Lisää kuorrute donitseihin ensi kerralla dipin muodossa!
Mansikka-vuohenjuustodippi
Ainekset
Työvaiheet
- Sulata mansikat.
- Vatkaa kerma ja vuohenjuusto vaahdoksi. Lisää marjat ja vatkaa sekaisin.
Lisää kuorrute donitseihin ensi kerralla dipin muodossa!
Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.
Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.
Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.
Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.
Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.
Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.
Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.
Ranskalainen klassikko pommes Anna eli annanperunat sopii niin liha- kuin kalaruokien seuraan. Herkullisuus perustuu aivan ohuiksi leikattuihin perunaviipaleisiin, jotka kypsyvät uunissa voilla silattuna kakkumaiseen muotoon.
Pese perunat huolellisesti tai kuori ne. Leikkaa perunat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi mandoliinileikkurilla. Huuhtele viipaleet kylmällä vedellä ja taputtele ne kuiviksi keittiöpyyhkeellä.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja irrota timjaminlehdet. Raasta tarvittava määrä sitruunoiden keltaista kuoriosaa.
Kirkasta voi. Sulata voi kattilassa, anna seistä hetki ja kaada sitten pieneen kannuun. Pohjalle kertynyt valkoinen hera saa jäädä kattilaan.
Laita valurautapannu (Ø n. 24 cm) levylle ja kaada pannuun kirkastettua voita niin, että pohja peittyy. Levitä perunat lomittain spiraalin muotoon kellon mukaisesti ja keskeltä aloittaen. Valuta voita perunoiden päälle. Ripottele päälle hieman suolaa, mustapippuria, valkosipulia, timjaminlehtiä ja sitruunan kuoriraastetta. Aloita seuraava kierros ulkoreunasta toiseen suuntaan. Lisää voita ja mausta samoin. Jatka näin, kunnes kaikki perunat on käytetty. Paina perunoita tiiviisti pannuun.
Paina perunoiden päälle pyöreäksi leikattu, pannua hieman isompi leivinpaperi sekä pannua pienempi kansi ja jokin paino. Paista perunakakkua liedellä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kakku on pohjasta rapea.
Nosta kannella peitetty pannu 200-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.
Ota pannu pois uunista. Laita perunoiden päälle leivinpaperi. Paina perunakakkua kannen avulla tasaiseksi ja tiiviiksi. Poista paperi ja kansi. Jatka paistamista noin 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.
Ota pannu uunista. Nosta pannun päälle lautanen ja käännä perunakakku lautasen avulla ylösalaisin. Purista päälle sitruunamehua. Viimeistele timjamilla.
Banana breadistä mukaeltu suolaisen makea banaani-tiikerikakku selviää syötävän hyvänä pidemmänkin vaelluksen ajan. Parhaimmalta tämä kakku maistuu vasta pari päivää leipomisen jälkeen, jolloin maut ovat tasaantuneet. Kakun kanssa voi tarjoilla vaahterasiirapilla tai hunajalla...
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Soseuta kulhossa sauvasekoittimella banaanit, munat, omenasose, hunaja ja öljy. Sekoita kuivat aineet joukkoon puuhaarukalla.
Ota taikinasta 1/3 osa toiseen kulhoon. Lisää pienemmän taikinan joukkoon sulatettu suklaa.
Öljyä 1½ l vetoinen suorakaiteen muotoinen vuoka. Kaada puolet vaaleasta taikinasta vuoan pohjalle. Lisää päälle nokareina suklaataikinaa. Lisää päälle loput vaaleasta taikinasta. Nostele taikinaa lusikalla muutamasta kohdasta vuoan pohjasta ylöspäin, jolloin taikinat kevyesti ”raidoittuvat”.
Kypsennä banaanikakkua 175-asteisessa uunissa noin tunti 10 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa.
Ladataan...