastike
1
iso sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
kirsikkatomaatteja
1
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
tomaattisosetta
2
dl
vettä
dl
punaisia kuivattuja linssejä
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
kuivattua basilikaa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
dl
parmesaaniraastetta

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoisot puolen sentin viipaleiksi. Ripottele siivujen päälle suolaa leikkuulaudalla. Odota 15 minuuttia ja pyyhi siivut talouspaperilla. Paista munakoisot kuumalla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattimurska. Huuhtele purkit vedellä. Lisää pannulle vesi, linssit, punaviinietikkajamausteet. Hauduta kastiketta 20 minuuttia.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Lado uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta, revittyä mozzarellaa ja ripaus parmesaaniraastetta. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste.
  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Vinkki! Melanzanen voi koota uunivuokaan vaikkapa sunnuntai-iltana, niin se on nopeaa paistaa maanantain ruuaksi.