Tintti Alanko on lisännyt 27 reseptiä.
Linkitetty 760 keittokirjaan.

Tel Avivissa ei pääse hummusta karkuun mitenkään. Tässä on aito ohje lähi-idän yleisimpään mezeen.

Hummuksen reseptien sisällöstä voidaan käydä vaikka sotaa, mutta valitettavan usein näkee tähän kuohkean kikcherne ja tahinin sekoituksesta valmistettua tahnaa väärällä koostumuksella ja väärillä raaka-aineilla toteutettuina. Jos käy syömässä libanonilaisessa tai israelilaisessa ravintolassa,  maistuu hummus aina tältä. Pahin virhe on valmistaa hummus liian kokkareiseksi ja paksuksi, monissa ohjeissa on liian vähän tahinia, hintsusti sitruunaa tai oliiviöljy sekoitetaan seokseen mukaan. Hummus kuuluu olla koostumukseltaan kuin pehmytjäätelöä -hieman rakeista kylläkin- se levitetään kuvan tavoin kuopalle ja oliiviöljy roiskitaan päälle vain koristeeksi. Pinnalle ripotellaan hieman paprikajauhetta ja sielälehtistä persiljaa. Kickherneet voi ostaa myös kuivattuina ja liottaa niitä yön yli. Tällöin käytä liotusvettä nesteenä, kun teet hummusta. Olen saanut tämän ohjeen valokuvaajaystävältäni Ofer Amirilta. Olen ottanut valokuvan täydellisestä hummuksesta Jaffan kaupungissa 2013.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
15 min.
Vaikeustaso
Helppo

Hummus, AITO ohje Tel Avivista

Ainekset

0,6
L
Valmiiksi keitettyjä kickherneitä ja osa purkin nesteestä
150-200
g
Valmista tahinia (esim. macedonian)
2
valkosipulin kynttä
2
tl
Suolaa, tai maun mukaan
1
sitruunan mehu
Koristeluun oliiviöljyä, paprikajauhetta ja lehtipersiljaa

Työvaiheet

Pilko valkosipulit vähän pienemmiksi ja kumoa kaikki yllä olevat ainekset tehosekoittimeen (paitsi öljy ja koristeet).Laita kone käyntiin ja lisää kickhernepurkin- tai liotusnestettä niin, että kone pyörii hyvin ja hummus tahnasta tulee tasainen. Sattumia saa olla mukana. Tahnan pitää olla lähes yhtä löysää kuin pehmytjäätelö. Levitä hummus laakealle lautaselle lusikalla pyörivin liikkein. Valuta oliiviöljyä pinnalle mausteeksi ja ripota hieman paprikajauhe raitoja. Viimeistele lehtipersiljalla.

Kommentit (8)

Hanna Jensen_2
Seuraa 
Liittynyt28.4.2014

Jestas että tätä on pakko tehdä heti! Tänään! Kiva, että olet täällä Tintti!

Tintti Alanko
Seuraa 
Liittynyt13.5.2014

Kiitos Hanna! Mahtava juttu tämä Soppa! Jäin koukkuun!

Hanna15
Seuraa 
Liittynyt14.8.2014

Aivan! Söin vast'ikään Dubaissa moneen otteeseen TAIVAALLISTA hummusta: tarpeeksi ohutta ja pehmeää. Omastani tulee helposti liian paksua hernemassaa. Tätä ohjetta testaan uudenvuodenaattona!

JaelA
Seuraa 
Liittynyt18.1.2015

Tuossa ravintolassa hummus on hyvää. Mutta vielä enemmän pidän Carmel-torilla sijaitsevan hummuspaikan hummuksesta,joka on ihan taivaallisen hyvää.Eniten pidän hummuksesta,jonka päälle laitetaan keitettyjä kikherneitä.

Tintti Alanko
Seuraa 
Liittynyt13.5.2014

Palasin hiljattain taasen Tel Avivista työreissulta ( maaliskuu 2015) kävin syömässä nyt myös Carmel marketilla hummusta. Hummus on aina tasokasta Israelissa. Myös Jaffan ja koko Israelin kuuluisimmassa paikassa saa valita hummuksen pinnalle 'täytteet' eli kikherneitä jne..

Ketju on lukittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 337 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.