Kodin Kuvalehti on lisännyt 660 reseptiä.
Linkitetty 150 keittokirjaan.
Ohje: Kiia Renko Kuva: Arto Vuohelainen

Silloin tällöin ihmiselle tekee hyvää nauttia terveelliset juureksensa kakussa. Maukas ja mehevä porkkanakakku on tullut Amerikasta Suomeen jäädäkseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 annosta
Valmistusaika
1 t 10 min

Porkkanakakku

Ainekset

4
munaa
3
dl
sokeria
5
dl
porkkanaraastetta hienoksi raastettuna
dl
öljyä
4
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
2
tl
kanelia
KUORRUTUS
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
25
g
pehmeää voita
2
dl
tomusokeria
1
dl
manteli- tai pähkinärouhetta

Työvaiheet

  1. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Kääntele varovaisesti taikinaan.
  3. Lisää vaahtoon porkkanaraaste ja öljy. Kaada taikina voideltuun, 24-senttiseen irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku leivinpaperin päälle.
  4. Sekoita kuorrutusta varten tuorejuusto, voi ja tomusokeri. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle.
  5. Sirottele pinnalle manteli- tai pähkinärouhetta.

Vinkki! Malta odottaa päivä, pari leipomisesta, sillä vasta silloin kakku on mehevimmillään. Säilytä kakku foliolla peitettynä tai muovipussissa jääkaapissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1033 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Joulutorttu meni kierteelle! Tutuista aineksista saa helposti ihan uudennäköisiä kierretorttuja. Kokeile ja ihastu!

Älä paista torttuja liikaa. Kun torttu on juuri ja juuri kypsä, se on mehevä eikä kuiva ja mureneva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 kpl
Valmistusaika
20 min + 15 min paistaminen
Vaikeustaso
Helppo

Kierretortut

Ainekset

5
(500 g)
torttutaikinalevyä
noin ½
prk (à 300 g)
paistonkestävää luumumarmeladia
1
muna

Työvaiheet

  1. Anna torttutaikinalevyjen sulaa ja leikkaa ne puoliksi. 
  2. Levitä ohut kerros luumuhilloa tai muuta täytettä jokaiselle levylle. Jätä oikeaan reunaan ½ senttiä tyhjää tilaa.
  3. Rullaa levy tiiviiksi rullaksi vasemmalta oikealle.
  4. Leikkaa rulla halki saksilla tai terävällä veitsellä. Älä leikkaa ihan loppuun asti vaan jätä taikinarulla ylhäältä vähän kiinni.
  5. Kierrä rullan puoliskot kaksi kertaa toistensa ympäri. Nipistä lopusta tiukasti kiinni.
  6. Voitele tortut munalla. Paista 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2099 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Tee pullataikina vaihteeksi piimään ja anna sen kohota rauhassa jääkaapissa. Tuloksena on superpehmeä ja raikas bostonkakku. Mehevässä täytteessä maistuvat puolukat ja rosmariini.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t + kohotukset 12 t + 45 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Puolukka-piimäboston

Ainekset

2 1/5
dl
rasvatonta piimää
vajaa ½
palaa (20 g)
hiivaa
1
dl
sokeria
2
tl
kardemummaa
1
tl
suolaa
1
kananmuna
n. 8
dl
vehnäjauhoja
100
g
voita huoneenlämpöisenä
Lisäksi
jauhoja leivontaan
1
kananmuna voiteluun
Täyte
2
dl
puolukoita
1
dl
fariinisokeria
1
rkl
perunajauhoja
50
g
voita huoneenlämpöisenä
2
tl
vaniljasokeria
1
rkl
rosmariinia hienonnettuna
Kuorrutus
2
rkl
piimää
2
dl
tomusokeria
Koristelu
1
dl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Laita kylmä piimä isoon kulhoon. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita kunnes se on liuennut. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmuna. Alusta vehnäjauhot ja pehmeä voi taikinaan ja jatka vaivaamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja laita jääkaappiin noin 12 tunniksi.
  2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø noin 25 cm) pohjalle ja voitele vuoan reunat.
  3. Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla, kunnes se on kimmoisaa, noin 10 minuuttia. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi, noin 35 x 45 cm:n kokoiseksi levyksi.
  4. Sekoita puolukat, fariinisokeri ja perunajauho keskenään. Sekoita toisessa kulhossa voi ja vaniljasokeri. Hienonna rosmariini joukkoon. Levitä voiseos tasaisesti taikinalevylle ja lusikoi puolukkatäyte voin päälle. Kääri levy pitkiltä sivulta rullaksi ja nipistele sormin kiinni. Leikkaa rulla 10 palaan ja laita palat vuokaan. Anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia.
  5. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele pulla kananmunalla ja kypsennä uunin alatasossa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen irrottamista vuoasta.
  6. Sekoita kuorrutteen piimä ja tomusokeri tasaiseksi. Lusikoi kuorrute jäähtyneen bostonin päälle. Ripottele puolukoita pinnalle.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 660 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Panu Pälviä

Kuorrutetut piparit maistuvat nyt leivosten muodossa. Jos rakastat taikinaa enemmän kuin paistettuja pipareita, nämä bebet ovat sinua varten! Värin ja maun salaisuus on ripaus joka sokeripussista.

Voit paistaa bebeleivospohjat kertakäyttövuoissa tai metallisissa leivosvuoissa. Alumiiniset kertakäyttövuoat ovat käteviä, koska niitä ei tarvitse voidella. Ne voi myös pestä ja käyttää uudelleen.

