Emilia Soppa365 on lisännyt 48 reseptiä.
Linkitetty 567 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Emilia Kolari

Jos rakastat yksinkertaista, mehevää ja mureaa raparperipeltipiirakkaa, tämä ohje on sinua varten. Kun mausteita on vienosti, raparperin ihana kesäinen maku pääsee pääosaan.

Tähän peltipiirakkaan uppoaa puoli kiloa raparperia. Suurin osa ohuiksi viipaleiksi leikatuista raparperinvarsista sekoitetaan valmiiksi taikinaan, minkä jälkeen seos levitetään pellille. Näin raparperit jakautuvat tasaisesti ja kypsyessään mehevöittävät pohjan.

Osansa piirakan mehevyydessä on riittävän alhaisella paistolämpötilalla ja sopivalla paistoajalla. Kun piirakka tuntuu keskeltä kokeiltaessa kypsältä, sen voi napata pois uunista.

Mausteita on taikinassa hyvin vienosti, sillä niiden tarkoituksena on vain säestää raparperia, ei erottua itsessään. Voit halutessasi käyttää kardemummaa ja inkivääriä reilumminkin. Älä unohda suolaripausta, joka tasapainottaa maun.

Rapean pinnan salaisuus on yksinkertainen: sokeri. Se paitsi kesyttää pinnalle levitetyt raparperit, myös paahtuu ihanan rapeaksi uunissa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
24 palaa
Valmistusaika
20 min + 35 min kypsentäminen
Vaikeustaso
Helppo

Raparperipiirakka pellillä

Ainekset

200
g
voita tai margariinia
3
munaa (M-koko)
dl
sokeria
6
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
2
tl
vaniljasokeria
1
tl
rouhittua kardemummaa
1
tl
jauhettua inkivääriä
¼
tl
suolaa
2
dl
maitoa
500
g
raparperia (noin 1 l raparperipaloja)
Pinnalle
2
rkl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi ja anna jäähtyä.
  2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne muna-sokerivaahtoon yhdessä jäähtyneen voisulan kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon maito.
  4. Huuhdo raparperit ja kuori ne ohuelti tarvittaessa. Leikkaa raparperit poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. Sekoita reilu puolet raparperista taikinaan. 
  5. Kaada taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille. Ripottele päälle loput raparperinpalat ja sokeri.
  6. Kypsennä piirakkaa 175-asteisen uunin keskitasolla 35–40 minuuttia. Paloittele hieman jäähtyneenä ja tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Kommentit (12)

Laa

Voiko tämän tehdä niin, että raparperin tilalle mansikoita?

Laiska

Kun taikinassa on noin paljon nestettä, ei tarvitse vatkata yhtään! Sama lopputulos, kun vain laittaa kaikki sekaisin, ensin kuivat keskenään ja sitten nestemäiset sekaan.  Pehmeää ja kuohkea tulee vatkaamatta.

Helios

Täytyypä kokeilla.

Mauste

Sopiiko kaneli inkiväärin sijaan, kun mökillä ei ole kuin kanelia ja kardemummaa.😊

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksistä, kaneli sopii myös hyvin piirakan makuihin! 

Mansikoiden käytöstä: mansikat saattavat kostuttaa kypsyessään taikinaa raparperia reippaammin. Jos kuitenkin innostut kokeilemaan, kerro kuinka onnistui :)

Vierailija

Voi laittaa mansikoita, kunhan niitä ei oo paljoo ja tuoreita ei pakastettuja. Raparperi ja mansikka yhdessä on herkullinen pari.

Vierailija

Testasin reseptiä ja Kardemumma ei sopinut kyllä sekaan ollenkaan :( Tuli kovin pullamainen maku.

