Paimenen paistos eli shepherd's pie syntyy valmiista perunasoseaineksista käden käänteessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6
40 min + 25 min
Helppo
Helppo paimenen paistos
Ainesosat
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
2
porkkanaa
2
rkl
öljyä
400
g
naudan jauhelihaa
1
prk (300 g)
kypsiä valkoisia papuja
3
rkl
tomaattipyreetä
1
tl
kuivattua rosmariinia
1
tl
mustapippuria myllystä
3–4
dl
vettä
1
lihaliemikuutio
1
tl
suolaa
1
ps (600 g)
perunamuusiaineksia (esim. Oolannin)
3
dl
vettä
3
dl
maitoa
1
muna
1
ps (150 g)
cheddarjuustoraastetta
Vaiheet
- Kuori ja silppua sipulit. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
- Kuumenna öljy pannulla. Kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää joukkoon jauheliha ruskistumaan viideksi minuutiksi.
- Valuta ja huuhtele pavut. Lisää ne porkkanaraasteen, tomaattipyreen ja mausteiden kanssa pannulle viideksi minuutiksi kypsymään.
- Lisää vesi, liemikuutio ja suola. Anna kastikkeen porista 20 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Valmista perunamuusi kattilassa pussin ohjeen mukaan. Sekoita muusiin muna ja puolet juustoraasteesta.
- Kaada litran suuruisen uunivuoan pohjalle jauhelihakastike. Levitä muusi pinnalle. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta. Voit myös täyttää samalla tavalla kuusi annosvuokaa.
- Paista vuokaa 200 asteessa noin 25 minuuttia.