Tee bebet kuorrutusta vaille valmiiksi jääkaappiin jo päivää tai kahta ennen tarjoamista....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 kpl
Valmistusaika
1 t + 10 min paistaminen + 4 t jähmettyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Piparkakkubebet

Ainekset

Pohjat
100
g
voita
¾
dl
fariinisokeria
dl
vehnäjauhoja
1
tl
kanelia
½
tl
inkivääriä
¼
tl
neilikkaa
1
muna (M-koko)
Paistamiseen
16
kertakäyttövuokaa (alumiinia tai tukevaa kartonkia)
Täyte
1
dl
kuohukermaa
2
keltuaista
2
rkl
sokeria
1
rkl
maissitärkkelystä
100
g
voita huoneenlämpöisenä
2
tl
vaniljasokeria
Kuorrutus
2
dl
tomusokeria
½
tl
kanelia
¼
tl
inkivääriä
2
rkl
tummaa siirappia
1–2
tl
kylmää vettä
Koristelu
½
dl
tomusokeria
1
tl
kylmää vettä
(kultageeliä, esim. Oetker)

Työvaiheet

  1. Mittaa kylmä voi, sokeri, jauhot ja mausteet monitoimikoneen kulhoon. Aja leikkuuterällä muruiksi. Lisää muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Voit valmistaa taikinan myös ilman monitoimikonetta vaahdottamalla pehmeän voin ja sokerin. Lisää sitten muna ja yhdistetyt kuivat aineet.
  3. Painele palat taikinaa jauhotetuin sormin 16 vuoan pohjalle ja reunoille. Kertakäyttövuokia ei tarvitse voidella.
  4. Nosta vuoat tarjottimella jääkaappiin vähintään tunniksi. Jos teit taikinan vaahdottamalla, anna taikinan jähmettyä vuoissa kolme tuntia, niin se pysyy paistettaessa vuokien reunoilla.
  5. Paista pohjia 200-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia. Tarkkaile, etteivät ohuet reunat pääse palamaan.
  6. Mittaa kerma, keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys kattilaan. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos sakenee. Älä anna kiehua, vaan nosta kattila liedeltä ja jäähdytä.
  7. Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kevyesti sähkövatkaimella. Lisää jäähtynyt kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.
  8. Irrota jäähtyneet pohjat vuoista. Täytä ne kermatäytteellä ja tasoita pinta. Anna leivosten jähmettyä kylmässä muutama tunti tai seuraavaan päivään.
  9. Mittaa tomusokeri kulhoon. Sekoita joukkoon mausteet ja siirappi. Lisää kylmää vettä tippa kerrallaan, kunnes kuorrutus on notkeaa mutta vielä paksua. Levitä kuorrute leivosten pinnalle.
  10. Tee toinen toinen kuorrutus sekoittamalla tomusokerin joukkoon tilkka vettä. Siirrä kuorrute pieneen pakastepussiin ja leikkaa pussin kulma auki.
  11. Valuta kuorrutusta kolme kapeaa viirua kunkin leivoksen päälle. Vedä cocktailtikulla viirujen päältä vastakkaisiin suuntiin, kunnes kuorrutus marmoroituu. Voit tehdä valkoisella kuorrutuksella myös tähti- tai kuusikuvioita bebejen pinnalle. Viimeistele halutessasi kultageelillä (ks. kuva).

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 660 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Lasse Lecklin

Joulun mehevin pulla on gluteeniton, vegaaninen ja tehty jaettavaksi. Tässä pullakranssissa on piparimausteinen mantelitäyte.

Gluteeniton taikina kohotetaan vain kerran ennen paistamista. Näin se säilyttää muotonsa ja rakenteensa parhaiten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
30 min + 20 min kohotus ja 25 min paistaminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Gluteeniton mantelipullakranssi

Ainekset

25
g
hiivaa
dl
mantelimaitoa
1
dl
sokeria
2
tl
psylliumia
2
tl
kardemummaa
1
tl
suolaa
5
dl
gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
100
g
maidotonta leivontamargariinia
Leipomiseen
1
dl
gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
Täyte
150
g
mantelimassaa
1
dl
fariinisokeria
½
dl
mantelirouhetta
1
tl
piparkakkumaustetta
1
tl
kanelia
Pinnalle
2
rkl
maidotonta margariinia sulatettuna
1
rkl
siirappia
½
dl
mantelirouhetta

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen mantelimaitoon. Vatkaa joukkoon sokeri, psyllium, kardemumma ja suola. Odota 5 minuuttia, kunnes psyllium on hieman turvonnut.
  2. Lisää jauhot. Sekoita sähkövatkaimen taikinakoukuilla tasaiseksi taikinaksi. Notkista rasva mikrossa, mutta älä sulata. Lisää rasva taikinaan. Jatka vaivaamista muutama minuutti.
  3. Älä kohota taikinaa, vaan jatka leipomista saman tien. Ripottele leivinpaperiarkille gluteenittomia jauhoja. Kumoa taikina paperille ja taputtele siitä jauhoja apuna käyttäen arkin kokoinen levy.
  4. Raasta tai murenna mantelimassa taikinalevylle. Ripottele päälle fariinisokeri, mantelirouhe ja mausteet.
  5. Kääri taikina tiiviiksi rullaksi. Kiepauta rulla leivinpaperin päällä pieneksi ympyräksi. Nipistä päät yhteen.
  6. Yhdistä rasvasula ja siirappi. Sivele pulla seoksella saman tien. Leikkaa sitten saksilla kranssin pintaan syviä viiltoja. Taivuta leikattuja paloja varovasti eri suuntiin. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.
  7. Vetäise pulla leivinpaperin avulla pellille. Kohota peittämättä 30–45 minuuttia. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Kommentit (1)

Juhani Nissilä

Eiköhän nuo kaikki ome tarkoitettu jaettavaksi. Ei ole vielä sattunu eteen, että joku olisi koko kranssista alakannu maistella !