Me Naiset on lisännyt 1202 reseptiä.
Linkitetty 83 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Simppeliä ja hyvää! Yrttiöljy maustaa kiirepäivän valmislihapullat ja -lohkoperunat kreikkalaistyyliin. Samalla pellillä paahtuvat myös kasvikset. Mainion lisukkeen saat valmistsatsikista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalainen lihapullapelti

Ainekset

300
g
eineslihapullia
1
ps
varsiparsakaaleja tai 1 parsakaali kapeina lohkoina
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
450
g
(maustamattomia) lohkoperunoita (pakaste)
1
dl
kivettömiä kalamataoliiveja
Yrttiöljy
3
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
hienonnettua tuoretta oreganoa (tai 2 tl kuivattua oreganoa)
1
rkl
hienonnettua tuoretta rosmariinia (tai ½ tl kuivattua rosmariinia)
tl
suolaa
Savupaprika-aioli
2
dl
majoneesia
2
valkosipulin kynttä
2
tl
savupaprikajauhetta
Lisäksi
1
rs (noin 200 g)
valmista tsatsikia

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

  2. Huuhdo kasvikset. Jos käytät tavallista parsakaalia, leikkaa se kapeiksi lohkoiksi.

  3. Sekoita yrttiöljyn ainekset keskenään. Kääntele puolet siitä lohkoperunoiden joukkoon ja puolet parsakaalin ja tomaattien.

  4. Lado leivinpaperilla vuoratulle uunipellille lihapullat, lohkoperunat, kasvikset ja oliivit. Paahda noin 20 minuuttia, kunnes perunat ovat rapeita.

  5. Sekoita savupaprikaaiolin ainekset keskenään. Tarjoa lihapullapelti sen ja tsatsikin kanssa.

Kommentit (1)

PiP

Saman ajaa tavalliset raa'at perunat, lohko pieniksi paloiksi ja mukaan pellille - valmistuu sanassa ajassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2288 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Timo Wright ja Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Tsukemenissa pääosassa on mausteinen liemi. Nuudelin tehtävänä on kuljettaa liemi suuhun.

Vinkki! Ripota pinnalle togarashia, japanilaista seitsenmaustetta. Sitä myydään aasialaisissa ruokakaupoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Japanilaiset dippinuudelit eli tsukemen

Ainekset

170
g
udon- tai ramen-nuudeleita
Dippiliemi
1
pieni salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
5
cm:n pala
inkivääriä
1
rkl
rypsiöljyä
3
rkl
(tummaa) misotahnaa
1
rkl
soijakastiketta
dl
kasvis- tai sienilientä
1
tl
sokeria
1
rkl
seesaminsiemeniä
1
tl
chiliöljyä
1
tl
seesamiöljyä
Lisäksi
2
kevätsipulia
2
tl
togarashi-chilimaustetta
50
g
osterivinokkaita
1
rkl
öljyä

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Kuullota niitä öljyssä kattilassa 2–3 minuuttia. Lisää miso ja soija. Sekoita kunnes miso pehmenee ja sekoittuu sipuliseokseen. Lisää kasvisliemi ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi, laske lieden lämpöä ja anna porista hiljalleen ilman kantta 15 minuuttia.

  2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä kylmässä vedessä ja valuta huolellisesti. Jaa nuudelit kahteen kulhoon ja jätä odottamaan.

  3. Siirrä liemikattila liedeltä, lisää seesaminsiemenet ja öljyt.

  4. Revi osterivinokkaat suupaloiksi. Paista sienet öljyssä pannussa kauniin ruskeiksi.

  5. Jaa liemi kahteen kulhoon. Viipaloi päälle kevätsipulia, ripottele togarashia ja lisää sienet. Dippaa nuudeleita liemeen.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 707 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Ihanan helppoa! Herkullinen katkarapu-nuudelivokki valmistuu vartissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Katkarapuvokki

Ainekset

3
levyä
täysjyvänuudeleita
1
ps (450 g)
vokkivihanneksia
1
ps (180 g)
katkarapuja
dl
kuorittuja maapähkinöitä
1
chilipalko
2
rkl
rypsiöljyä
2
vartta
kevätsipulia
Kastike
1
rkl
soijakastiketta (vähäsuolaista)
1–2
rkl
kalakastiketta
1
limetinmehu
1
rkl
inkivääritahnaa
1
rkl
muscovadosokeria

Työvaiheet

  1. Sulata katkaravut upottamalla paketti lämpimään veteen.
  2. Keitä nuudeleita 3 minuuttia. Valuta ja huuhtele nuudelit kylmällä vedellä.
  3. Sekoita kastikeainekset yhteen.
  4. Kuumenna öljy vokkipannussa. Lisää kuumalle pannulle jäiset kasvikset kypsymään 5 minuutiksi. Pilko chili.
  5. Valuta sulaneet katkaravut. Lisää wokkikasvisten joukkoon nuudelit, kastike, katkaravut, chili ja pähkinät. Sekoita ja kuumenna.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 142 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Katja Bäcksbacka KUVA Elvi Rista

Borssikeiton tavallista nopeampi versio syntyy mureasta lihasta, vaikkapa naudan paahtopaistista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 h 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Borssikeitto

