Taikina
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
100 g voita
2 rkl kylmää vettä
Täyte
3 raparperinvartta
100 g mansikoita
1 dl sokeria
1 rkl Maizenaa
Lisäksi
1 kananmuna
2 rkl sokeria
Raparperi-mansikkagalette (Samassa liemessä -ohjelmasta)
Työvaiheet
Valmistusohje
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Nypi sekaan voi, kunnes taikina on murumaista, mutta ei tasaista! Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikinaksi. Pyöritä taikina palloksi ja litistä se kämmenellä. Kääri taikina kelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa ainakin tunnin verran.
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Leikkaa sillä aikaa raparperit paloiksi. Jos raparpereissa on paksu kuori, kuori ne ennen paloittelua. Puolita mansikat ja laita ne raparperien kanssa kulhoon. Lisää sokeri ja Maizena ja sekoita.
Vuoraa pelti leivinpaperilla. Anna taikinan pehmentyä huoneenlämmössä viitisen minuuttia ja kauli siitä sitten halkaisijaltaan noin 35 cm:n pyöreä levy. Kaada raparperi-mansikkaseos taikinan keskelle ja kääntele reunat päälle. Voitele reunat kananmunalla ja sirottele päälle sokeria.
Paista uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.