Kvinoan tukevoittamasta salaatista löytyy klassisen BLT-kerros- leivän aineet, eli pekoni (bacon), salaatti (lettuce) ja tomaatti (tomato).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4
20 min + kypsennys 15 min (kvinoa)
Helppo
Kvinoasalaatti BLT
Ainesosat
1
dl
kvinoaa
1
pkt / 110 g
kalkkunapekonia
2
esikeitettyä maissia
1½
l
vihreää salaattia (esim. jäävuori, cosmopolitan)
200
g
erilaisia tomaatteja
KASTIKE
1
kevätsipuli
2
tl
hunajaa
2
tl
sinappia
2
rkl
öljyä
1
rkl
omenaviinietikkaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
Vaiheet
- Huuhtele kvinoa siivilässä kylmän veden alla. Keitä kvinoa kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä.
- Tee kastike. Hienonna kevätsipuli kulhoon. Lisää muut kastikkeen aineet ja sekoita tasaiseksi.
- Paista pekoni kypsäksi ja rapeaksi pannulla. Anna vetäytyä hetki talouspaperin päällä. Paista myös maisseihin kaunis väri pekonin pannuun jättämässä rasvassa. Leikkaa maisseista veitsellä jyvät irti.
- Pese ja revi salaatti sopiviksi suupaloiksi. Leikkaa pienet tomaatit puoliksi ja isot viipaleiksi. Kokoa kaikki salaatin kasvikset ja kvinoa tarjoiluvadille. Murenna pekoniviipaleet muutamaan osaan ja lisää salaattiin. Lusikoi lopuksi kastike salaatin joukkoon, tai tarjoa erikseen.