Kotitekoisten kalapuikkojen kaveriksi sopii kermaviilikastike.
Kotitekoisten kalapuikkojen kaveriksi sopii kermaviilikastike.

Itse tehdyt kalapuikot maistuvat sekä lapsille että aikuisille. Rapean pinnan salaisuutena on tuplaleivitys.

Kalapuikot kermaviilikastikkeen kera – se jos mikä kuuluu kotiruokien klassikoihin.

Nälässä ja kiireessä pakastekalapuikkojen sujauttaminen uuniin voi tuntua houkuttelevammalta kuin kalapuikkojen tekeminen itse alusta lähtien, mutta kalapuikkojen tekeminen on lopulta helppoa. Kotitekoiset kalapuikot voittavat einesversiot mennen tullen, eikä niidenkään valmistamisessa kestä kauaa, alle puoli tuntia.

Valitse kalatiskiltä vaaleaa kalaa, esimerkiksi paksuja kuhafileitä, haukea tai turskaa. WWF:n kalaoppaassa hauki on merkitty vihreällä eli sen syöminen on ekologisesti kestävää. WWF:n mukaan turskaa ja kuhaa ostaessa vastuullisimmat valinnat ovat MSC-merkityt turska ja kuha sekä Suomenlahdelta ja Suomen sisävesistä pyydetty sekä kiertovesijärjestelmässä kasvatettu kuha.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Voit käyttää myös pakastekalaa, esimerkiksi pakasteturskaa tai -seitiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kalapuikkojen rapeuden salaisuutena on tuplaleivitys. Menetelmä on tuttu wieninleikkeistä. Kalapalat pyöräytetään ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa.

Paras valinta kuorrutukseen on karkea korppujauho, kuten japanilainen pankojauho. Karkealla korppujauholla leivityksestä tulee erityisen rapea, sillä karkea pankojauho ei ime rasvaa yhtä ahnaasti kuin hienompijakoiset jauhot. Pankojauhoa myydään isoissa marketeissa, mutta voit tehdä korppujauhon itsekin. Tarvitset vain kuivahtanutta leipää, jonka voi surauttaa muruiksi vaikkapa sauvasekoittimen kulhossa tai tehosekoittimella.

Perinteisten kalapuikkojen ohjeen löydät tästä linkistä:

Jos haluat oikein maukkaan version kalapuikoista, voit lisätä karkeiden korppujauhojen joukkoon myös raastettua parmesaania, kuten tässä reseptissä tehdään. Kyseinen ohje eroaa perinteisestä myös siten, että siinä kalapuikot leikataan reilumman kokoisiksi XL-versioiksi.

Kalapuikkojen ei tarvitse olla ohuita. Leikkaa kalafileet pitkittäin kahteen tai kolmeen osaan ja saat ronskin kokoiset XL-kalapuikot.
Kalapuikkojen ei tarvitse olla ohuita. Leikkaa kalafileet pitkittäin kahteen tai kolmeen osaan ja saat ronskin kokoiset XL-kalapuikot.

Kalapuikot paistetaan paistinpannussa runsaassa öljyssä kullanruskeiksi. Paistoaika on noin 2–3 minuuttia molemmin puolin, riippuen kalapalojen paksuudesta.

Tarjoa kalapuikkojen lisukkeena esimerkiksi uunissa paahdettuja veneperunoita tai muusia. Äläkä unohda kastiketta: kalapuikkojen seuraksi sopii niin kermaviili- kuin tartarkastikekin. Yksinkertaisimmillaan kermaviilin mausteeksi riittävät tilli, sitruunamehu sekä ripaus suolaa ja mustapippuria. Tässä reseptissä kalapuikkojen kaveriksi tehdään helppo tilli-jogurttikastike.

Vinkki! Kalapuikot sopivat hyvin myös esimerkiksi tortillojen väliin. Kokeile myös kalapuikkokesärullia ja kalapuikkohampurilaisia.

Juttu on julkaistu HS.fi:ssä 24.10.2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla