Villiintynyt tomaatti-jauhelihapiirakka rukiisella perunapohjalla
Villiintynyt tomaatti-jauhelihapiirakka rukiisella perunapohjalla
Ainesosat
Vaiheet
Ihana kesä ja kotimaisen tomaatin aika! Voisin vaikka vannoa, että tykkään tomaateista enemmän kuin kukaan muu tällä planeetalla. Jos pitäisi valita yksi asia, jota söisi loppuelämän, minulle se olisi ehdottomasti tomaatti :) Kotikatti kokkailee harvemmin liharuokia, mutta silloin kun lihaa ilmestyy jääkaappiin niin kyllä kokkaillaan ja syödään nautiskellen.
Viime päivät minulla on kulunut uuden alkavan harrastuksen parissa hortoilessa luonnossa tutustuen villikasveihin ja -yrtteihin. Hortoiluretkillä tuli heti koettua jännittäviä hetkiä, sillä astuin melkein sihisevän kyykäärmeen päälle! Ehkä tämän metsäläistyvän kaupunkilaisen olisi aika hankkia kumisaappaat..Pohjois-Pohjanmaan leveyksillä luonto ei vielä kukoista, mutta voikukkaa puskee jo jonkin verran. Voikukka pääsi siis tähän reseptiin, mutta sen voi halutessaan korvata rucolalla. Voikukka sisältää kuitenkin todella paljon vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja se puhdistaa maksaa, joten suosittelen maistamaan. Meillä tästä uskomattomasta vitamiinipommista valmistui hieman erilainen äitienpäivän suolainen piirakka. Piirakka on lihaisa, kuohkea ja maukas, oikein sopiva juhlapöytään suolaisen rooliin vaikkapa raikkaan salaatin seuraksi.
RUKIINEN PERUNA-PIIRAKKAPOHJA
1 suuri peruna1 pieni sipuli 1,5 tl suolaa 2 rkl öljyä 1 1/2 dl ruisjauhoja 1/2 dl (durum)vehnäjauhoja 0,75 dl vettä Laita uuni kuumemaan 180 asteeseen. Raasta peruna ja hienonna sipuli ja kuumenna niitä pannulla öljyssä miedolla lämmöllä kunnes ne ovat hieman pehmenevät. Sekoita kaikki pohjan raaka-aineet ja painele öljyttyyn piirakkavuokaan. TÄYTE TOMAATISTA, JAUHELIHASTA JA VOIKUKAN LEHDISTÄ 400 g luomu naudan jauhelihaa1 suuri sipuli 2 valkosipulin kynttä 7 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä 4 isoa tomaattia1 l silputtuja voikukanlehtiä2 rkl tomaattipyrettä2 rkl murskattuja tulisia jalapenoja 1 tl mustapippurirouhetta 2 tl ruokosokeria 1 tl kuivattua basilikaa 1 tl juustokuminaa Ruskista jauheliha kuumalla pannulla. Hienonna muut ylläolevat raaka-aineet, lisää paistokseen ja paista vielä pari minuuttia. Lisää myös mausteet. Levitä paistos piirakkapohjan päälle.PINNALLE2 kananmunaa 1 dl kuohukermaa 1 dl emmentaljuustoa raasteena 1/2 tl suolaakokonaisia voikukanlehtiä(1 tomaatti)Sekoita munat, kerma sekä juustoraaste ja lisää piirakkaan. Laita päällimmäiseksi vielä voikukan lehtiä ja halutessasi tomaattirenkaita. Paista 45-55 minuuttia tai kunnes piirakka on hyytynyt ja pinta on kullanruskea.