Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1795 reseptiä.
Linkitetty 62 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen

Pähkinärouheen kuorruttamissa pullissa erottuu tuoreen inkiväärin potku. Seuraan sopii täyteläinen hummus, joka surautetaan punajuuresta.

Annoksia
15 kpl
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Inkiväärilihapullat

Ainekset

rkl
raastettua inkivääriä
400
g
naudan paistijauhelihaa
1
tl
juustokuminaa eli jeeraa
1
tl
paprikajauhetta
½
tl
chililastuja
¾
tl
suolaa
Lisäksi
1
rkl
voita
1
rkl
rypsiöljyä
dl
rouhittuja pistaasipähkinöitä
tl
chililastuja)

Työvaiheet

  1. Kuori ja rouhi pistaasipähkinät.
  2. Raasta inkivääri. Lisää inkivääri mausteiden kanssa jauhelihan joukkoon tasaiseksi lihapullataikinaksi. Pyörittele taikinasta pullia kostutetuin käsin.
  3. Kuumenna voi ja öljy paistinpannussa. Ruskista pullat joka puolelta kauniin värisiksi. Laske lämpöä ja jatka kypsennystä 5–8 minuutin ajan, kunnes pullat ovat mehevän kypsiä.
  4. Lisää halutessasi pistaasipähkinärouheeseen chililastuja ja pyörittele pullat seoksessa.

Punajuurihummus

Ainekset

600
g
punajuuria
½
dl
tahinia
3
rkl
sitruunamehua
½
dl
oliiviöljyä
2-3
valkosipulinkynttä
½
tl
merisuolaa
½
tl
mustapippuria
½
tl
sokeria

Työvaiheet

  1. Pese ja keitä punajuuret kypsiksi. Kypsyminen kestää koosta riippuen 40–60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä haarukalla.
  2. Leikkaa jäähtyneistä punajuurista kannat ja liu’uta kuori irti. Kuoriminen sujuu siistimmin, kun laitat punajuuret muovipussiin. Lohko punajuuret. Lisää punajuuret ja loput ainekset monitoimikoneen kulhoon ja surauta hummus tasaiseksi seokseksi.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1795 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Vegetartar eli vartar tehdään paahdetuista punajuurista, tuoreista yrteistä ja kapriksista. Lopputulos hämmästyttää uskomattoman syvällä maullaan. Tarjoa punajuuritartar alkuruokana sellaisenaan.

Annoksia
6 annosta alkuruokana
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuritartar

Ainekset

600
g
punajuuria
1
rkl
oliiviöljyä
½
punasipuli
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
kapriksia
½
dl
ruohosipulia hienonnettuna
½
dl
lehtipersiljaa hienonnettuna
1
tl
dijon-sinappia
1
tl
vaahterasiirappia
1
tl
hienoa merisuolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Piparjuurimajoneesi
2
dl
majoneesia
2
tl
piparjuuritahnaa

Työvaiheet

 

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko punajuuret 4 osaan. Valuta öljy päälle ja paahda uunin keskitasolla 30 minuuttia. Jäähdytä.
  2. Hienonna punajuuret tehosekoittimessa parissa erässä, muutama kierros kerrallaan, jotta saat karkeaa haketta. Kuori ja hienonna punasipuli. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi. Hienonna kaprikset ja yrtit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile seos tartarpihviksi.
  3. Sekoita majoneesi ja piparjuuritahna keskenään. Tarjoa punajuuritartar piparjuurimajoneesin kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 875 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Raejuustosta, kurpitsansiemenistä ja rukolasta valmistuu ihanan mehevä pesto. Surauta soosi valmiiksi pastan kypsyessä, sekoita se valutetun pastan joukkoon ja luottoruoka on valmis!

Annoksia
4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Raejuustopestopasta

Ainekset

1
dl
kurpitsansiemeniä
2–4
valkosipulinkynttä
1
rs (125 g)
rukolaa
1
ruukku
basilikaa
1
tlk (200 g)
rasvatonta raejuustoa
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria
1/2–1
dl
vettä
Lisäksi
300
g
täysjyväspagettia
2
l
vettä
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Paahda siemenet kuumalla kuivalla pannulla 1–2 minuuttia ja laita ne sauva- tai tehosekoittimen kulhoon.
  2. Hienonna joukkoon valkosipulit, lisää rukolat, basilikat ja raejuusto. Soseuta tasaiseksi tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ohenna pestoa tarvittaessa vedellä.
  3. Keitä pastaa kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan. Ota 1–2 dl pastan keitinvettä talteen ja valuta pasta siivilässä.
  4. Laita pasta takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon pesto. Lisää pastan keitinvettä vähän kerrallaan ja sekoita voimakkaasti.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1795 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Amanda Aho

Tee vihreästä matchasta päräyttävän raikas ja sitruunainen cocktail. Juoma toimii mainiosti myös ilman alkoholia.