Ainekset

400
g
mureaa naudanlihaa, esimerkiksi paahtopaistia
75
g
voita
l
vettä
2
lihafondikuutiota
1
laakerinlehti
1
sipuli
1
iso porkkana
50
g
selleriä
450
g (3–4 kpl)
punajuuria
200
g
kaalia
½
rkl
sokeria
½
tl
suolaa
mustapippuria
1
rkl
tomaattipyreetä
1
rkl
valkoviinietikkaa
3
perunaa
lehtipersiljaa hienonnettuna
LISÄKSI
smetanaa

Työvaiheet

  1.  Pyyhi liha talouspaperilla kuivaksi. Pilko liha 2½ cm x 2½ cm:n kuutioiksi (poista mahdolliset kalvot ja jänteet).

  2.  Käytä voista puolet lihan ruskistamiseen. Kuumenna ison kattilan pohjalla voita. Ruskista lihapalat parissa erässä joka puolelta niin, että niissä on hyvä ruskea pinta.

  3.  Kaada lihapalojen päälle kattilaan vesi ja lisää fondikuutiot sekä laakerinlehti. Laita kiehumaan miedolle lämmölle (noin 35–40 minuutiksi) kannen alle ja jatka muiden ainesten käsittelyä.

  4.  Kuori sipuli, porkkana ja selleri. Hienonna sipuli, pilko selleri pieniksi ja porkkana hieman isommiksi paloiksi.

  5.  Suojaa työlauta muutamalla kelmukerroksella. Kuori punajuuret. Raasta ne kartioraastimen isokoloisella terällä tai monitoimikoneessa (Raastetta tulee noin 350 g). Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi.

  6.  Kuumenna jäljelle jäänyt osa voista isossa paistinpannussa tai kattilassa. Laita sipulit voihin ja kuullota muutaman minuutin ajan.

  7.  Lisää selleri ja porkkana, paistele taas muutaman minuutin ajan. Lisää punajuuri ja kaali, paista vielä noin 10 minuuttia eli siihen asti, kunnes kasvisraaste on hieman kypsynyt ja sen tilavuus on pienentynyt. Mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla, sekoittele pannulla vielä minuutin ajan.

  8.  Kuori lihakattilan liemestä tarvittaessa vaahtoa pois. Kaada pannussa olevat kasvikset lihakattilaan. Yhdistä tomaattipyree ja viinietikka ja lisää seos kattilaan. Keitä noin 20 minuuttia.

  9.  Kuori ja pilko perunat. Lisää ne keittoon ja keitä noin 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

  10.  Viimeistele keitto lehtipersiljalla. Tarjoa smetanan kera.

Kommentit (0)

Myskikurpitsakeitto paahdetusta kurpitsasta on taivaallista syksyistä sosekeittoa. Kurpitsan paahteisuus, keiton mausteisuus ja kookoskerman täyteläisyys tekee siitä täydellistä ruokaa kylmiin syyspäiviin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + paahtaminen 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Myskikurpitsakeitto paahdetusta kurpitsasta

Ainekset

600
g
myskikurpitsaa
300
g
bataattia
2
kpl
porkkanaa
1
kpl
sipuli
3
kpl
valkosipulinkynsiä
2-3
kpl
kotimaista omenaa
2
kpl
mietoa chiliä
5-10
g
tuoretta inkivääriä
3
rkl
oliiviöljyä
3/4
tl
suolaa
3/4
tl
mustapippuria
6
dl
kasvislientä
2,5
dl
kookoskermaa
3/4
tl
juustokuminaa
3/4
tl
kurkumaa
Viimeistelyyn yrttejä ja siemeniä

Työvaiheet

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen.
Kuori ja paloittele myskikurpitsa, bataatti, porkkanat ja sipuli.
Kuori valkosipulinkynnet.
Poista omenoista siemenkota ja lohko muutamaan osaan.
Halkaise chilit, poista siemenet sekä valkoiset osat ja hienonna chilit.
Kuori ja hienonna inkivääri.
Laita kaikki kasvikset, chili ja inkivääri uunivuokaan, pirskottele päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paahda n. 40 minuuttia.
Mittaa kattilaan kasvisliemi, kookoskerma, juustokumina ja kurkuma ja kiehauta.
Lisää joukkoon paahdetut kasvikset ja soseuta sauvasekoittimella tasaisen kuohkeaksi.
Kuumenna samalla sekoitellen kiehuvan kuumaksi.
Viimeistele siemenillä ja yrteillä ja tarjoile esimerkiksi sämpylöiden kera.😍

Kommentit (2)

Uunissa paahtaminen?

Miksi myskikurpitsa useimmiten ja tässä myös muut ainekset pitää paahtaa? Pelkästään maunko takia? Olisiko taloudellisempaa keitellä liedellä ilman uunin lämmittämistä? Vaan ehkä se maku on parempi paahdettuna, pitääpä kokeilla kumpaakin versiota.

Oton leipomukset
Seuraa 
Liittynyt17.11.2019

Hyvä kysymys! Tosiaan ainakin tässä keitossa juuri tuo paahteinen maku on tärkeä asia, sillä se tuo makuun tiytynlaista syvyyttä.