Klassisessa kantarellipiirakassa on murea pohja ja mehevän juustoinen täyte. Piirakka on ihanimmillaan hetken jäähtyneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 palaa
1 t
Helppo
Kantarellipiirakka
Ainesosat
Pohja
125
g
kylmää voita
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl (40 g)
parmesaania raastettuna
2
rkl
vettä
Täyte
1
l
kantarelleja
1–2
rkl
tuoretta rosmariinia tai timjamia hienonnettuna (tai 1 tl kuivattua)
150
g
juustoraastetta (esim. gruyère)
2
rkl
voita
3
munaa
2
dl
kuohu- tai ruokakermaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
Vaiheet
- Murenna voi ja jauhot hiekkamaiseksi muruksi. Raasta parmesaani ja lisää se jauhoseoksen joukkoon. Mittaa joukkoon vesi. Sekoita taikina nopeasti, älä vaivaa.
- Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija noin 26 cm:n) pohjalle ja reunoille. Jos käytät irtopohjaista piirasvuokaa, leikkaa pohjalle sopiva leivinpaperipala ja painele taikina sen päälle. Rypistä toinen leivinpaperi, avaa se ja paina kevyesti taikinan päälle vuokaan. Laita pohja jääkaappiin 10 minuutiksi.
- Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Pistele pohja leivinpaperin läpi haarukalla, jätä leivinpaperi pohjan päälle ja esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia. Alenna uunin lämpö 200 asteeseen.
- Puhdista sienet ja leikkaa ne muutamaan osaan, pienet sienet voit jättää kokonaisiksi. Hienonna yrtit. Raasta juusto.
- Paista sieniä voissa kuumalla pannulla 5 minuuttia. Sekoita munat, kerma, juustoraaste ja mausteet keskenään. Sekoita joukkoon kantarellit.
- Poista paistopaperi esipaistetun piirakkapohjan päältä. Kaada täyte piiraspohjan päälle.
- Jatka paistamista uunin alatasolla 30–35 minuuttia.