Kodin Kuvalehti on lisännyt 732 reseptiä.
Linkitetty 748 keittokirjaan.
OHJE Outi Väisänen KUVA Panu Pälviä

Nyt maksimoidaan lihapullien maku! Hiero pullataikinaan hienonnettuja kapriksia, fetaa ja reilusti valkosipulia.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-6 annosta
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Fetalihapullat ja tomaattispagetti

Ainekset

700
g
jauhelihaa
200
g
fetajuustoa
3
valkosipulinkynttä
1
pieni prk
kapriksia
1/2
ruukkua
basilikaa
1
kananmuna
½
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria
2
rkl
oliiviöljyä
Tomaattikastike
2
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
balsamicoa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria
1/2
dl
oliiviöljyä
1/2
ruukkua
basilikaa
Lisäksi
400
g
spagettia

Työvaiheet

  1. Laita tomaattikastikkeen ainekset öljyä ja basilikaa lukuun ottamatta kattilaan. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla lihapullien valmistuksen ajan tai noin 45 minuuttia. Mitä pidempään haudutat, sitä syvempi maku.

  2. Laita jauheliha kulhoon. Murusta feta haarukalla joukkoon, mutta säästä osa koristeeksi. Hienonna valkosipuli, kaprikset ja basilika varsineen jauhelihan sekaan. Lisää muna, suola ja pippuri. Sekoita taikina käsin puristellen. Öljyä kätesi ja muotoile taikina reiluiksi pulliksi.

  3. Kuumenna öljy paistinpannussa. Ruskista lihapullat kahdessa erässä ja nosta tomaattikastikkeen joukkoon. Anna hautua 10 minuuttia. Sekoita lopuksi oliiviöljy ja hienonna suurin osa basilikasta kastikkeeseen.

  4. Keitä spagetti suolalla maustetussa vedessä. Valuta. Sekoita lihapullakastike spagettiin.

  5.  Ripottele fetaa ja hienonnettua basilikaa koristeeksi.

Kommentit (11)

Vierailija

Kuinkakohan kauan menisi kypsennys uunissa ja mikä lämpötila?

Mintsari

Ihan älyttömän hyvää. Paras lihapullaohje ever!

Vierailija

Olipa herkullista myös ilman kapriksia! Suosittelen

Patsuli24
Seuraa 
Liittynyt31.5.2015

Kokeilin jo aiemmin samantapaista ohjetta ”omasta päästäni” ja hiffasin myös hienonnetut kaprikset - antavat todella hyvää makua lihapulliin jolloin suolaa ei juurikaan tarvita. Tämä on siis kuin toisinto omasta omasta uudesta lihapullareseptistäni, jossa tosin korppujauhoja käytin. Voin ne nyt varmaankin huoleti unohtaa.

jihuu

ei mulla ole varaa ostaa mitään,kun ei ole rahaa???????????????????????

Vierailija

"1/2 ruukkua basilikaa"

..

"Hienonna valkosipuli, kaprikset ja basilika varsineen jauhelihan sekaan"

..

"Sekoita lopuksi oliiviöljy ja hienonna suurin osa basilikasta kastikkeeseen."

Niin että mitä? Jos basilikat on jo laitettu jauhelihan sekaan niin mites sielä suurinosa saadaan laitettua kastikkeeseen?

Vierailija

koska ostat basilikaa yhden ruukun ja ohjeessa on puoli ruukkua pulliin puoli ruukkua soosiin ja loppu koristeluun. oliko nyt noin vaikea ymmärtää

Vierailija

Ihan parhaat lihapullat ikinä❤️

Fetajuuston sijaan olen laittanut valkosipuli juustoa( ent.pikkusiskojuusto,samaa kuun mustapekka)

Vierailija

Eipä tuo ole mitään uutta, lihapullat ilman korppujauhoja. Olen tehnyt lähes samalla reseptillä jo vuosia. Hyviä ovat 😍

Keskieurooppalainen

Reseptissä on liikaa valkosipulia. Kaaprikset olisivat paremmat suolattuina, muuten on ikävä säilytysliuoksen maku. Muuten hyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3248 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 kpl, 4–6 annosta
Valmistusaika
20 min + kypsennys 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Karitsapizza

Ainekset

1
ps (26 g)
nopeaa pizzahiivaa (sisältää leivinjauhetta)
9
dl
00-pizzajauhoja
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
3
rkl
oliiviöljyä
3
dl
kylmää vettä
TÄYTE
400
g
karitsanjauhelihaa
2
valkosipulinkynttä
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
prk (400 g)
kuorittuja tomaatteja
1
rkl
vaaleaa balsamiviinietikkaa
2
palloa buffalamozzarellaa
½
ruukku minttua
CHILIÖLJY
noin 1
dl
oliiviöljyä
1
punainen chlili

Työvaiheet

  1. Halkaise chili, älä poista siemeniä. Laita öljy pieneen purkkiin, upota siihen chili ja anna sen uuttua pizzan valmistumisen ajan.

  2. Paista jauheliha pannulla kauniin ruskeaksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää mausteet. Kumoa joukkoon säilyketomaatit ja riko niiden rakenne lastalla muutamaan osaan. Kiehauta, lisää etikka ja ota pannu liedeltä.

  3. Sekoita nopea pizzahiiva, jauhot, sokeri ja suola kulhossa. Lisää öljy ja vesi ja vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina kahtia, pyöritä palloiksi ja kauli ohuiksi pizzapohjiksi kahdelle leivinpaperille.

