Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1938 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Dani Hänninen KUVA Tuomas Kolehmainen

Kokonaisuus on lumoava, mutta elementit toimivat myös yksittäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t+ kypsennys ja pikkelöinti 6 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Ankanrinta, karamellipäärynät ja pikkelöity juuriselleri

Ainekset

2
ankanrintaa
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
1
rkl
voita
10
timjaminoksaa
Pikkelöity juuriselleri
1/2
juuriselleri
4
dl
1-2-3-lientä (ks. ohje alhaalla)
Pikkelöity päärynä
1
päärynä
1
dl
1-2-3-lientä
Karamellipäärynät
4
päärynää
1
dl
sokeria
Kastike
100
g
voita
1
dl
kuohukermaa
1
tl
suolaa
1
tl
omenaviinietikkaa
1
rkl
paistetun ankan rasvaa

Työvaiheet

  1. Valmista juuriselleri ja pikkelöity päärynä etukäteen. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kääri juuriselleri folioon ja kypsennä sitä uunissa 45 minuuttia. Anna sellerin jäähtyä. Kuori ja pilko selleri kulhoon ja kaada 1-2-3-liemi joukkoon. Peitä kulho ja anna maustua jääkaapissa ainakin 6 tuntia tai yön yli.
  2. Leikkaa yksi päärynä veitsellä tai vihannesleikkurilla ohuiksi viipaleiksi. Laita se pieneen kulhoon ja kaada 1-2-3-lientä päälle. Peitä kulho ja anna maustua vähintään 6 tuntia.
  3. Ota ankanrinnat huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Kuumenna uuni 140-asteiseksi. Mausta rinnat suolalla ja pippurilla. Leikkaa rasvakerrokseen veitsellä viillot noin puolen sentin välein. Laita ankanrinnat rasvapuoli alaspäin kylmään pannuun ja aloita paistaminen lieden keskilämmöllä. Paista rasvapinta kullanruskeaksi ja rapeaksi, noin 5–10 minuuttia. Lisää voi ja timjaminoksat pannuun. Käännä ankanrinnat ja ruskista toinen puoli. Laita lihat uuniin ja kypsennä 10 minuuttia tai kunnes sisälämpötila on 58 astetta. Anna lihojen vetäytyä foliolla peitettynä 15 minuuttia. Ota pannuun jäävä sula ankanrasva talteen.
  4. Tee karamellipäärynät. Halkaise päärynät ja poista siemenkota. Laita kattilaan 1 dl sokeria ja päärynänpuolikkaat, karamellisoi päärynät kullanruskeiksi, noin 5–10 minuuttia. Ota päärynät kauhalla pois kattilasta, mutta jätä sokeri kattilaan.
  5. Lisää voi kattilaan karamellisoidun sokerin joukkoon ja sekoita, kunnes voi on sulanut. Lisää kerma, suola ja etikka. Anna kiehua miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Viimeistele kastike ankanrasvalla.
  6. Leikkaa ankanrinnat pituussuunnassa puoliksi ja kokoa annokset.

VINKKI Käytä ylijäävä ankanrasva muussa ruuanlaitossa.

Pikkelöintiliemi

Ainekset

1
dl
omenaviinietikkaa
2
dl
sokeria
3
dl
vettä

Työvaiheet

  1. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna kunnes sokeri liukenee.

  2. Anna jäähtyä puoli tuntia huoneenlämmössä.

  3. Säilytä liemi jääkaapissa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1938 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1-2
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Laukkakokkeli

Ainekset

1
dl
karhunlaukkaa hienonnettuna
1
avokado
1/2
dl
parmesaania raastettuna
3
kananmunaa
3
rkl
maitoa
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
rkl
voita

Työvaiheet

  1. Hienonna laukka. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi sisus leikkuulaudalle. Leikkaa avokado pieniksi kuutioiksi. Raasta juusto.
  2. Riko kananmunien rakenne rikki haarukalla. Lisää juusto, maito ja mausteet. Hienonna timjami ja lisää se kananmunien joukkoon. Lisää laukka ja sekoita.
  3. Sulata voi pannussa. Kun voin kiehuminen loppuu, kaada munaseos pannuun. Odota 5 sekuntia niin, että kananmuna alkaa hyytyä. Siirrä pannu liedeltä ja työntele munaseosta puulastalla tai nuolijalla edestakaisin 15–20 sekuntia, kunnes seos on kokkeloitunut.
  4. Lisää avokadot ja tarjoa heti.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1938 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Christiina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Myös Japanissa parsa tuo kevään pöytään. Tässä ohjeessa parsat saavat pintaansa tofua ja misokastiketta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2-4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsaa ja tofua

