Me Naiset on lisännyt 931 reseptiä.
Linkitetty 69 keittokirjaan.
OHJE Krista Niiniharju KUVA Pia Inberg

Täyttävän kana-pastasalaatin kanssa tarjotaan jogurtilla notkistettua fetaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Papu-pastasalaatti ja fetajogurtti

Ainekset

200
g
täysjyväpastaa
½
rs
(125 g) kirsikkatomaatteja
1
tlk
valkoisia papuja
200
g
kypsää broileria
Kastike
1
murskattu valkosipulinkynsi
1
tl
juoksevaa hunajaa
1
rkl
harissaa
1
dl
tuoretta basilikaa hienonnettuna
1
dl
tuoretta minttua hienonnettuna
3
rkl
oliiviöljyä
1
tl
suolaa
¼
tl
jauhettua valkopippuria
Lisäksi
100
g
fetaa
1
dl
turkkilaista jogurttia

Työvaiheet

  1. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä.
  2. Puolita kirsikkatomaatit, valuta pavut. Sekoita pasta, tomaatit, pavut ja broileri kulhossa.
  3. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Kääntele salaattiin.
  4. Sekoita feta ja jogurtti keskenään, lusikoi salaatin päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1923 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Mango toimii kastikkeessa raikkaiden yrttien makeana vastaparina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Inkivääribroileri, pikakasvikset ja mango-minttukastike

Ainekset

4
broilerin ohutleikettä
1
rs (200 g)
herkkusieniä
200
g
sokeriherneitä, parsaa tai muita vihreitä kauden kasviksia
1 + 1
rkl
oliiviöljyä paistamiseen
Marinadi
2
valkosipulinkynttä
3/4
dl
makeaa thai-chilikastiketta
1/4
dl
siirappia
2
tl
inkivääritahnaa
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Tee marinadi. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Yhdistä kaikki marinadin aineet keskenään ja marinoi 15 minuuttia.
  2. Tee tässä vaiheessa mango-minttukastike.
  3. Halkaise herkkusienet. Huuhtele sokeriherneen palot. Jos käytät parsaa, kuori ne ja poista kovat kannat.
  4. Paista broilerinleikkeitä öljyssä pannussa noin 3 minuuttia molemmilta puolilta. Ota pihvit pois pannusta. Lisää herkkusienet ja kasvikset pannuun ja kypsennä muutama minuutti. Laita pihvit lämpimien kasvisten päälle pannuun. Tarjoa broileri minttukastikkeen kanssa (ks ohje alhaalla).

Mango-minttukastike

Ainekset

1
syöntikypsä mango tai 300 g pakastettua mangoa sulatettuna
1/2
sitruunan mehu
1
ruukku (2 dl)
mintunlehtiä
1/2-1
ruukkua
korianteria
1
vihreä mieto chili
1/2
tl
kuminan siemeniä
1/2
tl
sokeria
1
tl
sormisuolaa
(1
rkl
turkkilaista jogurttia)

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele mango ja hienonna yrtit tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon. Purista sitruunanmehu joukkoon.
  2. Lisää loput aineet suolaa ja jogurttia lukuun ottamatta. Soseuta tasaiseksi. Sekoita joukkoon suola (ja jogurtti).

Kommentit (1)

Vierailija

Toimisikohan tämä valmiin mangochutneyn kanssa jos on laiska eikä jaksa puljata kastikkeen kanssa?

Bilberry Hill on lisännyt 29 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
Kevyt ja marjaisa lettutäyte kasvipohjaisista aineksista.
Kevyt ja marjaisa lettutäyte kasvipohjaisista aineksista.

Maidoton ja gluteeniton unelmavaahto-täyte kruunaa räiskäleet. Jo itsessään paistetut letut ovat herkullisia, mutta tämä vaahtopilvi vie sinut vielä suurempaan lettuhurmioon.

Oletko kiinnostunut myös maidottomista ja gluteenittomista letuista? ...

Unelmavaahto sopii moneen jälkiruokaan
Kokeile kuohkeaa unelmatäytettä myös muffinien ja köyhien ritareiden päällä tai kääretortun välissä. Mausta hillolla ja tuoreilla marjoilla. Rahkamaisella GO ON high in protein – soijatuotteella vaahdosta tulee mukavan jämäkkää....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeustaso
Helppo

Maidoton unelmavaahto-lettutäyte ja letut

Ainekset

1
prk
Aplro Cuisine Soya vispautuvaa (250 ml)
1 - 2
dl
Alpro GO ON high in protein low in sucars (hapatettu rahkamainen tuote)
2
rkl
hienoa sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Lisäksi tuoreita marjoja tai hilloa oman maun mukaan.

