Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3247 reseptiä.
Linkitetty 53 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Aidon korealaisen kimchin valmistaminen vaatii aikaa, huolellisuutta ja pari isoa astiaa. Lopputulos on vaivan arvoinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 3½ kg
Valmistusaika
30 min + suolaus 2 t + fermentointi 2–4 pv
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kimchi

Ainekset

n. 2½
kg
kiinankaalia
1
dl
jodioimatonta hienoa merisuolaa
Maustetahna
2
rkl
perunajauhoja
5
dl
vettä
1
rkl
sokeria
24
valkosipulinkynttä
10
cm:n pala
inkivääriä
1
sipuli
dl
(vegaanista) kalakastiketta
dl
gochugaru-chilijauhetta
Kasvikset
2
keskikokoista porkkanaa
8–12
retiisiä
8
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kokonaisten kiinankaalien kantaan noin 10 cm syvä viilto ja revi kaalit varovasti kahtia. Tee viilto myös puolikkaisiin, mutta älä revi kaaleja. Huuhtele hyvin.

  2. Ripottele suola tasaisesti kaalinlehdille. Laita enemmän suolaa paksuihin tyviin. Siirrä kaalit vateihin tai isoihin kulhoihin ja peitä vedellä. Anna suolautua huoneenlämmössä 2 tuntia, käännä kaaleja puolen tunnin välein.

  3. Mittaa perunajauhot kulhoon. Lisää ensin ½ dl vettä ja sekoita haarukalla tasaiseksi tahnaksi. Sekoita loppu vesi joukkoon. Kaada seos kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kiisselimäistä. Anna jäähtyä.

  4. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet, inkivääri ja sipuli. Soseuta ne kalakastikkeen ja chilijauheen kanssa sileäksi. Siirrä sose kulhoon, lisää jäähtynyt tärkkelyskiisseli ja sekoita tasaiseksi.

  5. Poista kaalit suolaliemestä, revi puolikkaat lohkoiksi ja huuhtele huolellisesti. Maista kaalia – sen tulisi olla selvästi suolainen, mutta jos se tuntuu liian suolaiselta, jatka huuhtelemista. Valuta kaalit hyvin ja taputtele kuiviksi talouspaperilla.

  6. Kuori porkkanat ja leikkaa tikuiksi. Leikkaa retiisit tikuiksi ja suikaloi kevätsipulit. Sekoita kasvikset maustetahnaan. Lusikoi maustetahna kaalinlehtien väliin tai levitä se kaaleihin käsin kertakäyttökäsineiden kanssa. Seoksen tulisi peittää kaikki lehdet ydintä myöten. Kääri kukin kaalipala pieneksi nyytiksi, niin että uloin lehti peittää koko käärön.

  7. Laita kaalinyytit puhtaisiin tölkkeihin. Jätä tölkin yläosaan 3 cm tyhjää tilaa. Sulje tiiviisti. Säilytä kaalia huoneenlämmössä 2–4 päivää, viileässä huoneessa pidempään, lämpimässä riittää lyhyempi aika.

  8. Avaa kansi 2–4 päivän kuluttua ja paina kaalinyyttejä lusikalla kaaleista irronneen nesteen alle. Sulje kansi jälleen tiiviisti ja laita tölkki jääkaappiin pariksi viikoksi. Mitä kauemmin säilytät, sitä happamampaa kimchistä tulee.

Vinkki Gochugaru-chilijauhetta eli punapippurijauhetta myydään yleensä 500 g:n pakkauksissa aasialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneissa (verkko)kaupoissa. Pakkauksessa ei aina lue gochugaru, joten kysy tuotetta myyjältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3247 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Kokki Joël Robuchonin perunamuusi ei ole mikä tahansa arkimuusi. Siihen tulee uskomaton määrä voita, joka tekee koostumuksesta ja mausta ainutlaatuisen. Myös valmistusprosessi eroaa tavallisesta muusista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
55 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Joël Robuchonin voinen perunamuusi

Ainekset

1
kg
jauhoisia perunoita
2
l
kylmää vettä
1
rkl
karkeaa merisuolaa
250
g
kylmää voita
dl
täysmaitoa
¼
tl
mustapippuria
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Pese perunat huolellisesti. Laita kokonaiset perunat, vesi ja suola isoon kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, laske lieden lämpöä ja peitä kannella. Keitä noin 25 minuuttia tai kunnes perunat ovat kokeiltaessa kypsiä.

  2. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja laita se jääkaappiin odottamaan.

  3. Valuta ja kuori perunat kuumina. Purista perunat perunaprässin läpi isoon pinnoitettuun kattilaan tai kasariin. Voit myös soseuttaa perunat monitoimikoneessa pienintä raastinterää käyttäen.