TittaO

Nyt on vegaaninen versio uunissa, katsotaan mitä tulee 😊 Yleisesti ottaen ovat onnistuneet, mutta nyt tuossa oli kuitenkin 3 munaa ja olin syönyt soijajogurtit millä ne yleensä korvaan. Nyt laitoin 2 rkl chian siemeniä.
Rasvana öljyä, vaniljan makuista Alpron soijamaitoa (meni reilusti enemmän). Laitoin myös Alpron vaniljakastiketta desin. Piti sillä korvata kaikki neste, mutta olikin niin paksua, etten laittanut enempää.
Inkiväärin lisäksi jauhettua pomeranssia, ei kardemummaa, sekä vaniljajauhetta.
Raparperien lisäksi laitoin pakasteesta perunajauhotettuja vadelmia.
Lisää seuraa myöhemmin 😊

TittaO

Unohdin tuosta ed kommentista vv-etikan, joka saa soodan kanssa aikaan sen kuohkeuttavan toiminnan munattomaan taikinaan. Chian siemenet kiinteyttävät taikinaa. Chian siemenet käsketään liottamaan veteen: 1 rkl/3 rkl vettä = 1 muna. Itse olen kuitenkin vain sekoittanut ne kuiviin aineisiin ja hyvin on toiminut niinkin. Taikka 1/2 dl soijajogurttia = 1 muna.

Hyvin onnistui, mutta kaipaa silti mun makuuni jotain piristystä. Ehkä raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta. Eli tästä voi hyvin tehdä myös munattoman version. 👍

Mansikoista kyselijöille sen verran, että aina voi käyttää myös pakastemarjoja. Ne pitää vain lisätä taikinaan kohmeisina, ei sulaneina, ja niihin pitää laittaa tärkkelystä, joka sitoo nestettä. Ei kuitenkaan kokonaisia marjoja vaan pienittyjä. Pakastemarjat lisätään taikinaan aina viimeiseksi.

Vierailija

Kun Suomessa on vegaaneja vain noin 2% kaikista kansalaisista, niin voisiko nuo vegaaniset reseptit julkaista vegaanipalstalla tai  jossain muualla ihan erikseen otsikolla VEGAANINEN, kiitos. Katsos, kun suurinta osaa lukijoista ei tippaakaan kiinnosta nuo raaka-ainevaihdokset.

Jeppisjee

Kiitos TittaO kokemuksesi jakamisesta! Soijajogurtti + omenaviinietikka on kombo jolla lähden kokeilemaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–16
Valmistusaika
40 min + jähmettyminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mandariini-juustokakku

Ainekset

POHJA
150
g
voita
400
g
kandisokerikeksejä
2
tl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
prk (200 g)
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
sokeria
LISÄKSI
6–7
mandariinia tai satsumaa
1
valkuainen
1–2
rosmariininoksaa
½
dl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.

  3. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.

  4. Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.

  5. Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.

  6. Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Banana breadistä mukaeltu suolaisen makea banaani-tiikerikakku selviää syötävän hyvänä pidemmänkin vaelluksen ajan. Parhaimmalta tämä kakku maistuu vasta pari päivää leipomisen jälkeen, jolloin maut ovat tasaantuneet. Kakun kanssa voi tarjoilla vaahterasiirapilla tai hunajalla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 viipaletta
Valmistusaika
1½ t
Vaikeustaso
Helppo

Banaani-tiikerikakku

Ainekset

3
dl
grahamvehnäjauhoja
1
dl
mantelirouhetta
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3
banaania
2
kananmunaa
2
dl
makeuttamatonta omenasosetta
½
dl
hunajaa
1
dl
rypsi- tai oliiviöljyä
100
g
sulatettua tummaa suklaata
VUOAN VOITELUUN
1
tl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään.

  2. Soseuta kulhossa sauvasekoittimella banaanit, munat, omenasose, hunaja ja öljy. Sekoita kuivat aineet joukkoon puuhaarukalla.

  3. Ota taikinasta 1/3 osa toiseen kulhoon. Lisää pienemmän taikinan joukkoon sulatettu suklaa.

  4. Öljyä 1½ l vetoinen suorakaiteen muotoinen vuoka. Kaada puolet vaaleasta taikinasta vuoan pohjalle. Lisää päälle nokareina suklaataikinaa. Lisää päälle loput vaaleasta taikinasta. Nostele taikinaa lusikalla muutamasta kohdasta vuoan pohjasta ylöspäin, jolloin taikinat kevyesti ”raidoittuvat”.

  5. Kypsennä banaanikakkua 175-asteisessa uunissa noin tunti 10 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.