Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 137 keittokirjaan.
Riikka Kaila Kuva Panu Pälviä

Canneloneiksi käärityt munakoisot ovat kevyempi versio pastaesikuvastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoisocannelonit

Ainekset

2
munakoisoa
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
2
dl
basilikanlehtiä
2
dl
persiljanlehtiä
2
dl
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
400
g
naudan paistijauhelihaa
1
tl
suolaa
mustapippuria myllystä
1
prk
raejuustoa
kastike
1
tlk
säilyketomaatteja
100
g
tomaattipyrettä
1
dl
kalamata-oliiveja
1
valkosipulinkynsi
1
tl
hunajaa

Työvaiheet

1. Valmista ensin kastike. Sekoita sauvasekoittimella kaikki ainekset tasaiseksi.

2. Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Siivuta munakoisot pituussuunnassa ohuiksi levyiksi. Levitä ne kahdelle pellille vierekkäin. Paahda uunissa 10 minuuttia.

3. Valmista täyte. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Silppua yrtit ja pinaattia karkeasti. Kuumenna pannu, lisää öljy ja paista jauheliha sekä sipulit. Nosta pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon yrtit, pinaatti, suola, pippuri ja raejuusto.

4. Kaada tomaattikastike uunivuokaan. Nosta ruokalusikallinen täytettä kunkin munakoison päähän ja rullaa. Nostele rullat uunivuokaan tomaattikastikkeen päälle. Paista uunissa 15 minuuttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Aurajuustolla maustettu pehmeä punajuuripata sisältää jopa kilon kasviksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1½ t
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuri-aurajuustopata

Ainekset

6–8 (800 g)
punajuurta
200
g:n pala
juuriselleriä
2
punasipulia
2
rkl
rypsiöljyä
5
dl
vettä
2
dl
ohrasuurimoita
2
tl
kuivattua salviaa
2
dl
kermaa
1
pkt (170 g)
sinihomejuustoa
n. ½
tl
suolaa
n. ¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja viipaloi punajuuret. Kuori ja pilko juuriselleri. Kuori sipulit ja leikkaa ne renkaiksi.

  2. Kuullota sipuleita hetki öljyssä pannulla.

  3. Laita suurimot ja vesi pataan tai uunivuokaan. Lisää kerroksittain punajuuret, sellerit ja sipulit. Ripottele väleihin salviaa. Hauduta pataa kannella peitettynä 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

  4. Sekoita kerma ja murennettu juusto pataan. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Hauduta ilman kantta vielä 30 minuuttia. Tarjoa herkullinen punajuuripata pähkinäisen salaatin, juuresraasteen ja tuoreen leivän kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Syyspata parhaimmillaan! Puolukan kirpeä hapokkuus on omiaan lampaanlihan kanssa. Myös vaalea vehnäolut antaa pataan raikkautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min + haudutus 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Puolukkalammas

Ainekset

1,2
kg
luullista lampaanlapaa tai -niskaa
2
rkl
voita
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
2
sipulia
2
porkkanaa
5
valkosipulinkynttä
1
keskikokoinen purjo
3
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
tomaattipyreetä
2
dl
vehnäolutta
2–3
dl
vettä
1
rkl
lihafondia
2
tl
ruokosokeria
10
katajanmarjaa
8
timjaminoksaa
2
laakerinlehteä
3
dl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Leikkaa liha irti luista ja kuutioi liha. Säästä luut.

  2. Kuumenna voi pannulla ja ruskista lihapalat parissa erässä. Ruskista myös luut. Mausta suolalla ja pippurilla.

  3. Kuori ja paloittele sipulit ja porkkanat. Kuori valkosipulinkynnet ja jätä ne kokonaisiksi. Halkaise ja huuhtele purjo. Leikkaa purjon valkoinen osa kahteen tai kolmeen palaan.

  4. Kuumenna öljy padassa ja kuullota siinä kasviksia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja saaneet väriä. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja kuumenna hetki.

  5. Laita lihapalat, luut ja olut pataan. Kuumenna kiehuvaksi.

  6. Lisää vesi, lihafondi, sokeri, katajanmarjat, timjamit ja laakerinlehdet. Lisää vettä tarvittaessa (nestepinta ei saa ylittää lihan pintaa). Kuumenna kiehuvaksi ja peitä kannella.

  7. Anna padan hautua matalalla lämmöllä hiljaa poristen 2–3 tuntia, kunnes liha on aivan pehmeää. Lisää lopuksi puolukat ja kuumenna sen verran, että puolukat hieman pehmenevät. Tarkista maku.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Vanilja maistuu sekä kermaisessa täytteessä että mureassa taikinassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6–8 palaa
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Vaniljainen punaherukkapiirakka

Ainekset

100
g
leivontamargariinia
1
dl
sokeria
1
muna
dl
gluteenitonta jauhoseosta
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
vaniljasokeria
TÄYTE
4
dl
punaherukoita
1
prk (200 g)
kermaviiliä (ei kevyt)
1
muna
½
dl
sokeria
tl
vaniljasokeria

Työvaiheet

  1. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri kulhossa. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat ainekset keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

  2. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä marjat päälle.

  3. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri keskenään. Levitä seos marjojen päälle.

  4. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa 25–30 minuuttia.