Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 361 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Tämä ruoka on älyttömän helppo valmistaa, sillä ainekset vain sekoitetaan vuoassa ja uuni hoitaa loput. Maun ruoalle antaa salamitahna nduja, joka valmistetaan tulisista chileistä ja rasvaisesta possusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Nduja-uunipasta

Ainekset

1
dl
tuoreita hienonnettua yrttejä, esimerkiksi basilikaa ja oregano
2
valkosipulinkynttä
1
prk (400 g)
tomaattimurskaa
5
dl
kasvis- tai lihalientä
1
dl
punaviiniä
1
rkl
sokeria
1
tl
suolaa
200
g
gnocchi-kuviopastaa
5
rkl
nduja-tahnaa
1
ps (150 g)
juustoraastetta
Vuokaan
3
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Hienonna yrtit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Voitele uunivuoka reilusti oliiviöljyllä. Kaada vuokaan tomaattimurska, kasvis- tai lihaliemi ja punaviini. Sekoita joukkoon sokeri, suola, yrtit ja valkosipulinkynnet. Lisää pasta, nduja-nokareet ja juustoraaste. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 35 minuuttia.

  3. Viimeistele halutessasi tuoreilla yrteillä.

Kommentit (4)

Meitsi kyselee

Juuri nyt uunissa. Ollut n. 40minuuttia. Täysin litkua. Onko pastan määrä 200g oikein ? Voisi melkein tuplata pastamäärän?

Anne-C

Meitsi, laitoitko sen pastan keitettynä? Ohjeessa ei kerrota.

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Huomenta! Tässä uunipastassa on tarkoitus käyttää raakaa kuivapastaa, ei keitettyä. 

Vierailija

Pastaa (raakana) olisi voinut laittaa vaikka 50 g enemmän. Muuten oli erittäin hyvää! Lapsen makuun ehkä hieman tulista, mutta muu perhe piti kovasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Kevätkaali ja laukka sopivat broilerin lisukkeeksi tai nautittavaksi sellaisenaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileria, kevätkaalia ja karhunlaukkaa

Ainekset

20
lehteä (noin 20 g) karhunlaukkaa
4
rkl
oliiviöljyä
1
varhaiskaali
1
pieni purjo
1
l
herneenpalkoja
50
g
voita
1
dl
kuivaa valkoviiniä
1
prk (150 g)
ranskankermaa
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
4
broilerin paistileikettä
2
rkl
oliiviöljyä
½
sitruunan mehu
1
rkl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Huuhtele laukat. Soseuta sauvasekoittimen kulhossa 5 laukanlehteä ja öljy.

  2. Suikaloi kaali. Halkaise, huuhtele ja suikaloi purjo. Riivi herneet.

  3. Kuumenna iso pannu, lisää voi ja purjo. Paista purjoa 1–2 minuuttia ja lisää kaalisuikaleet. Anna kaalin kuumentua 1–2 minuuttia. Kaada joukkoon viini ja lisää herneet. Keitä kunnes viini haihtuu. Lisää ranskankerma, laukat ja mausteet. Sekoita hyvin.

  4. Paista broilerit kypsiksi kuumassa öljyssä. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Mausta broilerit sitruunankuoriraasteella ja -mehulla, suolalla ja pippurilla.

  5. Kokoa annokset. Höystä laukkaöljyllä.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + kypsennys 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Gremolatalohi ja -perunat

Ainekset

600
g
ruodotonta lohifileetä
800
g
pieniä kiinteitä perunoita
3
rkl
oliiviöljyä
½
tl
hienoa merisuolaa
GREMOLATA
2
ruukkua lehtipersiljaa
1–2
valkosipulinkynttä
2
tl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
½
tl
suolaa
1
tl
kuivattuja chilihiutaleita
1
dl
mietoa oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Leikkaa lohifilee neljäksi annospalaksi leivinpaperin päälle pellille.

