Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
Ohje Jouni Toivanen KUVA Sami Repo

Piparjuurilihan kanssa ei parane hötkyillä! Huippukokki Jouni Toivasen ohjeessa liha saa hautua matalassa lämmössä yön yli ja sitten jäähtyä kunnolla. Vasta sen jälkeen tehdään kastike.

Perinteinen piparjuuriliha on helppo tehdä, mutta aikaa se vaatii. Kun liha laitetaan valkopippureiden ja piparjuuripalan kanssa uuniin, lämpötilaksi säädetään pikkaista vaille sata astetta ja ajastimeen kymmenen tuntia. Ensin liha kannattaa kuitenkin kiehauttaa vedessä kattilassa ja vaihtaa vesi kertaalleen kokonaan. Tempun idea on liemeen muodostuvan vaahdon kuoriminen kertaheitolla.

Anna kypsän lihan jäähtyä ja vetäytyä hyvin. Silloin mehevästä ja pehmeästäkin lihasta saa leikattua napakat kuutiot kastikkeeseen.

Täyteläinen piparjuurikastike syntyy lihan haudutusliemestä, joka keitetään kasaan ja suurustetaan voisulaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Lopuksi kastike maustetaan etikalla ja vastaraastetulla piparjuurella, sillä liemessä kypsyneen piparjuuren maku on jo ehtinyt kesyyntyä.

Näin onnistut:

  1. Vaihda kattilan vesi kerran kokonaan, niin vältyt vaahdon kuorimiselta.
  2. Hauduta lihaa uunissa matalassa lämmössä kymmenen tuntia.
  3. Keitä haudutusliemi tiiviiksi ja suurusta se voijauhoseoksella.
  4. Anna lihan vetäytyä ja jäähtyä, leikkaa se sitten kuutioiksi ja lisää kastikkeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
45 min + kypsennys ja vetäytyminen 12 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Piparjuuriliha

Ainekset

1
kg
luutonta härän tai karitsan rintaa, etuselkää tai lapaa (tai luullista 1,4 kg)
2
x
1–2 l kylmää vettä
10
kokonaista valkopippuria
3
cm
piparjuurta
1
tl
suolaa
2
porkkanaa
1
iso sipuli
3–4
tillinoksaa
Kastike
50
g
voita
1
dl
vehnäjauhoja
8 dl haudutuslientä
2
dl
kuohukermaa
1
rkl
väkiviinaetikkaa
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
3
cm
piparjuurta

Työvaiheet

  1. Laita liha uuninkestävään kattilaan ja peitä se kylmällä vedellä. Kuumenna liedellä kiehuvaksi. Kaada vesi vaahtoineen pois ja lisää kattilaan uusi kylmä vesi. Laita kattila uudelleen liedelle kuumenemaan. Säädä uuni 95 asteeseen. Lisää pippurit, piparjuurenpala ja suola kattilaan. Kun vesi melkein kiehuu, peitä kattila kannella ja siirrä se uuniin. Kypsennä lihaa uunissa 10 tuntia, esimerkiksi yön yli.
  2. Jäähdytä lihaa liemessään puoli tuntia. Nosta se sitten pois kattilasta. Säästä haudutusliemi. Anna lihan jäähtyä kunnolla, noin 1½ tuntia.
  3. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipuli isoiksi paloiksi ja lisää ne lihan haudutusliemeen. Säästä tillistä lehdet ja lisää varret kattilaan. Keitä lientä, kunnes sitä on jäljellä 8 desilitraa, noin 10–20 minuuttia. Siivilöi liemi.
  4. Sulata voi laakeassa kattilassa ja sekoita vehnäjauhot joukkoon. Lisää lihan haudutuslientä pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Keitä 10 minuuttia. Paloittele sillä aikaa liha.
  5. Lisää kerma kastikkeeseen. Mausta kastike etikalla, sokerilla, suolalla ja pippurilla.
  6. Lisää lihapalat ja raasta tuore pala piparjuurta kastikkeeseen. Koristele tillillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Hirvi- tai peurapaisti onnistuu mainiosti jääpaistin menetelmällä, eli paistin voi nostaa suoraan pakastimesta uuniin. Aasialaisilla mausteilla ryyditetty makuliemi viimeistelee täydellisesti riistapaistin maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + 4 t paistaminen ja 1 vrk maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Riista-jääpaisti aasialaisittain

