Soppa365 on lisännyt 290 reseptiä.
Linkitetty 335 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Mehevä kantarellipiirakka vie nälän isommaltakin porukalta. Pohja saa mureutta perunahiutaleista ja täytteen kruunaa gruyèren ja mustaleimaemmentalin yhdistelmä.

Lempeänmakuiset kantarellit sopivat mainiosti suolaisiin piirakoihin. Samalla vaivalla voi hyvin valmistaa piirakkaa pellillisen, jolloin siitä riittää useammalle ruokailijalle tai moneksi päiväksi. Sienipiirakka säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän ajan, ja maistuu niin kylmänä kuin kevyesti uunissa lämmitettynä.

Tällä ohjeella valmistuu pellillinen herkullista kantarellipiirakkaa. Pohjan mureuden takaavat taikinaan lisätyt perunahiutaleet. Ennen sienitäytteen lisäämistä piirakkapohjalle levitetään kerros juustoraastetta, jonka ansiosta pohja myös säilyttää rapeutensa paremmin.

Vinkki! Kantarellien lisäksi piirakka onnistuu mainiosti myös suppilovahveroista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
55 min
Vaikeustaso
Helppo

Kantarelli-peltipiirakka

Ainekset

300
g
voita
5
dl
vehnäjauhoja
1
ps (70 g)
perunahiutaleita
½
dl
kylmää vettä
Täyte
l
kantarelleja
2
sipulia
¼
ruukku
timjamia
2
rkl
voita
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
150
g
gruyère-juustoa
150
g
mustaleimaemmentaljuustoa
4
kananmunaa
4
dl
ruokakermaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuutioi voi kulhoon, lisää jauhot ja perunahiutaleet. Nypi aineet keskenään ja lisää vesi. Sekoita nopeasti taikinaksi ja painele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperin päälle uunipellille (n. 33 cm x 40 cm). Laita pelti jääkaappiin odottamaan.
  2. Puhdista sienet. Revi isot kantarellit puoliksi. Hienonna sipulit ja timjami.
  3. Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes enin neste on irronnut sienistä. Lisää voi ja sipulit. Paista sekoittaen noin 5 minuuttia, kunnes sipuli on pehmentynyt. Lisää timjami ja mausteet. Anna seoksen jäähtyä.
  4. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  5. Raasta juustot. Vatkaa kulhossa keskenään munat ja ruokakerma. Mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Levitä puolet juustosta piirakkapohjan päälle, lisää sienet ja loput juustosta. Valuta muna-kermaseos tasaisesti piirakalle.
  7. Kypsennä piirakkaa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa hieman jäähtyneenä.

Vinkki! Jos käytät pakastettuja sieniä, tarvitset niitä noin 500 g. Piirakka kestää hyvin pakastamista.

Kommentit (8)

Vierailija

Voiko tämän tehdä gluteenittoma vain jauhoja vaihtaen?
Vieraita tulossa

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Uskoisin, että onnistuu hyvinkin! Vehnäjauhojen tilalle sopii todella hyvin esimerkiksi Myllärin vaalea, kauraa sisältävä jauhoseos. Se muistuttaa kokeilemistani gluteenittomista jauhoseoksista eniten vehnäjauhoja.

Vierailija

Vaikuttaa hyvältä. Aloin vain miettimään rasvan määrää. Voita, kermaa, juustoa...

Vierailija

Täällä ei ole saatavilla perunahiutaleita. Muusipulveria on. En tiedä millaisia perunahiutaleet ovat. Voiko muusipulveria käyttää hiutaleiden sijaan vai onko parempi käyttää muuta taikinaohjetta? Piirakka kuulostaa tosi herkulliselta ja torilla on kantarelleja.

Vierailija

Mitään hyvää ei tehdä ilman voita, kermaa tai juustoa :) eihän tätä joka päivä syö eikä kovin useinkaan. Välillä pitää herkutella.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Perunahiutaleista: ne eivät sisällä muuta kuin perunaa, eivätkä ole yhtä hienojakoisia kuin muusijauhe. Arvelisin kuitenkin, että sama määrä muusijauhetta toimisi tässä yhtä hyvin. Isommissa marketeissa löytyy yleensä molempia tuotteita. (Ovat hyllyllä vierekkäin, jos niitä on.)