  2. Pese perunat huolellisesti ja leikkaa ne pitkittäin puoliksi. Lisää perunat pellille lohipalojen ympärille. Pirskota öljy ja suola tasaisesti lohipaloille ja perunoille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

  3. Hienonna persilja ja valkosipulinkynnet. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista tarvittava määrä mehua. Sekoita kaikki gremolatan ainekset keskenään. Voit halutessasi murskata ainekset tahnamaiseksi morttelissa.

  4. Nosta kypsä lohi-perunapelti uunista ja lusikoi gremolata päälle.

Vinkki Gremolata on perinteisesti hakkelusta, mutta tässä se korvaa kastikkeen, joten oliiviöljyä ja sitruunamehua on reilummin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Parmesaanin ja pankojauhon yhdistelmä tuottaa broilerille rapeimman ja maukkaimman leivityksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Rapeat broilerinleikkeet ja basilikapavut

Ainekset

1
dl
parmesaanijuustoa raastettuna
1
dl
pankojauhoja
2
kananmunaa
600
g
maustamattomia broilerin ohutleikkeitä
KAPRISMAJONEESI
1
rkl
kapriksia
2
dl
majoneesia
BASILIKAÖLJY
1
ruukku basilikaa
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
valkoviinietikkaa
½
tl
suolaa
LISÄKSI
2
rkl
voita paistamiseen
600
g
vihreitä papuja (pakaste)

Työvaiheet

  1. Valmista ensin kastikkeet. Hienonna kaprikset ja sekoita ne majoneesiin. Soseuta basilikaöljyn ainekset sauvasekoittimella.

  2. Raasta parmesaani syvälle lautaselle ja sekoita joukkoon pankojauhot. Riko munat toiselle lautaselle ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla.

  3. Kasta broilerinleikkeet yksi kerrallaan ensin kananmunaan ja sitten pankojauhoseokseen. Paista voissa ruskeiksi noin 2 minuuttia molemmin puolin.

  4. Kun leikkeet paistuvat, keitä jäisiä papuja kiehuvassa vedessä 1–2 minuuttia. Kaada keitinvesi pois ja sekoita basilikaöljy kuumien papujen joukkoon.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 kpl, 4–6 annosta
Valmistusaika
20 min + kypsennys 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Karitsapizza

Ainekset

1
ps (26 g)
nopeaa pizzahiivaa (sisältää leivinjauhetta)
9
dl
00-pizzajauhoja
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
3
rkl
oliiviöljyä
3
dl
kylmää vettä
TÄYTE
400
g
karitsanjauhelihaa
2
valkosipulinkynttä
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
prk (400 g)
kuorittuja tomaatteja
1
rkl
vaaleaa balsamiviinietikkaa
2
palloa buffalamozzarellaa
½
ruukku minttua
CHILIÖLJY
noin 1
dl
oliiviöljyä
1
punainen chlili

Työvaiheet

  1. Halkaise chili, älä poista siemeniä. Laita öljy pieneen purkkiin, upota siihen chili ja anna sen uuttua pizzan valmistumisen ajan.

  2. Paista jauheliha pannulla kauniin ruskeaksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää mausteet. Kumoa joukkoon säilyketomaatit ja riko niiden rakenne lastalla muutamaan osaan. Kiehauta, lisää etikka ja ota pannu liedeltä.

  3. Sekoita nopea pizzahiiva, jauhot, sokeri ja suola kulhossa. Lisää öljy ja vesi ja vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina kahtia, pyöritä palloiksi ja kauli ohuiksi pizzapohjiksi kahdelle leivinpaperille.

  4. Levitä puolet täytteestä toiselle pohjalle. Valuta ja viipaloi mozzarella, ja lisää täytteen päälle. Paista pizzaa 250-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia. Ripottele minttua ja chiliöljyä kuuman pizzan päälle. Valmista toinen pizza samoin.

Vinkki Pizzahiivan tilalla voi käyttää tavallista kuivahiivaa reilun puolikkaan pussillisen, mutta taikinan täytyy tällöin antaa kohota normaaliin tapaan ennen kaulimista.