Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 255 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Kokolihaa, laadukasta tomaatisäilykettä, muutamia mausteita ja paljon aikaa miedossa lämmössä hautumiseen. Siinä ovat avaimet täydellisen lihaisan pastakastikkeen tekoon.

Ragu, bolognese tai pizzaiola ovat kaikki lihapastoja, joiden valmistukseen löytyy lukemattomia reseptejä ja koulukuntia. Raguksi kastiketta kutsutaan, kun valmistukseen käytetään jauhelihan sijaan kokolihaa. Pizzaiolaa pastasta tulee, kun mausteeksi nakataan kuivattua oreganoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + kypsennys 4 t
Vaikeustaso
Helppo

Pasta pizzaiola

Ainekset

800
g
naudanpaistia (esim. kulma- tai ulkopaistia)
1
sipuli
5
valkosipulinkynttä
2
rkl
voita
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
2
rkl
oliiviöljyä
2
dl
valkoviiniä
1
tlk (400 g)
kuorittuja tomaatteja
noin 1½
dl
vettä
2
tl
sokeria
2
tl
kuivattua oreganoa
LISÄKSI
400
g
pastaa, esim pappardellea
2
dl
parmesaanijuustoa raastettuna (tuoretta oreganoa)

Työvaiheet

  1. Leikkaa liha paksuiksi, noin 2 cm:n viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Ruskista lihaviipaleet paistinpannulla voissa, noin minuutti molemmin puolin. Mausta ne suolalla ja pippurilla, ja siirrä sitten kannelliseen pataan.

  2. Lorauta oliiviöljyä pannulle ja paista seuraavaksi sipuleita noin minuutti. Kaada valkoviini joukkoon ja anna viinin kiehahtaa. Kaada purkkitomaatit liemineen pannulle. Huuhtele purkki vedellä ja lisää huuhteluvesi, sokeri ja oregano joukkoon. Kuumenna ja kaada valkoviini-tomaattiliemi pataan. Kypsennä 125-asteisessa uunissa kannella peitettynä noin 3 tuntia. Ota kansi pois, ja jatka kypsentämistä vielä tunti.

  3. Keitä pasta väljässä, suolalla maustetussa vedessä napakan kypsäksi.

  4. Nosta pata uunista ja riivi liha kahdella haarukalla. Tarkista suola. Kääntele valutettu pasta lihan joukkoon. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.

Kommentit (9)

Vierailija

ne on niin kivoja nämä sopan reseptit :HALPOJA PAISTILIHAA  PARMESAANIA JNE 

Vierailija

AI NIIN JA VIINI JA KAIKKI 

Vierailija

Nämä todella ovat hauskoja.
Hyvin harvoin näitä kukaan kehuu.
Ja en kyllä luota näihin ohjeisiin sitten yhtään. Harmi

Vierailija

Muuten uskottava resepti, mutta jos vaikkakin esipaistettua nautaa kypsentää vain 125 asteessa vaikka kuinka pitään, niin kyllä se ammuu tuskasta kun sitä yrittää syödä.

peruskokki

Jos on vaikka hirvenlihaa pakkasessa  niin jos hauduttaa leivinuunissa silloin kun sitä muutenkin lämmittää vaikka yön yli niin voisi toimia tässä. Viiniä en itse laita ruokaan vaan käytän ruokajuomana. Italiassa se on niin halpaa että voi  kaadella joka ruokaan mutta toisaalta en pidä edes mausta jota se ruokaan tuo.  Itse laitan vettä nesteeksi ruokaan.Samoin parmesaani  haisee lähinnä oksennukselta mutta kotimainen mustaleimaemmental tuoksuu raikkaalta ja maistuu todella hyvältä pastaruuissa, Sitä olen käyttänyt parmesaanin sijaan.

LiisaA

Tämä maistui vieraille ja kotiväelle. Kiitos reseptistä.

Gourmand

Pata ollut nyt uunissa ohjeen mukaisesti 125 asteessa 4 tuntia ja valmiusasteesta päätellen kestää vielä toiset neljä tuntia, jos samalla lämpötilalla mennään. Eikö näitä kukaan testaa koekeittiössä ennen julkaisua?!

Vierailija

Olen samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa!Kalliit erikoiset raaka-aineet ja onko oikeesti testattu?toki toimivia ohjeitakin on joukossa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Hirvi- tai peurapaisti onnistuu mainiosti jääpaistin menetelmällä, eli paistin voi nostaa suoraan pakastimesta uuniin. Aasialaisilla mausteilla ryyditetty makuliemi viimeistelee täydellisesti riistapaistin maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + 4 t paistaminen ja 1 vrk maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Riista-jääpaisti aasialaisittain

Ainekset

1
kg
jäistä hirvi- tai peurapaistia
LIEMI
2
l
vettä
5
cm:n pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¼
dl
riisiviinietikkaa
1
rkl
sokeria
2
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
LISÄKSI
4–8
paksoita
1
rkl
rypsiöljyä
KOOKOSRIISI
4
dl
jasmiiniriisiä
1
tlk (250 ml)
kookosmaitoa
2
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SOIJA-SEESAMIKASTIKE
dl
soijakastiketta
4
rkl
paahdettua seesamiöljyä
2
rkl
riisiviinietikkaa
(1
punainen chili)

Työvaiheet

  1. Laita jäinen paisti uunivuokaan ja kypsennä 100-asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Työnnä kahden tunnin jälkeen lihaan paistilämpömittari. Kypsennä 62-asteiseksi. Tällöin liha punertaa sisältä. Jatka paistamista, jos haluat lihasta kypsempää.