  4. Levitä puolet täytteestä toiselle pohjalle. Valuta ja viipaloi mozzarella, ja lisää täytteen päälle. Paista pizzaa 250-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia. Ripottele minttua ja chiliöljyä kuuman pizzan päälle. Valmista toinen pizza samoin.

Vinkki Pizzahiivan tilalla voi käyttää tavallista kuivahiivaa reilun puolikkaan pussillisen, mutta taikinan täytyy tällöin antaa kohota normaaliin tapaan ennen kaulimista.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3248 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + kypsennys 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Linssicarbonara

Ainekset

2
dl
kuivattuja belugalinssejä
3
valkosipulinkynttä
1
sipuli
25
g
voita
dl
pastan keitinvettä
2
dl
pecorinojuustoa raastettuna
2 + 1
keltuaista
¼
tl
mustapippuria
(suolaa)
LISÄKSI
400
g
spagettia

Työvaiheet

  1. Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja keitä ne napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä, noin 16–18 minuuttia.

  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kauhaise talteen 1½ dl keitinvettä.

  3. Kuori ja hienonna sipulit. Paista niitä voissa pari minuuttia. Lisää valutetut linssit ja jatka paistamista pari minuuttia.

  4. Raasta pecorino. Erottele keltuaiset. Yhdistä pastan keitinliemi, kaksi keltuaista ja juustoraaste. Kääntele kuuman pastan joukkoon sipuli-linssiseos ja keltuais-juustoseos. Mausta pippurilla. Tarkista suola.

  5. Laita kolmas keltuainen pastan päälle ja anna sen sekoittua spagetin joukkoon samalla kun pasta annostellaan lautasille.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3248 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Papukeitto ei väreillä ilottele, mutta makua riittää senkin edestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 40 min + papujen liottaminen yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Pasta e fagioli eli pasta-papukeitto

Ainekset

PAVUT
3
dl
kuivattuja borlottipapuja
2
porkkanaa
1
sipuli
2
lehtisellerin vartta
5
valkosipulinkynttä
4
salvian oksaa
1
tl
suolaa
n. 1½
l
vettä
KEITTO
2
valkosipulinkynttä
8
salvianlehteä
2
rkl
oliiviöljyä
200
g
ditalini- tai zitapastaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Huuhtele pavut ja laita ne isoon kulhoon. Kaada päälle kylmää vettä ja anna papujen liota yön yli.

  2. Valuta pavut ja laita ne pataan. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipu­li muutamaan osaan. Leikkaa lehti sellerit muutamaan palaan. Kuori valkosipulinkynnet.

  3. Laita kasvikset, suola ja salvian oksat pataan. Kaada päälle vesi.

  4. Kuumenna kiehuvaksi. Laske läm­pöä ja peitä pata kannella. Anna pa­pujen kiehua hiljalleen poreilevassa vedessä 45–60 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.

  5. Poimi kasvikset ja salvian oksat pois. Valuta pavut niin, että otat lie­men talteen.

  6. Soseuta puolet pavuista ja puolet keitinliemestä keskenään tehosekoit­timessa tai monitoimikoneessa.

  7. Valmista keitto. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Nypi salviasta lehdet. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää valkosipuli sekä salvia. Kaada joukkoon papu­liemiseos ja loput pavut. Lisää lientä sen verran, että keitosta tulee paksuhkoa. Kuu­menna kiehuvaksi ja alenna lämpöä.

  8. Keitä pasta suolalla maustetus­sa vedessä 3 minuuttia vajaaksi keittoajastaan.

  9. Lisää valutettu pasta keittoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä vielä muutama minuutti. Valuta pin­nalle oliiviöljyä.

Vinkki Voit myös paistaa salvian­lehdet pannussa öljyssä ja lisätä ne keiton pinnalle.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3248 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Purkki sardelleja sulaa pannulle ja antaa pastalle herkullisen suolaisen maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sardellipasta

Ainekset

400
g
trofie- tai strozzapretipastaa
3
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
1
rs (47 g)
sardelleja
1
rkl
sitruunamehua
½
tl
mustapippuria
PANGRATTATO ELI LEIPÄMURU
2
dl
kuivahtanutta leipää paloina
2
rkl
oliiviöljyä
1
ruukku lehtipersiljaa
1
(luomu)sitruuna

Työvaiheet

  1. Valmista ensin pangrattato. Jauha leipäpalat muruksi monitoimiko­neessa. Paista leipämurua öljyssä pannussa samalla sekoittaen 2–3 mi­nuuttia, kunnes leipä on rapeutunut ja kauniin kullanruskeaa.

  2. Hienonna persilja ja sekoita puolet persiljasta murun joukkoon. Pese sit­ruuna ja raasta sen keltainen kuori­osa leipämurun joukkoon.

  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedes­sä (1 l vettä / 1 tl suolaa).

  4. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Lämmitä öljy isossa pannussa. Pais­ta siinä valkosipulia sekä sardelleja sekoitellen keskilämmöllä noin 4 mi­nuuttia, kunnes sardellit ovat hieman hajonneet öljyn joukkoon.

  5. Nosta pasta reikäkauhalla suoraan pannulle ja sekoita hyvin. Lisää loput persiljasta. Purista sitruunamehu ja rouhi pippuri joukkoon. Ripottele an­nosten pinnalle reilusti leipämurua. Tarjoa heti.

Vinkki Sardelleja myydään herkku­kaupoissa ja hyvinvarustetuissa mar­keteissa, missä niitä on saatavilla me­tallirasian lisäksi lasipurkeissa.