Kodin Kuvalehti on lisännyt 675 reseptiä.
Linkitetty 49 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Satu Kemppainen

Lähi-idän maistuva fattoush-salaatti syntyy rapeaksi paistetusta pitaleivästä, tomaateista, retiiseistä ja tölkkilinsseistä. Lisää kouratolkulla yrttejä ja reippaasti herkullista kastiketta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Fattoush-salaatti linsseillä

Ainekset

4
esipaistettua pitaleipää (esim. Sun)
2 + 2
rkl
oliiviöljyä
1/2
tl
juustokuminaa
1/4
tl
jauhettua chiliä
1
prk (285g)
vihreitä linssejä
1
rs (200g)
kirsikkatomaatteja
1
nippu
retiisejä
1
nippu
kevätsipulia
1
ruukku
tuoretta minttua
1
ruukka
tuoretta persiljaa
1-2
valkusipulinkynttä
1/2
sitruunan mehu
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria
Sumakkikastike
1
valkosipulinkynsi
1/2
sitruunan mehu
1
dl
öljyä
2
tl
sumakkia (esim. Al’Fes)
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin sumakkikastike. Raasta valkosipuli kulhoon ja purista joukkoon sitruunan mehu. Lisää öljy, sumakki, sokeri ja suola. Sekoita kastike tasaiseksi.
  2. Leikkaa pitaleipä suupaloiksi ja laita palat kulhoon. Sekoita joukkoon 2 rkl öljyä, juusto - kuminaa ja chiliä. Levitä uunipellille ja paahda kullanruskeiksi 200-asteisessa uunissa noin 5–8 minuuttia.
  3. Valuta linssit. Pilko tomaatit ja retiisit, leikkaa sipuli suikaleiksi ja hienonna yrtit. Yhdist ä kulhossa linssit, kasvikset ja yrtit. Hienonna valkosipuli ja lisää salaatin joukkoon. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.
  4. Lisää pitaleivät ja kastike salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Kommentit (3)

Vierailija

Kallis annos! Ruukku sitä ja toinen tätä maksaa maltaita.

Vierailija

Elämä on kallista. Moni kasvattaa itse myös yrttejä, jolloin kaikkia aineksia ei tarvitse ostaa kaupasta.

Vierailija

Aidossa versiossa ei ole linsseja eika persiljaa ne loyttvat toisesta arabialaisesta salaatista eli taboulehista ja kastike on granaattiomenasta ei sitruunasta ja kurkkua on myos aina usein myos paprikaa ja ehdottomasti punasipulia ei kevatsipulia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2116 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Meri-Tuuli Väntsi KUVA Panu Pälviä

Hae perinteiseen rosolliin uutta makua silkkitieltä! Anna porkkanoiden marinoitua ihanan mausteisiksi, sekoita kastike hummuksesta ja turkkilaisesta jogurtista ja tarjoa koko komeus rapeiden pitaleipätikkujen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Hummusrosolli

Ainekset

2
suolakurkkua
3–4
etikkapunajuurta
1
matjessillifilee
½
prk (à 400/280 g)
säilykeherneitä
½
punasipuli
Marinoidut porkkanat
2
porkkanaa
1
rkl
hienonnettua persiljaa
½
sitruunan mehu
1
tl
oliiviöljyä
½
tl
jauhettua kanelia
¼
tl
jauhettua kurkumaa
¼
tl
jauhettua neilikkaa
¼
tl
jauhettua cayennepippuria
Hummusjogurtti
4
dl
turkkilaista jogurttia
200
g
hummusta
Pitaleipätikut
3
esipaistettua pitaleipää
2
tl
oliiviöljyä
½
tl
yrttisuolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin marinoidut porkkanat. Kuori ja raasta porkkanat. Hienonna persilja ja purista sitruunan mehu. Yhdistä kaikki ainekset ja jätä marinoitumaan.
  2. Sekoita turkkilainen jogurtti ja hummus keskenään.
  3. Kuutioi suolakurkut ja punajuuret. Leikkaa sillifilee ohuiksi suikaleiksi. Valuta herneet. Kuori punasipuli ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi.
  4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa pitaleivät tikuiksi ja levitä ne leivinpaperille. Sivele ne oliiviöljyllä ja mausta yrttisuolalla. Paahda uunin keskiosassa 3–4 minuuttia tai kunnes leipätikut ovat rapeita.
  5. Pyöräytä hummusjogurtti lusikalla tarjoilulautaselle. Asettele suolakurkut, punajuuret, silli, herneet, punasipuli ja porkkanat sektoreittain dipin päälle. Tarjoa rapeiden pitaleipätikkujen kera.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 675 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Lasse Lecklin

