Liha kypsyy herkullisen aromikkaaksi kolaliemessä ja maistuu ihanalta tumman salviakastikkeen kanssa.
6
Kolassa kypsennetty porsaan kylki ja tumma salviakastike
Ainesosat
800
g
Atria Sian Kylki Luuton Nahaton Rustoton
60
g
merisuolaa
1
rkl
kuivattua timjamia
1
rkl
kuivattua rosmariinia
1
rkl
mustapippuria
Kolaliemi
2
rkl
rypsiöljyä
1 1/2
l
cola-juomaa
2
rkl
2
rkl
tuoretta timjamia
2
rkl
tuoretta rosmariinia
2
kanelitankoa
2
dl
ketsuppia
Salviakastike
2
rkl
balsamiviinietikkaa
1
l
punaviinikastiketta
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
tuoretta timjamia
1
rkl
fariinisokeria
1
rkl
mustapippuria rouhittuna
2
tl
suolaa
1
rkl
tuoretta salviaa
Vaiheet
- Hiero suola, kuivatut yrtit ja rouhittu mustapippuri lihan pintaan. Anna maustua jääkaapissa kahdeksan tuntia.
- Pese pois suola ja kuivaa lihan pinta.
- Paista lihaan kaunis väri kuumassa öljyssä ja siirrä se uuniastiaan. Lisää joukkoon kola. Hienonna timjami ja rosmariini ja sekoita liemeen. Lisää mukaan kanelitangot ja ketsuppi.
- Hauduta lihaa uunissa 4 tuntia tai kunnes liha on täysin mureaa. Jos näyttää, että liha kuivuu, lisää joukkoon loraus kolaa tai vettä paistamisen aikana.
- Anna lihan jäähtyä hieman. Peitä se kelmulla, laita päälle pieni paino ja nosta jääkaappiin yöksi.
- Leikkaa kylmä liha viipaleiksi ja laita viipaleet kylmälle paistinpannulle.
- Nosta lämpöä hitaasti, jotta kyljen rasva lähtee sulamaan ja paista lihoihin kaunis ruskea pinta.
- Valmista kastike. Kuori ja viipaloi valkosipuli.
- Kuumenna tyhjä kattila ja kaada kattilaan etikka. Anna kiehua, kunnes kastikkeesta on jäljellä 1/3.
- Lisää punaviinikastike, valkosipulit, timjami ja fariinisokeri.
- Hauduta miedolla lämmöllä noin puoli tuntia tai kunnes maut ovat tasaantuneet.
- Tarkista maku ja lisää mustapippuri sekä suola. Siivilöi kastike ja lisää salviat juuri ennen tarjoilua.