Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen
Blinit voi paistaa mainiosti myös vohveliraudalla. Ihanan rapeiden blinivohveleiden täytteeksi sopivat lohitahna ja sienet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 16 pienehköä vohvelia
Valmistusaika
30 min + taikinajuuren tekeytyminen 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Blinivohvelit

Ainekset

TAIKINAJUURI
2
s (à 200 g)
kermaviiliä
25
g
hiivaa
2
tl
sokeria
dl
tattarijauhoja
½
dl
vehnäjauhoja
LISÄKSI
2
kananmunaa
2
dl
täys- tai kevytmaitoa
50
g
voita sulatettuna
1
tl
suolaa
dl
tattarijauhoja
½
dl
vehnäjauhoja
KIRKASTETTU VOI
noin 75
g
voita

Työvaiheet

  1. Valmista ensin taikinajuuri. Lusikoi kermaviili kulhoon ja lämmitä se mikroaaltouunissa kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää sokeri ja jauhot. Anna tekeytyä liinan alla 40 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa paistamiseen tarvittava kirkastettu voi. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja anna sen tasaantua muutama minuutti. Kuori pinnalle syntynyt vaahto pois. Kaada kirkas voi varovasti toiseen astiaan.

  3. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella.

  4. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sulata voi. Lisää taikinajuureen maito, voisula, keltuaiset, suola ja loput jauhot. Kääntele valkuaisvaahto varovasti joukkoon.

  5. Voitele vohvelirauta kirkastetulla voilla. Lusikoi raudalle muutama lusikallinen taikinaa. Valuta halutessasi päälle hieman kirkastettua voita. Paista blinit kullanruskeiksi. Tarjoa heti. Valuta halutessasi päälle vielä hieman kirkastettua voita.

Sieni-vuohenjuustotäyte

Ainekset

1
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
6
dl
esikäsiteltyjä sieniä, esim. suppilovahveroita (kuivatuista liotettuja tai pakasteesta sulatettuja)
1
rkl
öljyä
200
g
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
100
g
vuohenjuustoa isosta pötköstä
½
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
LISÄKSI
3
rkl
(pekaani)pähkinöitä rouhittuna
salaattipinaattia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Leikkaa sienet pieniksi paloiksi.

  2. Kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää sienet ja paista niitä muutama minuutti. Lisää ranskankerma ja murusteltu vuohenjuusto. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.

  3. Nosta täytettä blinivohveleille. Viimeistele rouhituilla pähkinöillä ja pinaatinlehdillä.

Kahden lohen täyte

Ainekset

150
g
lämminsavulohta
150
g
kylmäsavulohta
1
kevätsipuli
4
rkl
tilliä hienonnettuna
1
rkl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
2
rs (à 120 g)
smetanaa
3
rkl
täysmajoneesia
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
LISÄKSI
½–1
punasipulia
1
avokado
kylmäsavulohta ja tilliä

Työvaiheet

  1. Irrota savulohi pieniksi paloiksi. Kuutioi kylmäsavulohi. Hienonna kevätsipuli ja tilli. Pese sitruuna, raasta sen kuori hienoksi ja purista mehutilkka.

  2. Yhdistä kalat, kevätsipuli ja tilli. Sekoita joukkoon smetana ja majoneesi. Lisää sitruunankuori ja -mehu, suola ja pippuri.

  3. Kuori ja viipaloi punasipuli ja avokado.

  4. Jaa täyte blineille. Koristele punasipulilla, avokadolla, kylmäsavulohella ja tillillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 337 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Munakasmuffinit maistuvat niin kylminä kuin uunituoreinakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakasmuffinit

Ainekset

5
kananmunaa
¾
dl
kermaa
1
dl
juustoraastetta (esimerkiksi emmental)
2
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria
1
pkt (180 g)
savukinkkua
1
suippopaprika
1
ruukku tuoretta basilikaa
LISÄKSI
8
kpl
Amerikan muffinssivuokia

Työvaiheet

  1. Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon kerma, juustoraaste, jauho ja mausteet. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Laita kertakäyttöiset isot muffinivuoat muffinipellin koloihin.

  3. Paina kinkkusiivut vuokien sisälle kuin kupiksi. Kuutioi paprika, hienonna basilika ja jaa ne muffinivuokiin. Kaada päälle munaseosta. Paista uunissa 20–25 minuuttia.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–16
Valmistusaika
40 min + jähmettyminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mandariini-juustokakku

Ainekset

POHJA
150
g
voita
400
g
kandisokerikeksejä
2
tl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
prk (200 g)
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
sokeria
LISÄKSI
6–7
mandariinia tai satsumaa
1
valkuainen
1–2
rosmariininoksaa
½
dl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.