Ainekset

2
nippua (à 500 g)
vihreää parsaa
300
g
pehmeää tofua
1
dl
seesaminsiemeniä
dl
bbq-misokastiketta (esim. Yutaka)
1
sitruuna lohkoina
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Leikkaa parsojen kovat kannat pois. Kuori parsat puolesta välistä alaspäin.
  2. Soseuta tofu sauvasekoittimella. Paahda seesaminsiemeniä kuivassa pannussa noin 3 minuuttia. Laita siemenet sivuun.
  3. Lisää pannuun sen verran vettä, että parsat peittyvät. Keitä parsoja erissä noin 3 minuuttia tai kunnes ne ovat napakan kypsiä. Nosta kypsät parsat tarjoiluvadille.
  4. Lisää tofu, misokastike ja seesaminsiemenet kypsien parsojen päälle. Leikkaa sitruuna lohkoiksi. Anna ruokailijoiden maustaa annoksensa sitruunamehulla ja tarvittaessa suolalla. Tarjoa parsat esimerkiksi sobanuudelien kanssa.

Vinkki Voit käyttää bbq-misokastikkeen sijaan tavallista misoa, jonka maustat sitruunamehulla ja seesamiöljyllä.

Kommentit (0)

Bilberry Hill on lisännyt 35 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
Lohivoileipäkakku on juhlien klassikko
Lohivoileipäkakku on juhlien klassikko

Herkullinen lohivoileipäkakku onnistuu loistavasti gluteenittomista maidottomista aineksista. Resepti on myös soijaton ja munaton....

Voileipäkakku kuuluu edelleen juhlien klassikoihin! Sen valmistaminen voi tuntua työläältä, mutta se on loppujen lopuksi melko helppo tehdä. Varaat vain riittävästi aikaa, kaikki ainekset valmiiksi ja sopivan vuoan. Työ kyllä palkitaan!

Valitsin tähän reseptiin Semperin vaalean...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 - 9
Vaikeustaso
Kohtalainen

Hyvä lohivoileipäkakku, gluteeniton ja maidoton

Ainekset

Täyte
200
g
lämminsavulohta (määrä ruodottomana ja nahattomana)
300
g
Violife Creamy-levitettä
3
rkl
majoneesia (maidoton, gluteeniton)
1
rkl
maustekurkun lientä
1
kpl
pieni maustekurkku (n. 80 g)
40
g
purjoa (3 - 4 cm pala)
3
rkl
tuoretta tilliä hienoksi silputtuna (saa olla reilusti)
0,5
tl
suolaa
0,5
tl
mustapippuria rouheena
Leipäkerroksiin
400
g
Semper vaaleaa gluteenitonta vuokaleipää (1 pkt)
0,75
dl
maustekurkun lientä tai kasvislientä leivän kostutukseen
Kuorrutukseen ja koristeluun
200
g
Violife Creamy-levitettä
2
rkl
majoneesia
2 - 3
rkl
tilliä hienoksi silputtuna
0,5
tl
suolaa
100
g
kylmäsavulohta
1
kpl
kesäkurpitsa
päälle orvokkeja, tilliä tai persiljaa ja/tai muita yrttejä

Työvaiheet

Lisäksi tarvitset sopivan vuoan voileipäkakun tekemiseen. Käytin suorakaiteen muotoista irtopohjavuokaa jonka koko oli: pituus 23 cm x leveys 10 cm x korkeus 7 cm. Tämä irtopohjavuoka on tosi kätevä, sillä sen pohja on keramiikkaa ja se sopii tarjoiluun. Eli voin siirtää kakun tarjoiluvadille keraamisen pohjan kanssa.

1. Varaa esille sopivan kokoinen irtopohjavuoka. Jos sinulla ei ole suorakaiteen muotoista irtopohjavuokaa, voit tehdä sen yhtä hyvin tavallisessa leipävuoassa: vuoraa silloin leipävuoka sisältä tuorekelmulla niin että kelmua jää reilusti yli reunojen.