Kokeile joululaatikkoa tänä vuonna maa-artisokkasoseesta. Ihanan pähkinäinen maku sopii yhteen muiden jouluruokien kanssa. Mikä parasta, tämä vuoka on sekä vegaaninen että gluteeniton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
10 min + 40 min kypsentäminen
Vaikeustaso
Helppo

Maa-artisokka-mantelivuoka

Ainekset

1
pkt (400 g)
maa-artisokkasosetta (esim. Suvituore)
1
pkt (150 g)
vegaanista kaurapohjaista tuorejuustoa
½
dl
mantelijauhetta
1
rkl
siirappia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
¼
tl
muskottipähkinää
Pinnalle
¾
dl
kuorittuja manteleita

Työvaiheet

  1. Sekoita maa-artisokkasose, tuorejuusto, mantelijauhe, siirappi ja mausteet kulhossa.
  2. Voitele pieni uunivuoka maidottomalla margariinilla ja kaada sose vuokaan. Tasoita pinta.
  3. Rouhi mantelit veitsellä karkeasti ja ripottele vuoan pinnalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
  4. Anna jäähtyä tunti ennen tarjoamista, jolloin vuoan rakenne hieman kiinteytyy.

Vinkki! Voit tehdä samalla ohjeella vuoan myös 400 grammasta palsternakka- tai bataattisosetta.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 675 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Lasse Lecklin

Vain kolme ainesta! Superhelpot vegaaniset joulupallot näyttävät tryffeleiltä mutta maistuvat pipareilta ja mantelilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 kpl
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Piparkakku-mantelipallot

Ainekset

50
g
vegaanisia piparkakkuja (esim. Anna's)
150
g
mantelimassaa
Pinnalle
noin ¾
dl
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Surauta keksit teholeikkurilla tasaiseksi jauheeksi. Lisää mantelimassa ja sekoita tasaiseksi. Seos muistuttaa jauhetta, mutta on silti muotoiltavissa.
  2. Pyörittele seoksesta pieniä palloja ja kieritä ne kaakaojauheessa. Säilytä pallerot jääkaapissa tiiviissä rasiassa, jotta ne säilyttävät pehmeytensä.

Vinkki! Valitse tarvittaessa piparkakkuja, jotka ovat sekä gluteenittomia että vegaanisia. Niitä valmistaa esim. Semper.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1041 reseptiä.
Linkitetty 42 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Kuuma, inkiväärillä maustettu tomaattikeitto vie vilun mennessään. Rapeiksi paahdetut kikherneet antavat soppaan hyvää rakennetta ja makua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaatti-inkiväärikeitto ja rapeat kikherneet

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
2
rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
1
rkl
öljyä
2
tl
paprikajauhetta
2
tlk
kokonaisia tomaatteja
½
tlk (à 230 g)
kypsiä kikherneitä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
kasvisliemikuutiota
2
laakerinlehteä
tl
suolaa)
Rapeat kikherneet
tlk (à 230 g)
kypsiä kikherneitä
1
rkl
öljyä
tl
paprikajauhetta
tl
juustokuminaa
tl
valkosipulijauhetta
1
tl
inkiväärijauhetta
noin 1
tl
suolaa
ripaus
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita ja inkivääriä 3 minuuttia. Lisää paprikajauhe ja jatka paistamista 2 minuuttia. Kaada molemmat tomaattitölkit kattilaan.
  2. Valuta ja huuhdo 2 tlk kikherneitä ja kaada ½ tlk kikherneitä tehosekoittimeen (tai sauvasekoittimen kulhoon) yhdessä kookosmaidon kanssa. Soseuta ja kaada seos kattilaan. Lisää myös liemikuutiot ja laakerinlehdet. Keitä noin 30 minuuttia, sen aikaa, kun valmistat rapeat kikherneet.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuivaa jäljelle jääneet 1 ½ tlk kikherneitä huolella ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Kääntele joukkoon öljy ja mausteet suolaa ja pippuria lukuun ottamatta. Paahda noin 25 minuuttia, välillä käännellen. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
  4. Soseuta keitto sauvasekoittimella, tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa rapeiden kikherneiden kanssa.

Kommentit (0)