Annoksia
1
Vaikeustaso
Helppo

Matcha-cocktail

Ainekset

6
sitruunamelissan lehteä
3
cl
sitruunamehua
4
cl
matchateetä
4
cl
omenamehua
4
cl
vodkaa
3
cl
vaniljasiirappia (ks. ohje alhaalla)
jäitä
Koristeeksi
sitruunamelissaa

Työvaiheet

  1. Jäähdytä ainekset jääkaappikylmiksi.
  2. Murskaa sitruunamelissan lehdet ja tilkka sitruunamehua keskenään. Lisää loput ainekset ja ravista esimerkiksi tiiviskantisessa lasitölkissä jäiden kanssa puoli minuuttia. Täytä lasi jäillä ja siivilöi juoma päälle. Koristele  cocktail sitruunamelissalla.

Vaniljasiirappi

Ainekset

1
dl
vettä
1
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria tai 1/2 vaniljatanko

Työvaiheet

  1. Kiehauta vesi ja sokeri. Lisää vaniljasokeri tai vaniljatangon puolikkaan siemenet ja käännä lämpö pois. Anna siirapin hautua jälkilämmöllä 20 minuuttia. Jäähdytä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1795 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Oluella ja bbq-kastikkeella maustetut lihapullat ovat tuhtia ruokaa täynnä makua. Tällä ohjeella niitä tulee reilu satsi.

Annoksia
8 annosta
Valmistusaika
20 min + kypsennys 15–30 min
Vaikeustaso
Helppo

Olut-bbq-lihapullat

Ainekset

3
valkosipulinkynttä
1
kg
pihvikarjan jauhelihaa
2,5
dl
panko-jauhoja (esim. Yataka)
0,5
dl
lagerolutta
2
pientä kananmunaa
2
tl
worcesterkastiketta
2
tl
suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
Kastike
0,5
dl
bbq-kastiketta
1
tl
sriracha-kastiketta
2,5
dl
täysmajoneesia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Sekoita valkosipuli, jauheliha, pankojauhot, lager ja kananmunat keskenään. Mausta worcesterinkastikkeella, suolalla ja pippurilla.
  3. Pyörittele seoksesta halkaisijaltaan noin 4 cm:n pullia ja paista ne joko 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai pannulla voi-öljyseoksessa muutamassa erässä.
  4. Tee kastike sekoittamalla bbq ja chilikastike majoneesiin.

Saksalainen pottusalaatti

Ainekset

1
kg
perunoita
100
g
pekonia
Kastike
1
pieni
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
3
rkl
valkkoviinietikkaa
2
tl
sokeria
1
tl
sormisuolaa
1
rkl
kokojyväsinappia
3/4
dl
oliiviöljyä
2
rkl
majoneesia
1/4
tl
mustapippuria myllystä
3
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
3
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä.
  2. Tee kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Laita ne tarjoilukulhoon. Lisää etikka, sokeri ja suola. Anna maustua noin 5 minuuttia. Lisää sinappi, öljy, majoneesi ja pippuri. Hienonna yrtit joukkoon. Puolita tai viipaloi kuumat perunat ja lisää kastike.
  3. Kuutioi pekoni ja paista se rapeaksi pannussa. Nosta rapeat pekonit hetkeksi talouspaperille valumaan. Lisää pekonit salaattiin. Tarjoa salaatti haaleana tai kylmänä.

Chili-sitruunasienet

Ainekset

1
l
sieniä, esim. kantarelleja tai suppilovahveroita
Kastike
3
valkosipulinkynttä
3/4
dl
oliiviöljyä
1
rkl
rosmariinia hienonnettuna
Tarjoiluun
4
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna
1
tl
sitruunankuorta raastettuna
1
mieto chilipalko viipaleina
1/2
tl
sormisuolaa
1/4
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Paahda sieniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes niistä on haihtunut enin neste pois, noin 5 min.
  2. Tee kastike. Kuori valkosipulit ja viipaloi ne ohuesti. Sekoita ne öljyyn. Hienonna rosmariini joukkoon.
  3. Kaada öljyseos sienille ja jatka paistamista 3-5 minuuttia.
  4. Hienonna lehtipersilja, raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja leikkaa chilipalko viipaleiksi ja lisää ne suolan ja pippurin kanssa sienien mausteeksi.

VINKKI Voit tehdä sienet edellisenä päivänä.

Kommentit (0)