2. Perkaa savulohi huolellisesti ruodoista ja hienonna haarukalla. Siirrä sekoituskulhoon.

3. Lisää kulhoon Creamy-levite, majoneesi ja maustekurkun liemi.

4. Hienonna maustekurkku, purjo ja tilli ja lisää ainesten joukkoon.

5. Mausta seos suolalla ja mustapippurirouheella. Sekoita seos huolellisesti ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, mustapippurirouhetta ja tilliä. Laita seos odottamaan jääkaappiin.

6. Leikkaa leipäsiivuista ohuelti kuoret pois. Lado leipäsiivuja vuoan pohjalle tiiviisti, paikkaa aukot leivällä tarvittaessa.

7. Kostuta ensimmäinen leipäkerros maustekurkun liemellä tai kasvisliemellä. Käytä apuna pullasutia.

8. Levitä savulohiseoksesta puolet ensimmäisen leipäkerroksen päälle. Tasoita pinta lusikalla huolellisesti.

9. Lado toinen leipäkerros savulohiseoksen päälle. Painele kevyesti leipäsiivuja. Kostuta viipaleet liemellä.

10. Levitä loput savulohiseoksesta toisen leipäkerroksen päälle ja tasoita pinta lusikalla huolellisesti.

11. Lado kolmas ja viimeinen kerros leipäviipaleilla. Kostuta pinta kuten edellä.

12. Jos vuorasit leipävuoan, käännä tuorekelmun ”helmat” voileipäkakun päälle. Jos käytit irtopohjavuokaa, peitä kansi tuorekelmulla. Laita vuoka jääkaappiin maustumaan ja tekeytymään yön yli. Jos sinulla kiire, anna kakun olla vuoassa vähintään 3 - 4 tuntia.

13. Kun kakku on maustunut riittävän pitkään, kumoa se vuoasta tarjoiluastiaan tai irrota irtopohjavuoasta kuorrutusta ja koristelua varten.
Kuorrutus ja koristelu

1. Sekoita Creamy-levite ja majoneesi. Jos seos tuntuu liian jäykältä lisää majoneesia. Mausta suolalla ja tillisilpulla. Sekoita hyvin.

2. Kuorruta kakun pinta levitteellä veistä apuna käyttäen. Koristele päältä kylmäsavulohisiivuilla, kesäkurpitsasuikaleilla ja syötävillä kukilla. Viimeistele tillillä tai persiljalla.

Tarjoa lohivoileipäkakkua kahvi- ja juhlapöydässä. Lisukkeena voit tarjota salaattia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1938 reseptiä.
Linkitetty 26 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Tässä piirakassa ei säästellä maussa: täytteessä kolmea juustoa ja kevään suosikkia eli parsaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
1 t 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsa-vuohenjuustopiirakka

Ainekset

1
pkt (400 g)
piirakkataikinaa (pakaste)
3
kananmunaa
1
prk (250 g)
mascarponea
3
rkl
kuohukermaa
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
sitruunankuorta raastettuna
1
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
200
g
kypsytettyä kovaa juustoa (esim. Gruyère)
500
g
vihreää parsaa
200
g
vuohenjuustoa
lisäksi
kuivattuja herneitä painoksi

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli sulatettu taikina ohuemmaksi. Siirrä se piirakkavuokaan ja laita päälle pala leivinpaperia ja painoksi esimerkiksi kuivattuja herneitä. Paista uunissa 15 minuuttia.
  2. Tee sillä aikaa täyte. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää mascarpone, kuohukerma, sitruunamehu ja sitruunankuori. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Ota pohja pois uunista ja alenna uunin lämpötila 175 asteeseen. Poista herneet ja leivinpaperi esipaistetulta pohjalta. Lusikoi täyte piiraspohjalle. Kypsennä piirasta uunissa 20 minuuttia.
  4. Katkaise parsoista kovat tyvet pois. Viipaloi tai murustele juusto. Laita parsat ja juusto täytteen päälle. Jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Peitä foliolla, jos pinta tummuu liikaa. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vinkki Jos haluat piirakkaan vielä lisää rapeutta, ripottele päälle rapeita kurpitsansiemeniä tai paahdettuja pinjansiemeniä.

Kommentit (0)