Teemu Leminen on lisännyt 36 reseptiä.
Linkitetty 409 keittokirjaan.
Teemu Leminen

Huippuhelpon pastavuoan raaka-aineluettelo on niin lyhyt, että sen muistaa unissaankin: pastaa, tomaattikastiketta, juustoa ja persiljaa.

Olen vaivattoman ruuanlaiton ystävä. Etenkään arki-iltaisin en mielelläni huhki hellan ääressä puolta tuntia pidempään.

Monet luottopikaruuistani ovat pastoja. Pizzan ja spagettikastikkeen yhdistävä pizzetti täyttää mättötarpeet. Sitruunainen katkarapupasta taas on vartissa valmis.

Tämä viiden raaka-aineen pastavuoka vie aikaa vähän kauemmin (kokonaiset puoli tuntia), mutta reseptin juju onkin siinä, ettei ruuanlaittaja itse joudu tekemään oikeastaan mitään.

Paitsi esikeittämään valmistortellinit, öljyämään vuoan, avaamaan tomaattikastikepurkin ja juustoraastepussin, silppuamaan nipun persiljaa ja repimään pallon mozzarellaa palasiksi.

Pakko tosin tunnustaa, että näiden lisäksi pastavuoan valmistaja joutuu tekemään pari sekoitusliiketta. Pahoittelen vaivannäöstä, mutta se kannattaa!

Pastavuoka on nimittäin aika kiva arki-illan ateria. Se ei ole mikään veret seisauttava seksipasta, mutta ajaa asiansa niinä iltoina, kun nälkä kurnii jo vatsassa eikä huvittaisi yhtään kokata.

Tämän ruuan onnistuminen muuten riippuu olennaisesti käyttämiesi raaka-aineiden laadusta. Siksi korostan: osta hyviä tuoretortellineja, maukasta mozzarellaa ja etenkin LAADUKASTA VALMISPASTAKASTIKETTA. Ei siis tomaattimurskaa vaan sellaista lasipurkissa myytävää valmista kastiketta.

Seuraksi pastavuoka kaipaa vähän raikasta salaattia, mikä arki-iltoina tarkoittaa tietenkin muutamaa tomaatti- ja kurkkusiivua lautasen reunalla. Kannattaa kattaa pöytään myös suolasirotin ja pippurimylly siltä varalta, että vuoka kaipaa vähän terästystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 annosta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Viiden aineksen pastavuoka

Ainekset

250
g
juustotäytteisiä tortellineja (tuorepasta)
500
g
valmista tomaattipohjaista pastakastiketta
150
g
mozzarellaraastetta
1
pallo
mozzarellaa
nippu
persiljaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Öljyä uunivuoka kevyesti.
  2. Esikeitä tortellineja 3 minuuttia suolalla tai liemikuutiolla maustetussa vedessä. Valuta ja pane uunivuokaan.
  3. Sekoita tortellinien joukkoon pastakastike, mozzarellaraaste ja 3/4 persiljasta silputtuna. Revi paistoksen päälle tuoremozzarella.
  4. Paista 25-30 minuuttia, kunnes kastike on lämmennyt, tortellinit kypsiä ja juusto makoisan kuplivaa.
  5. Silppua päälle loput persiljasta ennen tarjoamista.

Vinkki: Pastapaistokseen voi piilottaa helposti muutakin. Kokeile esimerkiksi pinaattia, oliiveita, tonnikalaa, paprikakuutioita tai porkkanaraastetta.

Kommentit (1)

Käyttäjä348
Seuraa 
Liittynyt22.4.2015

Kiitos tästä ohjeesta!!! Ehdottomasti tullut jäädäkseen arkiruuaksi, usein miten padasta löytyy pulled pork/berf/chiken sekä pinaattia, suosittelen testailemaan :) Juustoja ei tosin mene kuin yhtä laatua, pussillinen juustoraaste mixiä mut on silti maittavaa.

