Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.
OHJE Marja Samuli KUVA Pia Inberg

Pastasalaatin yllättävät sattumat ovat kinkkua, mansikoita ja melonia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Mansikkainen pastasalaatti

Ainekset

200
g
haluamaasi pastaa
1
banaanisalottisipuli
3/4
cantaloupemelonista
100
g
mansikoita
50
g
ilmakuivattua kinkkua
parmesaanijuustolastuja
Kastike
1/2
dl
silputtua, tuoretta minttua ja basilikaa
2 1/2
rkl
oliiviöljyä
1 1/2
rkl
vaaleaa balsamicoa
1 1/2
rkl
puristettua sitruunamehua
1/2
tl
dijonsinappia
1
murskattu valkosipulinkynsi
ripaus
suolaa

Työvaiheet

  1. Keitä ja valuta pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi sipuli ohuiksi suikaleiksi. Yhdistä keskenään kaikki kastikkeen ainekset ja pane sipulisuikaleet kastikkeen sekaan. Anna maustua 15 minuuttia.
  2. Kuori meloni, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Perkaa ja halkaise mansikat. Kokoa salaatti kookkaaseen kulhoon. Kumoa kastike sipuleineen keitetyn pastan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  3. Lisää melonikuutiot, mansikkapalat ja ilmakuivattu kinkku sopivina siivuina. Viimeistele salaatti halutessasi parmesaanijuustolastuilla ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Nauti heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Napakat sydänsalaatit voi paistaa paistetun lohen kaveriksi nopeasti pannulla, jolloin ne säilyvät mukavan rapeina. Raikkaassa kastikkeessa on linssien ansiosta myös proteiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Lämmin sydänsalaatti ja linssikastike

Ainekset

2
pss (á 200 g)
sydänsalaattia
2
rkl
oliiviöljyä
¼
tl
suolaa
KASTIKE
1
prk (n. 380 g)
käyttövalmiita vihreitä linssejä
½
ruukkua lehtipersiljaa
4
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
valkoviinietikkaa
1
tl
sinappia
½
tl
suolaa
(tilkka vettä)

Työvaiheet

  1. Aloita kastikkeesta. Valuta linssit siivilässä. Hienonna persilja. Laita linssit ja yrtit sauvasekoittimen kulhoon. Lisää loput kastikkeen ainekset ja soseuta tasaiseksi. Jos kastike on paksua, lisää tilkka vettä.

  2. Halkaise sydänsalaatit pitkittäin. Sivele pintaan öljyä. Laita salaatit leikkuupinta alaspäin pannulle tai grilliparilalle. Paista noin 5 minuuttia.

  3. Nosta paahdetut salaattilohkot lautaselle ja lusikoi päälle kastiketta. Tarjoile heti.

VINKKI! Salaatin päälle sopivat myös paistetut leipäkuutiot, paahdetut pähkinät tai tuoreet herneet.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Linsseillä rikastetun kasvispastan maussa ja ulkonäössä riittää ihasteltavaa. Fenkoli tuo kastikkeeseen anismaisen pirskahduksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Tuoretomaatti-linssipasta

Ainekset

1
kg
tomaatteja
1
fenkoli
1
pieni kesäkurpitsa
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
3
rkl
hienonnettua minttua tai basilikaa
1
prk (250 g)
kypsiä punaisia linssejä
50
g
fetajuustoa
LISÄKSI
150
g
täysjyväpastaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele tomaatit, poista niistä kannat ja leikkaa kuutioiksi. Pienille kirsikkatomaateille riittää huuhtaisu. Halkaise fenkoli, huuhtele ja poista kanta ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele ja paloittele kesäkurpitsa. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

  2. Paista kasviksia pannulla tilkassa öljyä viitisen minuuttia. Mausta suolalla, sokerilla ja yrteillä. Jatka hauduttamista kannen alla 15–20 minuuttia. Lisää vettä, jos kastike kuivahtaa.

  3. Valuta ja huuhtele linssit, ja lisää kastikkeeseen.

  4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä ja sekoita kastikkeeseen. Murustele päälle fetajuustoa.