Soppa365_Joel on lisännyt 26 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 6 dl

Kimchi

Ainekset

1
kiinankaali
1
l
vettä
1
rkl
sokeria
4
rkl
suolaa
Marinadi
4
kevätsipulia
3
rkl
raastettua inkivääriä
3
rkl
hienonnettua valkosipulia
1
rkl
jauhettua chiliä
3
rkl
kalakastiketta

Työvaiheet

  1. Kiehauta vesi, sokeri ja suola. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Leikkaa kiinankaali reilun sentin levyisiksi suikaleiksi. Laita kaalisuikaleet kulhoon. Kaada liemi kaalin päälle ja nosta esimerkiksi lautanen painoksi. Jätä huoneenlämpöön 12 tunniksi.
  2. Valmista marinadi. Suikaloi kevätsipulit. Sekoita muut ainekset tahnaksi.
  3. Siivilöi liemi pois kaalista. Huuhtele kaali kylmällä vedellä. Purista kuivaksi. Sekoita marinadi ja sipuli huolellisesti kaalin joukkoon.
  4. Laita kimchi kulhoon, peitä tuorekelmulla ja laita paino päälle. Anna kimchin käydä huoneenlämmössä 24 tuntia. Siirrä kimchi jääkaappiin. Se on valmista 48 tunnin kuluttua, mutta paranee vanhetessaan. Tarjoa kulhosta.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2514 reseptiä.
Linkitetty 76 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Tunnetko maltankas­tikkeen? Hollandaisen appelsiinilla maustettu serkku on täydellinen valinta parsalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsat ja maltankastike

Ainekset

500
g
valkoista tai vihreää parsaa
Maltankastike
100
g
voita
2
tl
appelsiininkuorta raastettuna
1
rkl
appelsiinimehua
2
kananmunankeltuaista
2
rkl
kuumaa vettä
1
rkl
sitruunanmehua
¼
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Ota voi ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään.
  2. Huuhtele parsat ja katkaise niistä puumai­set tyvet. Kuori parsojen varret, ohutvartisia vihreitä parsoja ei tarvitse kuoria. Keitä par­sat suolalla maustetussa vedessä (½ tl suo­laa/1 l vettä). Valkoisten parsojen keittoaika on 7–10 minuuttia, vihreiden 2–5 minuuttia.
  3. Pese ja raasta appelsiinin kuori ja purista 1 rkl mehua.
  4. Erottele keltuaiset teräs- tai lasikulhoon. Laita kulho kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päälle niin, että kulhon pohja ei osu veteen. Lisää 2 rkl kuumaa vettä keltuaisten jouk­koon ja vispaa seosta noin 2–3 minuuttia tai kunnes se on kuohkeaa.
  5. Lisää voi pieninä nokareina kastikkee­seen koko ajan vatkaten. Lisää sitruunanmehu ja mausta kastike suolalla, pippurilla, appelsiininkuorella ja -mehulla. Tarjoa heti.

 

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2514 reseptiä.
Linkitetty 26 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Lautasen täydeltä umamia! Juustomoussen kera tarjotut paistetut sienet ovat pieni mutta herkullisen tuhti iltaruoka, joka maistuu viinilasillisen seurassa.

Lisukkeeksi sopivat kuvassa näkyvät juustokeksit: Yhdistä desi juustoraastetta ja ruoka­lusikallinen seeseminsiemeniä. Lusikoi seos ohuiksi kekseiksi leivinpaperille pellille ja paista 180-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Jäähdytä keksit esimerkiksi kaulimen päällä kupin muotoisiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3 dl
Valmistusaika
20 min + jäähtyminen 2–12 t

Juustomousse ja paistetut sienet

Ainekset

100
g
vahvaa cheddarjuustoa
1
salottisipuli
2
dl
kuohukermaa
1
rosmariininoksa
1
laakerinlehti
1
rkl
tryffeliöljyä
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Raasta juusto. Kuori ja halkaise sipuli.
  2. Kaada kerma kattilaan, lisää sipuli, rosmariini ja laakerinlehti. Lämmitä seos ja lisää juustoraaste muutamassa erässä. Sekoita, kunnes juusto sulaa. Keitä hiljaa poreillen 15 minuuttia.
  3. Valuta juustokerma kulhoon isosilmäi­sen siivilän läpi. Laita kulho jääkaappiin 2–12 tunniksi.
  4. Vatkaa kylmä kermaseos sähkövatkai­mella kuohkeaksi. Mausta tryffeliöljyllä ja suolalla. Tarjoa juustomousse paistettu­jen sienien kanssa (ohje alla).