Ketju on lukittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3151 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Panu Pälviä

Pinnalta rapeat, sisältä tomaattisen aromikkaat pastaputket maistuvat juhlavieraille. On tärkeää antaa valmiin paistoksen vetäytyä, jotta se pysyy ehjänä annosteltaessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
30 min + kypsennys 45 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Hunajakennocannellonit

Ainekset

2
pkt (yht. 500 g)
cannelloni-pastaputkia
TOMAATTIKASTIKE
2
salottisipulia
3
valkosipulinkynttä
2
porkkanaa
4
rkl
öljyä
4
prk (à 390 g)
paseerattua tomaattia
3
rkl
punaviiniä
2
laakerinlehteä
2
rkl
kuivattua oreganoa
2
tl
suolaa
2
tl
sokeria
1
tl
mustapippuria myllystä
2
prk (à 230 g)
kypsiä kikherneitä
2
dl
oliiveja pieninä kuutioina
PINAATTIKASTIKE
380
g
salaattipinaattia tai lehtikaalia
3
rkl
öljyä
2
prk (à 200 g)
ranskankermaa
3
dl
kuohu- tai ruokakermaa
3
dl
parmesaania hienoksi raastettuna
2
rkl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
2
rkl
sitruunamehua
1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria myllystä
LISÄKSI
200
g
fetajuustoa
1
dl
parmesaania raastettuna
(tuoretta basilikaa tai oreganoa)

Työvaiheet

  1. Kuori ja kuutioi sipulit ja porkkanat pienenpieniksi. Kuullota ne öljyssä pannulla. Lisää paseerattu tomaatti, viini ja mausteet. Anna porista miedolla lämmöllä vähintään 15 min. Lisää kikherneet ja pieniksi kuutioidut oliivit.

  2. Hienonna pinaatit. Kuullota ne pannulla öljyssä muutamassa erässä. Laita kulhoon. Lisää kermat, parmesaani, sitruunamehu ja -kuori. Mausta suolalla ja pippurilla.

  3. Laita puolet tomaattikastikkeesta cannellonien korkuiseen uunivuokaan. Jos sinulla ei ole tarpeeksi korkeaa vuokaa, laita leivinpaperisuikale vuoan sisään siten, että se on hieman cannelloneja korkeampi. Työnnä cannellonit tiiviisti pystyyn vuokaan.

  4. Laita loppu tomaattikastike ja pinaattikastike kertakäyttöisiin pursotinpusseihin. Pursota cannelloneihin pinaattikastiketta noin puoleenväliin. Pursota loppu kastike väleihin. Pursota cannelloneihin pinaattikastikkeen päälle tomaattikastike. Murusta feta cannelloneihin.

  5. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Raasta kuuman paistoksen päälle parmesaania. Peitä foliolla ja keittiöpyyhkeellä. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia. Tarjoa salaatin tai paahdettujen kasvisten kanssa.

Kommentit (0)

Hildu on lisännyt 33 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.

Jämäruoan hyötykäyttö, saat hyvää helposti sitä vähän tuunaamalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 -3
Valmistusaika
n. 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Tuunattu kinkkukiusaus, jämä

Ainekset

kinkkukiusauksen jämä/tai muu perunalaatikon jämä
rasvaa
3 - 4
kanamunaa
juustoraastetta sopivasti
loraus ruokakermaa
nakkeja sopivasti/ei välttämättä
kirsikka tomaattia/ei välttämättä

Työvaiheet

Laita paistinpannulle sopivasti rasvaa, kun rasva on sulannut lisää sitten kiusauksen jämä
ja ruokakermaa sopivasti, sekoittele vähän.
Anna olla levy vähän aikaa täysillä ja pienennä sitten sopivasti lämpöä.
Lisää 3 - 4 kanamunaa, voit rikkoa ne juomalasiin ja kaada sitten paistinpannuun,
lisää vielä juustoraastetta päälle ja puolitetut kirsikkatomaatit.
Jos haluat nakinpaloja, paista ne erikseen päälle.
Sillä aikaa anna hautua ruoan hiljalleen kannen alla, niin että kanamunat ovat hyytyneet ja juustoraaste sulannut. Päälle voi ripotella vielä jos löytyy aurajuuston muruja, tai muuta.