  2. Kun lihan lämpötila alkaa lähestyä haluttua, kiehauta vesi isossa kattilassa. Paloittele inkivääri ja kuori valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää loput liemen ainekset. Nosta kattila liedeltä.

  3. Upota paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Nesteen tulee peittää liha. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, siirrä kattila peitettynä kylmään ja anna lihan maustua liemessä vuorokauden verran.

  4. Leikkaa paksoit puoliksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista paksoit ensin leikkauspuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä kasvikset, peitä pannu kannella ja anna hautua matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  5. Valmista kookosriisi. Huuhtele riisi ja laita kattilaan. Lisää kookosmaito, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpö aivan pienelle, peitä kattila kannella ja anna hautua noin 15 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jos käytät chiliä, viipaloi se joukkoon.

  7. Ota liha mausteliemestä, valuta hetki ja viipaloi tarjolle. Tarjoa lisäksi paksoita, soija-seesamikastiketta ja kookosriisiä. Koristele halutessasi viipaloidulla chilillä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Makaronimössö, -pöperö vai pääkallopata? Legendaarisella arjen pelastajalla on monta nimeä. Valitse arkikäyttöön täysjyvämakaroneja ja lisää joukkoon juureksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Makaroniherkku

Ainekset

1
ps (400 g)
makaronia
1
sipuli
1
iso porkkana
2
rkl
öljyä
400
g
jauhelihaa
2
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
1
prk
juustokastiketta (esim. Koskenlaskija ruoka & dippi)
1
dl
makaronin keitinvettä
1
dl
silputtua persiljaa

Työvaiheet

  1. Keitä makaroni. Ota lopuksi talteen 1 dl keitinvettä.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja raasta porkkana.
  3. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, porkkana, tomaattipyree, pippuri ja suola. Ruskista 10 minuuttia.
  4. Sekoita makaronit, keitinvesi ja juustokastike jauhelihaan. Silppua päälle persiljaa.

    Vinkki! Nautaa, possua, broileria vai vegeä? Jauhisvaihtoehtoja on moneen makuun.
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Linsseillä rikastetun kasvispastan maussa ja ulkonäössä riittää ihasteltavaa. Fenkoli tuo kastikkeeseen anismaisen pirskahduksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Tuoretomaatti-linssipasta

Ainekset

1
kg
tomaatteja
1
fenkoli
1
pieni kesäkurpitsa
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
3
rkl
hienonnettua minttua tai basilikaa
1
prk (250 g)
kypsiä punaisia linssejä
50
g
fetajuustoa
LISÄKSI
150
g
täysjyväpastaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele tomaatit, poista niistä kannat ja leikkaa kuutioiksi. Pienille kirsikkatomaateille riittää huuhtaisu. Halkaise fenkoli, huuhtele ja poista kanta ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele ja paloittele kesäkurpitsa. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

  2. Paista kasviksia pannulla tilkassa öljyä viitisen minuuttia. Mausta suolalla, sokerilla ja yrteillä. Jatka hauduttamista kannen alla 15–20 minuuttia. Lisää vettä, jos kastike kuivahtaa.

  3. Valuta ja huuhtele linssit, ja lisää kastikkeeseen.

  4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä ja sekoita kastikkeeseen. Murustele päälle fetajuustoa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Piia Arnould
Sopivan tulisen lempikastikkeen salaisuus ovat mehevät pavut ja paahdetut mausteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Chili con carne

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
rkl
öljyä
400
g
sika-nautajauhelihaa
tl
juustokuminaa
1
tl
(savustettua) paprikajauhetta
½–1
tl
chilirouhetta
1
kanelitanko
1
prk
tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
rkl
tomaattipyreetä
3
dl
vettä
1
tlk (410 g/250 g)
kidneypapuja
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
(fariini)sokeria
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi.
  2. Kuumenna öljy reilussa kasarissa. Kuullota sipulit, juustokumina, paprikajauhe ja chilirouhe hiljalleen öljyssä. Lisää jauheliha ruskistumaan.
  3. Lisää kasariin porkkana, selleri, kanelitanko, tomaattimurska ja -pyree. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kasariin.
  4. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää pavut, etikka, sokeri, oregano ja suola.
  5. Hauduta chili con carnea miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta. Silppua päälle lehtipersiljaa.
  6. Tarjoa kastike keitetyn riisin ja kreikkalaisen jugurtin kanssa. Se sopii myös nachojen päälle tai tortillan täytteeksi.