Työvaiheet

1. Vispaa jääkaappikylmä Aplro Cuisine soya kuohkeaksi vaahdoksi

2. Lisää joukkoon Alpro GO ON high in protein, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita ja tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria. Laita vaahto jääkaappiin odottamaan lettujen valmistumista.

3. Paista isot gluteenittomat ja maidottomat letut, ohjeen löydät tästä.

Täytä räiskäleet unelmavaahdolla ja marjoilla/hillolla. Tarjoa kahvin, teen tai mehun kera.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1923 reseptiä.
Linkitetty 144 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Helppoon gnocchivuokaan upotetaan purkki papuja, säilöttyjä kirsikkatomaatteja ja ronskisti valkosipulia. Mozzarella viimeistelee makuyhdistelmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Mozzarella-gnocchivuoka

Ainekset

2
tlk (à 380/230 g)
kypsiä papuja
1
pkt (500 g)
perunagnoccheja
1
l
vettä
1+ 1
tl
suolaa
2–4
valkosipulinkynttä
1
ruukku
basilikaa
1
tlk (400 g)
kirsikkatomaatteja
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
balsamietikkaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
1
pkt (150 g)
mozzarellaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Valuta pavut siivilässä.
  2. Laita vesi ja 1 tl suolaa kattilaan. Keitä gnoccheja suolavedessä 2 minuuttia. Ota talteen 1 dl keitinvettä. Valuta gnocchit.
  3. Hienonna valkosipulinkynnet ja basilika.
  4. Laita pavut, gnocchit, valkosipulit ja basilika laakeaan uunivuokaan. Lisää talteen otettu keitinvesi, tomaatit, öljy ja balsamietikka. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Revi mozzarella päälle ja kypsennä uunissa 15–20 minuuttia.

Kommentit (5)

Spiide1

Mitä papuja suosittelisitte tähän ruokaan?

Vesikielellä

Minkä kokoiseen uunivuokaan tämä menee?

Naminami
Seuraa 
Liittynyt17.2.2015

Spiide1 kyselee, mitä papuja reseptintekijä suosittelee. En tiedä, mutta itse laitoin isoja valkeita papuja. Ne ovat mielestäni hyvän makuisia ja ruokaisia. Tuli hyvää! Voisin ajatella laittavani papujen sijasta puy-linssejä.

Naminami
Seuraa 
Liittynyt17.2.2015

Vielä papuvalinnasta: Borlottipavut olisivat minusta sopineet vielä paremmin mutta niitä ei sattunut olemaan kotona. Ne ovat mielestäni maukkaimpia. Netistä löytyy listoja joista käy ilmi mitkä pavut soveltuvat parhaiten esi salaatteihin ja pataruokiin, tai pihveihin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1923 reseptiä.
Linkitetty 50 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Kuha paistuu helposti kikherneiden kera uunipellillä. Kylkeen tehdään nopea kastike jogurtista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20
Vaikeustaso
Helppo

Kuha, lämmin kikhernesalaatti ja savupaprikajogurtti

Ainekset

4
kuhafileetä (à 150–180 g)
1 1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
2
rkl
oliiviöljyä
Kikhernesalaatti
2
tlk (à noin 300 g)
kypsiä kikherneitä
2
rkl
sitruunamehua
4
rkl
oliiviöljyä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
pinjansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mausta kuhafileet suolalla ja pippurilla. Pirskota päälle hieman oliiviöljyä.
  2. Valmista kikhernesalaatti. Huuhdo kikherneet ja valuta ne. Sekoita keskenään sitruunamehu ja oliiviöljy. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne ja pinjansiemenet sitruunaöljyyn. Kääntele kastike joukkoon. Lisää seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille niin, että kalafileille jää tilaa toiselle puolelle. Paahda kikherneitä 15 minuuttia.
  3. Lisää kuhafileet pellille kikherneiden viereen. Paahda vielä 10–15 minuuttia, kunnes kalafileet ovat kypsiä. Tee savupaprikajogurtti kalan kypsyessä (ks. ohje alla).

Savupaprikajogurtti

Ainekset

2
tl
sitruunankuorta raastettuna
2
dl
turkkilaista jogurttia
1-2
tl
jauhettua savupaprikaa
1/2-1
tl
sokeria

Työvaiheet

  1. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Tarjoa kalan ja kikhernesalaatin kanssa.

Kommentit (0)