Kommentit (2)

Vierailija

Erikoinen sekasotku!ei maistuisi!

Hildu
Seuraa 
Liittynyt6.9.2019

Ei ole pakko laittaa kaikkea 😊 toiset tykkää tehdä sellaista mihin saa kotoa löytyvät ruoka-aineet lisättyä tuomaan makua ja näköä, mistä kukin tykkää, mutta tämä on hyvä ilman lisäyksiäkin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3151 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Meri Milash ja Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Niter Kibbeh on maustevoi, jossa yhdistyvät Lähi-idän ja Intian maut. Helppo pasta maistuu voin ansiosta ylelliseltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
12 min
Vaikeustaso
Helppo

Niter kibbeh -pasta

Ainekset

400
g
linguine-pastaa
3
rosmariinin oksaa
dl
maustevoita
1
dl
pastan keitinvettä
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä (1 l vettä / 1 tl suolaa).

  2. Hienonna rosmariini pieneen kulhoon ja lisää voi.

  3. Kun pastan keittoaikaa on jäljellä muutama minuutti, ota keitinvettä ja lisää se voin joukkoon. Lisää myös suola.

  4. Valuta pasta ja sekoita voiseos joukkoon niin, että kaikki pastanauhat maustuvat. Tarjoa heti.

Maustettu kirkastettu voi eli niter kibbeh

Ainekset

500
g
suolatonta voita
3
sipulia
9
valkosipulinkynttä
10
cm:n pala
inkivääriä
1
kanelitanko
4
kokonaista mustan kardemumman kotaa
6
kokonaista neilikkaa
¾
rkl
korianterinsiemeniä
½
rkl
kokonaisia mustapippureita
½
rkl
sarviapilaa
¾
tl
juustokuminansiemeniä
½
rkl
oreganoa
¼
tl
jauhettua muskottipähkinää
½
tl
kurkumaa
1
rosmariinin oksa

Työvaiheet

  1. Paloittele voi reiluiksi kuutioiksi.

  2. Kuori ja leikkaa sipuli kuutioiksi. Kuori ja raasta valkosipulinkynnet sekä inkivääri.

  3. Laita kanelitanko, kardemumma, neilikka, korianteri, mustapippuri, sarviapila ja juustokumina paistinpannulle. Kuumenna matalalla lämmöllä välillä pannua heiluttaen, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua. Kaada mausteet pataan tai paistokasariin.

  4. Lisää pataan sipulit, inkivääri, voi, oregano, muskottipähkinä, kurkuma sekä rosmariini.

  5. Kuumenna ja anna voin sulaa. Anna seoksen poreilla matalalla lämmöllä 90 minuuttia. Sekoita välillä ja tarkasta, että voi ei kuumene liikaa.

  6. Peitä lasipurkin suuaukko harso- tai juustoliinalla. Siivilöi voisula kauhallinen kerrallaan purkkiin. Tee liinasta nyytti ja purista varovasti, jotta kaikki voi valuu talteen. Voit myös siivilöidä voin tiheäreikäisen siivilän läpi.

  7. Laita kansi päälle, anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita voi jääkaappiin. Voit käyttää maustevoita ruoanvalmistuksessa, pastan joukossa tai tarjota sitä sellaisenaan levitteenä. Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön ajoissa ennen tarjoamista.