Vierailija

Tuleeko siihenntosiaankin 2,5 litraa kanttarelleja?

Vierailija

Jos ei koko ajan syö päivittäin runsaskalorisesti herkutellen, ei ole mitään pahaa siinä jos tekee välillä piirakan johon tulee runsaasti voita, kermaa ja juustoa. Ja vieläpä syö sitä. Jos reseptiikka ei miellytä, sitä ei ole pakko tehdä sen sijaan että kritisoisi käytettyjä aineksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1488 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Mansikoiden, tosi tumman suklaan ja pähkinöiden kombo on yllätysvalinta – mutta niin hyvää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Mansikka-retiisi-suklaasalaatti

Ainekset

500
g
mansikoita
1
nippu retiisejä
1
ruukku salaattia
1
ruukku rukolaa
1
ruukku suolaheinää
100
g
tummaa suklaata (80–85 %)
125
g
suolattuja cashew-pähkinöitä
1
rasia syötäviä kukkia
KASTIKE
1
dl
balsamiviinietikkaa
1
dl
vettä
½
dl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Mittaa pieneen kattilaan etikka, vesi ja hunaja. Keitä noin 5 minuuttia aina välillä sekoittaen, kunnes seos on siirappimaista. Mausta pippurilla. Ota sivuun jäähtymään.

  2. Huuhtele ja pilko mansikat ja retiisit. Huuhtele ja kuivaa salaatit ja yrtit. Rouhi suklaa.

  3. Sekoita yhdessä kulhossa mansikat, retiisit, suklaarouhe ja pähkinät, ja toisessa kulhossa salaatit ja yrtit salaatin pohjaksi. Yhdistä mansikat, salaatit ja kastike juuri ennen tarjoilua. Koristele syötävillä kukilla.

Kommentit (0)

Soppa365 on lisännyt 290 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Ja KUVA Tuuli Kanerva

Sesongin hauskin frittiherkku syntyy munakoisosta, joka suikaloidaan niin, että se muistuttaa mustekalaa lonkeroineen. Nauti munakoiso kuumana ketsupin tai chilikastikkeen kanssa.

Katso video munakoison valmistuksesta Sopan instagramista: https://www.instagram.com/reel/CgRZ3NAIaHV/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Friteerattu munakoisomustekala

Ainekset

1
munakoiso
2
dl
korppujauhoja
1
kananmuna
1
tl
suolaa
1
rkl
maissitärkkelystä
1
l
rypsi- tai auringonkukkaöljyä
LISÄKSI
ketsuppia ja majoneesia

Työvaiheet

  1. Kuori munakoiso. Leikkaa se pitkittäin kolmeen tai neljään osaan jättäen kuitenkin osat kannasta kiinni toisiinsa. Käännä munakoisoa leikkuulaudalla ja leikkaa toiset kolme tai neljä viiltoa pitkittäin niin, että aikaisemmista viilloista muodostuneet siivut muuttuvat suikaleiksi.
  2. Kaada korppujauho laakealle lautaselle ja vispaa toisella lautasella kananmuna, suola ja maissitärkkelys sekaisin. 
  3. Pyörittele munakoiso ensin kanamunaseoksessa ja sen jälkeen korppujauhoissa huolellisesti. Varmista lusikalla, että kananmuna ja korppujauho löytävät tiensä kaikkialle suikaleiden väliin.
  4. Kuumenna rypsiöljy isohkossa kattilassa, jonne munakoiso mahtuu kokonaan. Kun öljy on noin 175 asteista, laske munakoiso varovasti öljyyn ja friteeraa sitä välillä käännellen noin 10 minuuttia, kunnes se on kauttaaltaan kauniin ruskea.
  5. Siirrä munakoiso talouspaperilla päällystetylle ritilälle hetkeksi valumaan. Tarjoile vielä kuuma munakoiso ketsupin ja majoneesin kanssa.

