Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 708 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Kirjailija Kati Tervon luotto-ohje suolaiseen piirakkaan on peräisin naapurilta vuosien takaa. Valmistaikinapohjaan leivottu piirakka on herkullisen rapea, mehevä ja ihanan juustoinen. Resepti on niin yksinkertainen, että sen oppii vaikka ulkoa.

Piirakkataikinaa, dijoninsinappia, juustoa ja tomaatteja. Kirjailija Kati Tervon Naapurin tomaatti-juustopiirakka on yksi Soppa365:n suosituimmista piirakkaohjeista. Eikä ihme: muutamalla aineksella syntyy mehevä ja mureapohjainen piiras, joka onnistuu aina.

Täytteeksi ei tarvitse sekoitella kermaa ja kananmunia, sillä pelkkä juustokerros riittää mehevöittämään piirakan. Tomaattien raikkaus antaa täyteläisyyteen hyvää vastapainoa. Käyttämällä erikokoisia tomaatteja pinnasta saa hauskannäköisen.

Tärkeä osa piirakassa on sinappikerros. Ennen juustoa taikinan päälle sipaistaan nimittäin dijoninsinappia. Tulisen sinapin levittämisessä kannattaa olla tarkkana, jotta sitä tulee juuri sopivasti omaan makuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6-8 palaa
Valmistusaika
15 min + kypsennys ja sulatus 1 t 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Naapurin tomaatti-juustopiirakka

Ainekset

1
pakastepiirakkataikina suolaiseen leivontaan (380 g)
300
g
Port Salut -juustoa, esim. Luostari
1–2
rkl
dijonsinappia
3–4
kypsää tomaattia
(muutama kirsikkatomaatti)
½
tl
kuivattua timjamia

Työvaiheet

  1. Ota taikina huoneenlämpöön tunti ennen leipomista. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
  2. Painele taikina pyöreän piirakkavuoan (Ø 24–28 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia uunin alatasolla.
  3. Leikkaa juusto ½ cm:n paksuisiksi paloiksi. Viipaloi tomaatit. Jos käytät kirsikkatomaatteja, halkaise ne.
  4. Sivele sinappia piirakkapohjalle makusi mukaan (huomaa, että dijoninsinappi on voimakasta, ohut kerros siis riittää). Peitä pohja juustoviipaleilla ja asettele niiden päälle tomaatit. Ripottele timjami tomaattien päälle.
  5. Kypsennä piirakkaa noin puoli tuntia uunin keskitasolla.
  6. Anna piirakan jäähtyä 15 min. Nauti piirakka lämpimänä teen, punaviinin tai maidon kera.

Vinkki Voit koristella piirakan terttutomaateilla. Paista niitä pannussa 5 minuuttia eli kunnes tomaatit pehmenevät ja saavat väriä. Nosta tomaattiterttu piirakan päälle juuri ennen tarjoamista.

Kommentit (13)

Maiskis maiskis

Tuotahan pitää kokeilla! Tosin taidan käyttää valmista mustaleima Emmental raastetta. Ja ehdottomasti minun piirakkaani ei puisevia timjamin oksia eikä terttutomaatin rankoja. Terttutomaatteja kyllä, jos niitä raskii piirakkaan laittaa, ovat NIIN hyviä ja makeita. Ja timjamia voi ilman rankoja laittaa. Tai basilikaa.

Vierailija

Mahtaako kommentoija sekoittaa timjamin ja rosmariinin? Ohjeessa ripotellaan timjami. Ei puhuta oksista, jotka timjamissa onkin hyvin hennot, eivät puisevat. Ja yleensäkin: jokainen voi maustaa mielensä mukaan.

Vierailija

Piirakka on ok, jos tykkää sinapin mausta. Se puski läpi niin että syömättä jäi. 1-2 tl voisi olla riitävä määrä.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentista, lisään sinapin määrään vaihteluvälin, jotta sitä huomaa laittaa tarvittaessa vähemmän.

Vierailija

Korvasin sinapin pestolla :)

Jj

Ohut kerros sinappia, ihan taivaallinen piirakka! Olisin voinut syödä tämän vaikka yksin.

Myllyn parhaan valmis pyöreä piirakkataikina ei kylläkään kestä esipaistamista, testasin ensimmäisen piirakan kanssa.

ttt

En ymmärrä, miksi tätä hehkutetaan. aika yksiulotteiset maut.

Taidot hukassa...

Neljän aineksen piirakka, hiiohoi, eikö kukaan enää osaa tehdä piirakkataikinaa ihan ite?

Vierailija

Huomasin juuri, että 28cm pyöreään vuokaan tarkoitettu valmistaikina (Sunnuntai) riittää hyvin 28x32 uunipellille, eikä sitä tarvitse paistaa silloin etukäteen kun pohjasta tulee ohuempi eikä tule turhia reunoja. 

Asko

Hiiohoi, kukaan ei ole kieltänyt tekemästä taikinaa itse. Uunipelti oli hyvä vinkki!

Vierailija

Voitaikinakin käy, sillä olen tehnyt samaista piirakkaa!

Vierailija

Tällä ohjeella tein ja tuli mauton piirakkaa jossa kuiva pohja. Ei auttanut edes iso juustomäärä.
Pettymys.

Didi
Seuraa 
Liittynyt1.12.2021

Tästä tuli oikein hyvän makuista. Laitoin Dijon sinapin sijasta Auran dijon sinappia. Auran dijon on huomattavasti miedompaa, kuin "oikea" dijon ja sitä pystyi rauhassa latjaamaan paljon piirakan pohjalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.