Vinkki Mustaa kardemummaa ja sarviapilaa saa aasialaisista ruokakaupoista ja samojen kauppojen verkkokaupoista.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3151 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Meri Milash ja Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Lihapannun kanssa nautitaan injeraleipää, jota saa Helsingistä esimerkiksi Addis-ravintolasta. Niter kibbeh -maustevoi säilyy jääkaapissa ja maistuu myös leivänpäällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tibs eli eritrealainen lihapannu

Ainekset

800
g
karitsan paahtopaistia tai naudan ulkofileetä
tl
suolaa
2
sipulia
4
valkosipulinkynttä
5
cm:n pala
tuoretta inkivääriä
3
vihreää chiliä
2
tl
juustokuminaa
½–1
dl
vettä
1
ruukku
lehtipersiljaa
½
sitruuna
(suolaa)
PAISTAMISEEN
3
rkl
niter kibbehiä eli maustevoita (ks. ohje)
LISÄKSI
injera-leipää

Työvaiheet

  1. Valmista ensin niter kibbeh.

  2. Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta. Leikkaa liha kuutioiksi ja mausta suolalla.

  3. Kuori ja hienonna sipulit, valkosipulinkynnet ja inkivääri. Halkaise chilit, poista siemenet ja valkoiset kalvot ja paloittele chilit.

  4. Ruskista lihat muutamassa erässä maustevoissa (2 rkl) laakealla pannulla. Siirrä sivuun odottamaan.

  5. Pyyhi pannu puhtaaksi, kuumenna loput voista (1 rkl) ja lisää sipulit, inkivääri ja chilit. Paista matalalla lämmöllä sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää juustokumina ja paista vielä muutama minuutti.

  6. Lisää vesi pannulle, kiehauta ja sekoita joukkoon ruskistetut lihapalat. Paista sekoittaen 1 minuutti.

  7. Hienonna lehtipersilja joukkoon ja purista päälle sitruunasta mehu. Mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa injeraleivän kanssa.

Vinkki Lihapannu nautitaan perinteisesti injeraleivän kanssa. Lettua muistuttavaa, voimakkaan hapokasta leipää saa Helsingistä esimerkiksi Addis-ravintolasta. Myös riisi käy lisukkeeksi.

Maustettu kirkastettu voi eli niter kibbeh

Ainekset

500
g
suolatonta voita
3
sipulia
9
valkosipulinkynttä
10
cm:n pala
inkivääriä
1
kanelitanko
4
kokonaista mustan kardemumman kotaa
6
kokonaista neilikkaa
¾
rkl
korianterinsiemeniä
½
rkl
kokonaisia mustapippureita
½
rkl
sarviapilaa
¾
tl
juustokuminansiemeniä
½
rkl
oreganoa
¼
tl
jauhettua muskottipähkinää
½
tl
kurkumaa
1
rosmariinin oksa

Työvaiheet

  1. Paloittele voi reiluiksi kuutioiksi.

  2. Kuori ja leikkaa sipuli kuutioiksi. Kuori ja raasta valkosipulinkynnet sekä inkivääri.

  3. Laita kanelitanko, kardemumma, neilikka, korianteri, mustapippuri, sarviapila ja juustokumina paistinpannulle. Kuumenna matalalla lämmöllä välillä pannua heiluttaen, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua. Kaada mausteet pataan tai paistokasariin.

  4. Lisää pataan sipulit, inkivääri, voi, oregano, muskottipähkinä, kurkuma sekä rosmariini.

  5. Kuumenna ja anna voin sulaa. Anna seoksen poreilla matalalla lämmöllä 90 minuuttia. Sekoita välillä ja tarkasta, että voi ei kuumene liikaa.

  6. Peitä lasipurkin suuaukko harso- tai juustoliinalla. Siivilöi voisula kauhallinen kerrallaan purkkiin. Tee liinasta nyytti ja purista varovasti, jotta kaikki voi valuu talteen. Voit myös siivilöidä voin tiheäreikäisen siivilän läpi.

  7. Laita kansi päälle, anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita voi jääkaappiin. Voit käyttää maustevoita ruoanvalmistuksessa, pastan joukossa tai tarjota sitä sellaisenaan levitteenä. Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön ajoissa ennen tarjoamista.

Vinkki Mustaa kardemummaa ja sarviapilaa saa aasialaisista ruokakaupoista ja samojen kauppojen verkkokaupoista.

Kommentit (0)