
Italialaisen kulhon kanssa sopii juomaksi mutkaton ja kevyen raikas italialainen punaviini.
Erilaiset kulhoruoat ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden. Tunnetumpia niistä ovat poke bowlit ja erilaiset smoothiekulhot. Tällä kertaa kulho kootaan risottoriisistä, tonnikalasta, maustetusta makkarasta ja erilaisista kasviksista.
Kulhon kokoaminen aloitetaan kypsentämällä riisi kattilassa kanaliemen kanssa. Sitruunan keltainen kuori ja pesto lisätään kypsän riisin joukkoon tuomaan raikkautta ja makua. Samalla kun riisi kypsyy, on aikaa valmistella kulhon muut raaka-aineet. Kesäkurpitsa ja porkkana saavat tällä kertaa hauskan muodon, kun ne raastetaan raastimella suikaleiksi. Tällä tyylillä ne eivät myöskään vaadi pitkää kypsennysaikaa, vain 7–10 minuuttia uunissa riittää.
Kulhon kokoaminen aloitetaan lisäämällä riisi kulhon pohjalle, ja sen jälkeen asetellaan kulhon muut ainekset joukkoon. Sitruunainen vinegretti on annoksen täydellinen viimeistelijä.
Italialainen kulho
Ainekset
Työvaiheet
- Kuullota riisiä voissa kattilassa muutama minuutti. Lisää kuuma kanaliemi ja anna riisin kypsyä kannen alla noin 20 minuuttia. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana. Raasta sitruunan keltainen kuori ja lisää se peston kanssa kypsän riisin joukkoon.
- Tee päälliset sillä aikaa, kun riisi kypsyy. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori porkkanat. Vedä porkkanoista ja kesäkurpitsasta kuorimaveitsellä pitkiä ohuita suikaleita. Asettele suikaleet leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Pirskottele päälle oliiviöljy ja suola. Paahda uunissa 7–10 minuuttia tai kunnes kasvissuikaleet ovat saaneet hieman väriä.
- Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja huuhtele salaatti. Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi.
- Tee vinegretti. Purista sitruunan mehu. Sekoita kaikki vinegretin aineet kastikkeeksi. Laita punasipulirenkaat marinoitumaan 5 minuutiksi noin puoleen vinegretistä. Säästä loppu vinegretti tarjoiluun.
- Jaa riisi neljän annoskulhon tai syvän lautasen pohjalle. Asettele riisin pinnalle porkkana- ja kesäkurpitsasuikaleita, tomaattia, salaattia, tonnikalaa, makkaraa ja marinoituja punasipuleita.