Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 89 keittokirjaan.
OHJE Riikka Kaila KUVA Panu Pälviä

Unohda hailakka purkkipesto ja survo maukas kastike morttelissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Pesto

Ainekset

1–2
valkosipulinkynttä
½
tl
karkeaa suolaa
1
ruukku basilikaa
50
g
pinjansiemeniä
35
g
parmesanjuustoa
15
g
pecorinojuustoa
½–1
dl
hyvää oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Kuori valkosipulinkynnet. Murskaa ne karkean suolan kanssa morttelissa.
  2. Lisää huuhdellut ja talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä kuiviksi painellut basilikanlehdet. Jatka murskaamista. Jos kaikki basilika ei mahdu kerralla mortteliin, lisää lehtiä sitä mukaa, kun edelliset ovat hienontuneet.
  3. Lisää pinjansiemenet ja jatka murskaamista.
  4. Lisää hienoksi raastetut juustot ja nuiji ne tahnan joukkoon. Kun kaikki aineet ovat hienontuneet, lisää oliiviöljyä sen verran, että saat pestoon sopivan koostumuksen. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. 
  5. Säilytä pesto kannellisessa purkissa jääkaapissa. Pesto on parhaimmillaan juuri valmistettuna, mutta säilyy kylmässä noin viikon.

Kommentit (2)

Mimmi62
Seuraa 
Liittynyt20.2.2016

Voi myös pakastaa annospusseihin.

Ketju on lukittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Ranskalainen klassikko pommes Anna eli annanperunat sopii niin liha- kuin kalaruokien seuraan. Herkullisuus perustuu aivan ohuiksi leikattuihin perunaviipaleisiin, jotka kypsyvät uunissa voilla silattuna kakkumaiseen muotoon. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
30 min + kypsennys 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Annanperunat

Ainekset

1
kg
jauhoisia perunoita (esim. bellarosa)
2
valkosipulinkynttä
4
rkl
timjaminlehtiä
4
rkl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
n. 80
g
voita
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
PÄÄLLE
2
rkl
sitruunamehua
timjaminlehtiä

Työvaiheet

  1. Pese perunat huolellisesti tai kuori ne. Leikkaa perunat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi mandoliinileikkurilla. Huuhtele viipaleet kylmällä vedellä ja taputtele ne kuiviksi keittiöpyyhkeellä.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja irrota timjaminlehdet. Raasta tarvittava määrä sitruunoiden keltaista kuoriosaa.

  3. Kirkasta voi. Sulata voi kattilassa, anna seistä hetki ja kaada sitten pieneen kannuun. Pohjalle kertynyt valkoinen hera saa jäädä kattilaan.

  4. Laita valurautapannu (Ø n. 24 cm) levylle ja kaada pannuun kirkastettua voita niin, että pohja peittyy. Levitä perunat lomittain spiraalin muotoon kellon mukaisesti ja keskeltä aloittaen. Valuta voita perunoiden päälle. Ripottele päälle hieman suolaa, mustapippuria, valkosipulia, timjaminlehtiä ja sitruunan kuoriraastetta. Aloita seuraava kierros ulkoreunasta toiseen suuntaan. Lisää voita ja mausta samoin. Jatka näin, kunnes kaikki perunat on käytetty. Paina perunoita tiiviisti pannuun.

  5. Paina perunoiden päälle pyöreäksi leikattu, pannua hieman isompi leivinpaperi sekä pannua pienempi kansi ja jokin paino. Paista perunakakkua liedellä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kakku on poh­jasta rapea.

  6. Nosta kannella peitetty pannu 200-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.

  7. Ota pannu pois uunista. Laita perunoiden päälle leivinpaperi. Paina perunakakkua kannen avulla tasaiseksi ja tiiviiksi. Poista paperi ja kansi. Jatka paistamista noin 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.

  8. Ota pannu uunista. Nosta pannun päälle lautanen ja käännä perunakakku lautasen avulla ylösalaisin. Purista päälle sitruunamehua. Viimeistele timjamilla.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä
Virtaa ja väriä! Lohko pannulle keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja. Sienten ja tomaattien hyvät maut kannattaa pyyhkäistä parempiin suihin paahtoleivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Herkkusienipannu

Ainekset

1
rs (200 g)
tummia herkkusieniä
2
salottisipulia
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
100
g
fetaa
2
rkl
öljyä
rkl
tummaa balsamicokastiketta
1
ps (65 g)
tuoretta pinaattia
½
tl
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Puhdista ja lohko herkkusienet. Kuori ja viipaloi sipuli. Halkaise osa tomaateista. Kuutioi feta.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista kuumalla pannulla sipulia ja sieniä noin 5 minuuttia. Lisää tomaatit, feta ja balsamicokastike. Jatka kypsennystä 10 minuuttia.
  3. Lisää pinaatti muutamaksi minuutiksi hautumaan. Mausta pippurilla ja maun mukaan suolalla.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Suppiksista ja lehtikaalista saa pannulla paistamalla täydellisen salaatin, joka sopii lisukkeeksi niin lihalle, kalalle kuin syksyisille kasvisruoillekin. Valmista tulee vartissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Lämmin suppilovahvero-lehtikaalisalaatti

Ainekset

4
dl
suppilovahveroita
5
dl
lehtikaalia pieneksi revittynä
1
salottisipuli
1
dl
hassel- tai pekaanipähkinöitä
1
rkl
voita
KASTIKE
3
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
dijoninsinappia
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa sienet tarvittaessa suupaloiksi. Poista lehtikaalista lehtiruodit ja revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja hienonna sipuli.

  2. Paahda pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Siirrä leikkuulaudalle. Rouhi ne.

  3. Paista sieniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää sipuli ja voi. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää lehtikaali ja paista sekoitellen, kunnes kaali hieman pehmenee.

  4. Yhdistä kastikkeen ainekset ja lisää pannulle. Sekoita hyvin. Viimeistele pähkinöillä.