  4. Laita kattila keskilämmölle ja sekoita lastalla reippaasti käännellen noin 5 minuuttia, jotta sose hieman kuivuu.

  5. Kuumenna samaan aikaan maito pienessä kattilassa tai mikroaaltouunissa.

  6. Laske lieden lämpöä. Lisää kylmä voi muusiin pienissä erissä voimakkaasti vatkaten. Lisää kuuma maito nauhana, edelleen sekoittaen. Jatka sekoittamista, kunnes maito on imeytynyt. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla.

Vinkki Jos haluat soseesta vieläkin silkkisempää, siivilöi se ennen tarjoamista.

Me Naiset on lisännyt 1588 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Ronskisti pippuria! Ihanan kuuma perunalisuke maistuu hieman sitruksiselta ja saa päällensä reilun kasan vastarouhittua pippuria.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Pippuriset hasselbackan perunat

Ainekset

kg
perunoita
tl
kokonaisia mustapippureita
tl
suolaa
100
g
voita
¾
dl
oliiviöljyä
1
sitruunan kuorisuikaleet

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Harjaa perunat. Pane peruna isoon lusikkaan ja leikkaa 3 millin paksuisiksi viipaleiksi niin, että se jää alareunasta kiinni. Viilto ei lävistä perunaa, kun peruna on lusikassa.

  3. Rouhi pippuri morttelissa.

  4. Sulata voi ja lisää öljy. Pese ja leikkaa sitruunasta isoja kuorisuikaleita joukkoon. Laita perunat uunivuokaan. Kaada kuuma sitruuna-voi-öljy uunivuokaan perunoiden päälle. Mausta suolalla ja lähes kaikella mustapippurilla.

  5. Paahda noin tunti, kunnes perunat ovat pehmeitä. Valele kypsymisen aikana vuokaan valuneella makurasvalla.

  6. Poista lopuksi sitruunan kuorisuikaleet ja lisää vielä pippuria.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3247 reseptiä.
Linkitetty 33 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Chilejä kannattaa säilöä eri tavoin: kuivaamalla, pakastamalla, pikkelöimällä tai hapattamalla. Hapattamisessa tulee kiinnittää huomiota hygieniaan, jotta valmis tuote säilyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 3 dl valmista chiliä
Valmistusaika
30 min + hapatus 5 päivää
Vaikeustaso
Helppo

Hapatettu chili

Ainekset

300
g
tuoreita chilejä (keskitulisia tai mietoja)
1
tl (4,5 g)
hienoa merisuolaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele chilit kuumalla vedellä. Leikkaa chileistä kannat ja viipaloi chilit ohuiksi kiekoiksi siemenineen. Käytä suojakäsineitä.

  2. Laita chiliviipaleet puhtaaseen lasipurkkiin kerroksittain suolan kanssa ja painele voimakkaasti, kunnes nestettä on irronnut niin paljon, että se peittää chilit kokonaan.

  3. Laita painoksi suolavedellä täytetty pakastuspussi, jotta chilit pysyvät nestepinnan alapuolella. Anna chilien hapattua viisi päivää huoneenlämmössä. Voit välillä painella chilejä survimella, jotta nestettä irtoaa lisää.

  4. Säilytä chilit jääkaapissa. Voit käyttää chilit sellaisenaan ruoanlaitossa.

Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
OHJE Elina Innanen KUVA Ninna Lindström

Vegaaninen kimchi sopii myös kala-allergikoille, sillä perinteisesti reseptissä oleva kalakastike on nyt korvattu soijakastikkeella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 3 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaninen kimchi

Ainekset

800
g
kiinankaalia
3
rkl
suolaa
noin 1
litra vettä
pätkä retikkaa tai 1 porkkana
2–3
kevätsipulia
1
rkl
raastettua inkivääriä
3
isoa valkosipulinkynttä raastettuna
2
rkl
korealaisia chilihiutaleita (gochugaru)
1
tl
sokeria
2
rkl
soijakastiketta

Työvaiheet

  1. Huuhtele kiinankaali, poista siitä kova kanta ja leikkaa lehdet 2-4 osaan. Laita kaalinlehdet kulhoon ja hiero niihin suolaa, kunnes lehdet alkavat hieman pehmentyä. Kaada päälle vesi ja laita kulhoon painoksi lautanen. Anna suolaantua huoneenlämmössä 4–6 tuntia.
  2. Kaada suolavesi pois ja huuhtele kaali kylmällä vedellä. Valuta hyvin.
  3. Kuori retikkaa ja leikkaa se ohuiksi tikuiksi. Hienonna kevätsipulit. Sekoita inkivääri, valkosipuli, chilihiutaleet, sokeri ja soijakastike yhteen isossa kulhossa. Lisää kiinankaali, sipulit ja retikka ja sekoita hyvin.
  4. Painele kimchi kannelliseen lasipurkkiin niin, että neste nousee pintaan. Anna maustua ja käydä huoneenlämmössä vuorokausi. Nosta kimchi vielä jääkaappiin muutamaksi päiväksi maustumaan. Tarjoa lisukkeena.