Ainekset

1
kg
jäistä hirvi- tai peurapaistia
LIEMI
2
l
vettä
5
cm:n pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¼
dl
riisiviinietikkaa
1
rkl
sokeria
2
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
LISÄKSI
4–8
paksoita
1
rkl
rypsiöljyä
KOOKOSRIISI
4
dl
jasmiiniriisiä
1
tlk (250 ml)
kookosmaitoa
2
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SOIJA-SEESAMIKASTIKE
dl
soijakastiketta
4
rkl
paahdettua seesamiöljyä
2
rkl
riisiviinietikkaa
(1
punainen chili)

Työvaiheet

  1. Laita jäinen paisti uunivuokaan ja kypsennä 100-asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Työnnä kahden tunnin jälkeen lihaan paistilämpömittari. Kypsennä 62-asteiseksi. Tällöin liha punertaa sisältä. Jatka paistamista, jos haluat lihasta kypsempää.

  2. Kun lihan lämpötila alkaa lähestyä haluttua, kiehauta vesi isossa kattilassa. Paloittele inkivääri ja kuori valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää loput liemen ainekset. Nosta kattila liedeltä.

  3. Upota paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Nesteen tulee peittää liha. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, siirrä kattila peitettynä kylmään ja anna lihan maustua liemessä vuorokauden verran.

  4. Leikkaa paksoit puoliksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista paksoit ensin leikkauspuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä kasvikset, peitä pannu kannella ja anna hautua matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  5. Valmista kookosriisi. Huuhtele riisi ja laita kattilaan. Lisää kookosmaito, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpö aivan pienelle, peitä kattila kannella ja anna hautua noin 15 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jos käytät chiliä, viipaloi se joukkoon.

  7. Ota liha mausteliemestä, valuta hetki ja viipaloi tarjolle. Tarjoa lisäksi paksoita, soija-seesamikastiketta ja kookosriisiä. Koristele halutessasi viipaloidulla chilillä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Makaronimössö, -pöperö vai pääkallopata? Legendaarisella arjen pelastajalla on monta nimeä. Valitse arkikäyttöön täysjyvämakaroneja ja lisää joukkoon juureksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Makaroniherkku

Ainekset

1
ps (400 g)
makaronia
1
sipuli
1
iso porkkana
2
rkl
öljyä
400
g
jauhelihaa
2
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
1
prk
juustokastiketta (esim. Koskenlaskija ruoka & dippi)
1
dl
makaronin keitinvettä
1
dl
silputtua persiljaa

Työvaiheet

  1. Keitä makaroni. Ota lopuksi talteen 1 dl keitinvettä.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja raasta porkkana.
  3. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, porkkana, tomaattipyree, pippuri ja suola. Ruskista 10 minuuttia.
  4. Sekoita makaronit, keitinvesi ja juustokastike jauhelihaan. Silppua päälle persiljaa.

    Vinkki! Nautaa, possua, broileria vai vegeä? Jauhisvaihtoehtoja on moneen makuun.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Piia Arnould
Sopivan tulisen lempikastikkeen salaisuus ovat mehevät pavut ja paahdetut mausteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Chili con carne

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
rkl
öljyä
400
g
sika-nautajauhelihaa
tl
juustokuminaa
1
tl
(savustettua) paprikajauhetta
½–1
tl
chilirouhetta
1
kanelitanko
1
prk
tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
rkl
tomaattipyreetä
3
dl
vettä
1
tlk (410 g/250 g)
kidneypapuja
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
(fariini)sokeria
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi.
  2. Kuumenna öljy reilussa kasarissa. Kuullota sipulit, juustokumina, paprikajauhe ja chilirouhe hiljalleen öljyssä. Lisää jauheliha ruskistumaan.
  3. Lisää kasariin porkkana, selleri, kanelitanko, tomaattimurska ja -pyree. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kasariin.
  4. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää pavut, etikka, sokeri, oregano ja suola.
  5. Hauduta chili con carnea miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta. Silppua päälle lehtipersiljaa.
  6. Tarjoa kastike keitetyn riisin ja kreikkalaisen jugurtin kanssa. Se sopii myös nachojen päälle tai tortillan täytteeksi.
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 39 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.