Piirakan teko, mutta pohja jäi kauppaan? Ei hätää, tämä pohja pelastaa! Yleensä kaikilta löytyy tämän reseptin raaka-aineet kaapista. Jos ei, niin sitten on mentävä takaisin sinne kauppaan! Ohjeessa todetaan, että paista kuumassa uunissa. Kokeile vaikka 200°c.
Ranskalainen piirakkapohja sopii sekä suolaisten että makeiden piirakoiden pohjaksi. Helppo peruspiirakkapohja sopii myös pakastettavaksi. Tästä annoksesta tekee helposti kolme pohjaa. Yhdestä tulee noin pellillinen.
Jaa taikina kolmeen osaan ja pakasta. Yhdestä kolmanneksesta saat piirakkavuoan pohjan.
Ranskalainen piirakkapohja
Ainesosat
Vaiheet
1. Nypi jauhot ja rasva ryynimäiseksi seokseksi. Lisää muna ja kylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi.
2. Kauli ja käytä torttuvuoan pohjana suolaisiin ja makeisiin leivonnaisiin.
Helsingin Vanhan Kauppahallin vihanneskauppias Marja Putilin on saanut ranskalaisen peruspiirakan pohjan ohjeen Maj-Lis-sisareltaan Ranskasta: “Ohuelle piirakkapohjalle voi ripotella kinkkua, juustoraastetta ja päälle suolalla ja pippurilla maustetun munamaidon tai makeaan piirakkaan hedelmälohkoja ja sokerilla maustetun munamaidon. Kuumassa uunissa noin 30 minuuttia ja piirakka on valmis! “