Pikkuisten pizzojen pohjina toimivat munakoisoviipaleet. Tarjoa herkut vastapaistettuina, ne ovat silloin parhaimmillaan.
Munakoiso-minipizzat
Ainesosat
Vaiheet
-
Leikkaa munakoiso noin sentin paksuiksi kiekoiksi vierekkäin leivinpaperin päälle uunipellille. Hiero pintaan suolaa ja anna ”itkeä” noin 20 minuuttia. Huuhtele ylimääräinen suola pois viileällä vedellä ja taputtele kuivaksi talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä.
-
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Riko kananmunat yhdelle lautaselle ja vatkaa haarukalla tasaiseksi. Yhdistä jauholeivityksen ainekset toiselle lautaselle ja juustoleivityksen ainekset kolmannelle. Kasta munakoisoviipaleet ensin jauhoihin, sitten kananmunaan ja lopuksi juustokorppujauhoseokseen.
-
Kuumenna öljy isolla paistinpannulla ja paista erissä keskilämmöllä noin 3 minuuttia per puoli, kunnes kiekot ovat kullanruskeita. Siirrä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista noin 15 minuuttia.
-
Kuori ja suikaloi sillä aikaa sipuli ja paloittele paprika pieneksi.
-
Ota munakoisokiekot uunista ja lusikoi päälle pastakastiketta. Nosta kiekoille kasviksia ja ripottele päälle parmesaania ja basilikan lehtiä. Laita vielä uuniin noin 10 minuutiksi.