  3. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.

  4. Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.

  5. Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.

  6. Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Satsi taikinaa riittää juuri sopivasti täyttämään yhden pellin pienillä sämpylöillä, ja samalla kypsyy myös pari kiekkoa kermaisen täyteläistä camembert-juustoa. Tämä leipä on kuin tehty ison porukan illanviettoon. Dippaa ja haukkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 pellillinen, 40 min
Valmistusaika
30 min + kohotus ja paistaminen 1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Dippisämpylät ja kuuma camembert

Ainekset

1
annos taikinaa (ks. ohje alla)
2
kiekkoa (à 250 g)
camembert-juustoa puukorissa
VOITELUUN
1
rkl
hunajaa
1
rkl
vettä
KARAMELLISOITU KEVÄTSIPULI
5
ohutvartista kevätsipulia
2
rkl
voita
1
rkl
balsamiviinietikkaa
2
tl
hunajaa
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ja kohota taikina ohjeen mukaan.

  2. Kaada kohonnut taikina alustalle ja jaa kahteen osaan. Pyörittele ne pitkiksi tangoiksi ja jaa kumpikin 20 palaan. Pyörittele palat sämpylöiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä sämpylöiden väliin 1–2 cm tilaa. Jätä sämpylöiden lomaan myös kolot juustoille.

  3. Poista pakkauspaperi juustojen ympäriltä. Laita juustot takaisin puisiin koreihinsa ja nosta korit sämpylöiden keskelle pellille. Peitä pelti liinalla ja anna sämpylöiden kohota noin puoli tuntia.

  4. Yhdistä hunaja ja vesi, ja sivele sämpylät seoksella. Kypsennä sämpylöitä ja juustokiekkoja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

  5. Leikkaa kevätsipulit noin 1 cm:n paloiksi. Sulata voi pannulla ja paista sipuleita pari minuuttia. Lisää etikka, hunaja ja suola ja jatka paistamista noin minuutti koko ajan sekoittaen. Lusikoi karamellisoitu sipuli kuumien juustokiekkojen päälle tai tarjoa erikseen.

Perusleipätaikina

Ainekset

5
dl
maitoa
50
g
hiivaa
2
tl
sokeria
2
tl
suolaa
½
dl
öljyä
n. 12–13
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Sekoita sokeri, suola ja öljy joukkoon. Alusta jauhot nesteeseen. Sämpylä- ja patonkitaikina saa jäädä aavistuksen pehmeämmäksi kuin leipätaikina. Vaivaa taikinaa 2–3 minuuttia.

  2. Anna taikinan kohota liinan alla 30–40 minuuttia ja leivo sitten leiviksi, patongeiksi tai sämpylöiksi.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Pikkutomaatit ovat pitsan päällä makeita kuin kirsikat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min + 2–3 t
Vaikeustaso
Helppo

Tomaatti-mozzarellapitsat

Ainekset

4
pakastettua pitsataikinapalloa, esim. Fazer (yht. 600 g)
Tomaattikastike
1
prk (400 g)
tomaattimurskaa
1
rkl
ndujaa eli salamilevitettä
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
pilkottua rosmariinia
1
rkl
tummaa balsamicoa
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria rouheena
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
kirsikkatomaatteja
rosmariinin oksia

Työvaiheet

  1. Ota taikinapallot sulamaan huoneenlämpöön 2–3 tunniksi tai yön yli jääkaappiin.
  2. Lisää tomaattimurska kattilaan. Lisää joukkoon nduja, silputtu valkosipuli ja rosmariini. Hauduta kastiketta 20 minuuttia, kunnes se on sopivan paksua levitettäväksi pitsalle.
  3. Lisää balsamico, suola ja pippuri. Anna jäähtyä.
  4. Laita pelti uuniin. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
  5. Kauli taikinapalloista pitsapohjat leivinpaperille. Levitä päälle tomaattikastiketta ja revi mozzarellaa. Lisää kirsikkatomaatit ja rosmariinin oksat.
  6. Vedä pitsat leivinpaperin avulla kuumalle uunipannulle. Paista noin 10 minuuttia.

Vinkki! Tomaattikastikkeen voi tehdä jo edellisenä päivänä.