Me Naiset on lisännyt 1471 reseptiä.
Linkitetty 72 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Valkoisen parsan ja ilmakuivatun kinkun liitto on solmittu taivaassa! Tässä annoksessa perinteinen parsan kaveri eli hollandaise-kastike on vaihdettu helppoon ja herkulliseen ruohosipulikastikkeeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Valkoista parsaa, kinkkua ja ruohosipulikastiketta

Ainekset

16
valkoista parsaa
6
viipaletta ilmakuivattua kinkkua
RUOHOSIPULIKASTIKE
1 ½
rkl
täysjyväistä dijoninsinappia
1
rkl
sitruunamehua
1
tl
juoksevaa hunajaa
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
seesamiöljyä
1
rkl
hienonnettua ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Kuori parsat, poista kantapalat. Keitä parsoja kiehuvassa, suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä noin 12 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.

  2. Tee kastike. Sekoita sinappi, sitruunamehu ja hunaja keskenään. Sekoita öljyt joukkoon, hienonna lopuksi ruohosipuli sekaan.

  3. Jaa parsat lautasille. Laita kinkkuviipaleet päälle ja kaada päälle kastiketta.

Kommentit (2)

meister francke

Täältä parsapellon ääreltä Saksasta terveiset sinnepäin ja seuraava ehdotus hienon parsakeiton tekemistä varten: Jos pesee parsat ennen kuorimista kunnolla kylmässä vedessä, niin voi keittää kuoret ja poisleikatut päät ensin kunnolla puolisen tuntia sokerilla ja suolalla maistettuna. Siinä keitinliemessä voi sitten keittää ne syötävät parsat, niin parsojen kuin liemenkin maku vain paranee.  Keitinliemeen voi laittaa nokareen voita, jäljelle jääneen hollantllaiskastikeen jämät ja tietysti pieniksi leikatut parsanjämät. Vähän suurustettuna siitä saa ihanan keiton.

Muisto vain, tuoretta parsaa e...

Ei saa aina pilata herkkiä, hienoja makuja monilla mausteilla.
Vielä kun saisi tuoreita, juuri pellolta poimittuja parsoja, kantaa vähän pois,kuori hyvällä parsakuorimella n.puoleenväliin. Pane parsakattilaan höyryyn n.10-12 min.
Sulata hyvää voita, lisää vähän suolaa ja ruohosipulia ja pane kastikkeeksi lautaselle parsojen päälle. Sinänsä herkkua, isojen grillattujen katkarapujen ( grossgarnelen) tai ilmakuivatun kinkun kanssa ruokaisempaa herkkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2924 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Mikko Hannula

Itse tehty linssi-pastaseos on retkiruokaa parhaimmillaan. Kuiva-aineet kipataan kattilaan ja lisätään vain vesi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaatti-linssipasta

Ainekset

2
dl
punaisia kuivattuja linssejä (halkaistuja)
200
g
kierrepastaa
1
dl
kuivattuja tomaatteja
1
dl
kuivattuja sieniä
1
dl
tomaattijauhetta
2
tl
kuivattuja yrttejä
1
tl
chilijauhetta
tl
suolaa
1
tl
sokeria
LISÄKSI
1,2
l
vettä

Työvaiheet

  1. Kokoa kaikki ainekset pussiin kotona.

  2. Laita vesi kattilaan ja kaada pussin sisältö joukkoon.

  3. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä samalla sekoitellen 15–20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2924 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Mikko Hannula

Rapean retkisalaatin salaisuus on yksinkertainen: marinoitavat ainekset rasiaan jo valmiiksi kotona ja rapeat vasta kohteessa. Hyvästi nuhjaantuneet salaatinlehdet!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Papu-fetasalaatti

Ainekset

1
tl
karkeaa dijoninsinappia
½
tl
dijoninsinappia
1
tl
suolaa
mustapippuria myllystä
2
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
balsamiviinietikkaa
2
rkl
oliiviöljyä
1
punasipuli
1
pieni kesäkurpitsa
1
prk (230 g)
kypsiä valkoisia papuja
200
g
kirsikkatomaatteja
150
g
fetajuustoa
1
ps
jääsalaattia
1
dl
siemeniä ja suolapähkinöitä

Työvaiheet

  1. Laita sinapit ja mausteet ison kannellisen rasian pohjalle. Vatkaa vispilällä joukkoon etikat ja öljy. Kuori, halkaise ja leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Siivuta kesä- kurpitsa juustohöylällä. Valuta pavut. Sekoita sipulit, kesäkurpitsa ja pavut kastikkeeseen ja sulje rasia tiiviisti.

  2. Huuhtele kirsikkatomaatit ja pakkaa ne omaan rasiaansa.

  3. Retkikohteessa puolita kirsikkatomaatit, murusta feta ja revi salaatti. Sekoita ne salaattipohjan joukkoon ja viimeistele siemenillä ja suolapähkinöillä.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1471 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Grillissä paahtunut sokeri tekee valmisdonitseista ihanan kakkumaisia ja rapeita. Eksoottista vivahdetta saat käyttämällä thaibasilikaa hillon joukossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Grillatut donitsit

Ainekset

8
kaupan valmista sokeri- kuorrutettua donitsia
1
dl
vadelmahilloa
2
rkl
hienonnettua (thai)basilikaa
LISÄKSI
tuoreita vadelmia, kermavaahtoa

Työvaiheet

  1. Halkaise donitsit. Paista niille raidat kuumassa grillissä.

  2. Sekoita vadelmahillo ja hienonnettu (thai)basilika, sivele donitsien halkaisupinnoille. Täytä kermavaahdolla ja tuoreilla vadelmilla. Tarjoa heti.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2924 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kuhan paikalle voi paistaa myös ahvenfileitä, jos on niin onnekas, että saa ahvenia mökkilaiturin nokasta. Jalapenot antavat särmää kurkkusalaatissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Kuhabriossit

Ainekset

700
g
kuhafileetä
1
tl
suolaa
½
dl
maissitärkkelysjauhoja
½
dl
vehnäjauhoja
2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
1
tl
sipulijauhetta
½
tl
cayennenpippuria
PAISTAMISEEN
öljyä
LISÄKSI
4
briossisämpylää
5
dl
salaatti- tai versoseosta
KURKKUSALAATTI
1
pieni kurkku tai 2 avomaankurkkua
1
pieni punasipuli
2–3
vihreää jalapenoa
2
rkl
sitruunamehua
½
tl
suolaa
1
tl
sokeria
KASTIKE
1
dl
kermaviiliä
½
dl
majoneesia
1
rkl
kapriksia
2
tl
dijoninsinappia

Työvaiheet

  1. Viipaloi kurkut juustohöylällä. Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Hienonna jalapenot. Pese sitruuna, raasta kuori kalaa varten ja purista mehu tiiviskantiseen astiaan. Laita kurkkusalaatin ainekset astiaan, sulje kansi ja hölskytä noin 15 sekuntia.

  2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

  3. Poista kuhafileestä ruodot ja leikkaa filee annospaloiksi. Mausta kalapalat suolalla. Sekoita jauhot, sitruunankuoriraaste ja mausteet. Pyörittele kalapalat jauhoseoksessa ja paista kypsiksi öljyssä pannulla, 2–3 minuuttia per puoli. Halkaise ja lämmitä briossit uunissa tai pannulla.

  4. Lusikoi kastiketta briossin sisäpinnoille. Kasaa pohjan päälle salaattiseosta, kuhaa ja kurkkusalaattia. Nosta kansi paikoilleen.

Kommentit (0)