Vinkki Koeta pitää paistoöljy koko ajan kuumana. Ison munakoison lisääminen öljyyn laskee sen lämpötilaa yllättävän paljon.

Kommentit (1)

Vierailija

Miksi tätä pitää kutsua mustekalaksi? Friteerattu munakoiso on hyvää. Mustekalaa siitä ei saa edes villeimmissä unissa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2968 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Yhdistä salaatissa sekä pieniä että isoja tomaatteja. Pihvitomaatit pysyvät grillissä hyvin kasassa. Mozzarellan sijaan salaattiin sopii myös burrata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Grillattu caprese

Ainekset

400
g
erilaisia tomaatteja
2
palloa (250 g)
bufalamozzarellaa
YRTTIÖLJY
1
ruukku basilikaa
dl
oliiviöljyä
2
rkl
valkoviinietikkaa
1
rkl
hunajaa
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuumenna grilli.

  2. Tee yrttiöljy. Saksi basilikanoksat sauvasekoittimen kulhoon. Lisää öljy, etikka, hunaja, suola ja mustapippuri. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

  3. Paloittele tomaatit. Jos käytät kirsikkatomaatteja, niitä ei tarvitse pilkkoa. Isot tomaatit voi puolittaa tai viipaloida.

  4. Grillaa tomaatit kunnolla raidallisiksi.

  5. Nostele tomaatit vadille. Valuta mozzarella ja revi juusto vadille. Valuta yrttiöljy tomaattien ja juuston päälle.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2968 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Dani Hänninen KUVA Tuomas Kolehmainen

Juuri sopivasti kypsynyt lohkeava lohi, pehmeät ja täyteläiset sienet sekä tomaatit kypsennetään öljyyn upotettuina. Nyt ei ole kuitenkaan kyse uppopaistamisesta, vaan hellävaraisemmasta ravintoloiden suosimasta tavasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Confit-kypsennetyt sienet, tomaatit ja lohi

Ainekset

1
l
rypsi- tai auringonkukkaöljyä
2
isoa portobellosientä
100
g
kirsikkatomaatteja (tertussa)
10
timjaminoksaa
2
kokonaista valkosipulia
400
g
ruodotonta lohifileetä
1
tl
merisuolaa
Paahdettu valkosipulitahna
2
confit-kypsennettyä valkosipulia
1
rkl
oliiviöljyä
1
tl
omenaviinietikkaa
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
1/2
ruukku
tuoretta oreganoa

Työvaiheet

  1. Lämmitä uuni 160-asteiseksi. Puhdista sienet ja pese tomaatit.
  2. Mittaa uuninkestävään vuokaan 1 litra öljyä. Laita sienet, tomaatit, kokonaiset valkosipulit ja timjaminoksat öljyyn niin, että ne peittyvät kokonaan. Peitä vuoka foliolla ja laita se uuniin noin 30 minuutiksi. Tällöin öljy kuumenee noin 80-asteiseksi.
  3. Mausta tällä välin lohifileen pinta merisuolalla.
  4. Ota vuoka uunista. Poista folio ja nosta kasvikset reikäkauhalla toiseen astiaan. Anna öljyn jäähtyä huoneenlämmössä 60–70-asteiseksi. Tähän menee noin 30 minuuttia. Öljy tuntuu tällöin edelleen kuumalta, mutta ei polta. Pyyhi lohen pinta kuivaksi ja laita se öljyyn. Anna lohen kypsyä jäähtyvässä öljyssä noin 20–25 minuuttia riippuen fileen paksuudesta. Öljy jäähtyy tällöin noin 40-asteiseksi.
  5. Tee valkosipulitahna. Halkaise valkosipulit poikittain. Purista pehmenneet kynnet kulhoon tai mortteliin. Painele ne ruokalusikalla tai morttelilla hienoksi tahnaksi ja lisää joukkoon oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, merisuolaa ja mustapippuria.
  6. Viipaloi portobellot ja halkaise herkkusienet. Irrota tomaatit tertuista. Laita sienet ja tomaatit kulhoon. Hienonna joukkoon oreganoa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita. Tarjoa lohen ja valkosipulitahnan kanssa.

Kommentit (0)