Paistetut sienet

Ainekset

400
g
käyttövalmiita sieniä (1 l paloiteltuna)
2
valkosipulinkynttä
4
rkl
öljyä
2
rkl
tuoretta timjamia
2
rkl
vaaleaa balsamietikkaa
½
rkl
soijakastiketta
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Pilko sienet ja kuori ja viipaloi valkosi­pulit. Paista sieniä ja valkosipulia öljyssä pannussa 5–8 minuuttia.
  2. Hienonna timjami. Lisää etikka ja soi­jakastike pannuun. Anna nesteen kiehah­taa ja haihtua. Mausta sienet timjamilla ja mustapippurilla.

Kommentit (2)

Vierailija

Shalottisipulia ei siis hienonneta vaan laakerinlehden tapaan mausteena, mitä ei käytetä valutuksen jälkeen?
Onko tryffeliöljylle hyvää vaihtoehtoa olemassa?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Salotti saa tosiaan hoitaa mausteen tehtävänsä ja jäädä siivilään valutusvaiheessa.

Tryffeliöljy korostaa umamisuutta ja maustaa moussen. Ihan suoraa vaihtoehtoa sille ei ole olemassa, mutta sen voi halutessaan jättää pois tai korvata pienellä tilkalla jotain muuta hyvää öljyä.

JaelA on lisännyt 4 reseptiä.
Linkitetty 29 keittokirjaan.

Bataatti on monipuolinen juures, josta saa tehtyä ihania herkkuja, mutta kun bataattia paahtaa väärinpäin, tulee siitä erityisen herkullista

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3-4
Valmistusaika
esivalmistus 10 min+uunissa 35-45 min
Vaikeustaso
Helppo

Superhyvää bataattia

Ainekset

3-4
kpl
Bataatti
6
rkl
öljy
maun mukaan
tl
suola
5
timjaminvarsi (voi jättää pois)

Työvaiheet

Bataatit pestään hyvin, kuivataan ja puolitetaan pituussuuntaan. Öljyä laitetaan lautaselle.
Uunipelti vuorataan leivinpaperilla. Bataattipuolikkaiden leikatut pinnat dipataan öljyyn, ja pintoihin ripotellaan suolaa. Myös kuoriosalle sivellään öljyä. Bataattipuolikkaat asetellaan uunipellille väärinpäin, eli leikattu pinta paperille.

Uuni lämmitetään 210 C asteeseen, ja bataatteja kypsytellään uunissa, 35-45 min, riippuen bataattien koosta, kunnes pinta on rapeahko, ja sisus täysin pehmeä ja karamellisoitunut.

Valmiit bataatit voi syödä sormin, eivätkä ne tarvitse mitään kastiketta ym.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 732 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Päivi Ristell

Pikapitat saavat ihanan värinsä ripauksesta kurkumaa. Leivo pitaleivät juuri ennen tarjoilua, sillä ne ovat parhaimmillaan suoraan uunista.

Vinkki! Tällä kertaa leivinjauhetta sisältävää taikinaa saa ja pitääkin vaivata. Jos et omista sähkövatkaimen taikinakoukkuja, voit tehdä taikinan yhtä hyvin käsin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 kpl
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikapitat

Ainekset

6
dl
vehnäjauhoja
1
rkl
leivinjauhetta
2
tl
kurkumaa
1
tl
suolaa
500
g
turkkilaista jugurttia
Päälle
n. 1
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kurkuma ja suola keskenään. Lisää jogurtti. Vaivaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla viisi minuuttia.
  2. Nosta pelti kylmään uuniin. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
  3. Kuopaise taikina nuolijalla kahdelle leivinpaperille yhteensä 18 nokareeksi.
  4. Ripottele päälle jauhoja ja taputtele taikinanokareet noin puoli senttiä paksuiksi, erimuotoisiksi leipäsiksi.
  5. Vetäise leipäset leivinpaperin avulla kuumalle pellille. Paista 8–10 minuuttia.
  6. Tarjoa lämpiminä

Kommentit (0)