Yhdelle se on suunmukainen, toiselle ehdoton ei. Mutta kun karvas maku saa seuraansa muut perusmaut, palkintona odottaa herkullinen tasapaino.

Moni muistaa lisätä ruokaan jotain suolaista, hapokasta, makeaa ja umamista, mutta karvaan maun tietoinen lisääminen ruokaan unohtuu helposti. Syy on meillä perimässä. Jo luolamiehet tiesivät vältellä karvaita makuja, sillä kasvien myrkylliset suoja-aineet maistuivat suussa karvaina. Karvaat maut jätettiin siis metsään.

Karvas voi olla haastava nykyihmisellekin, joillekin jopa vaikea vastaanottaa, vaikka tiedämme, että monet luontaisesti karvaat kasvikset ovat juuri niitä supervihanneksia, joita tulisi popsia päivittäin.

Karvas muistuttaa makurakenteeltaan hapanta ja kitkerää, mutta kukin maistaa sen tavallaan. Joillekin se on ärhäkkä ja monipuolinen, toisille mitäänsanomaton ja lopuille kaikkea inhottavan ja ihanan väliltä.

Karvas on monien herkullisten makuyhdistelmien elinehto.

Ruoanlaiton ammattilaiset hyödyntävät karvaat maut ruokahalun herättäjinä alkupaloissa ja käyttävät karvaita raaka-aineita makujen tasapainottajina. Karvas on monien herkullisten makuyhdistelmien elinehto.

Ruoassa karvautta voi lisätä monella tavalla. Pilkkomalla varsiselleriä vihannessalaattiin, retiisejä perunasalaattiin tai lehtikaalia juureskeittoon. Maustamalla kastikkeen piparjuurella, curryn kurkumalla, lihapadan kahvilla ja chilin suklaalla. Tarjoilemalla paistetun halloumin greipin kanssa. Raastamalla ruokaan sitruunankuorta.

Karvas maku voi syntyä myös valmistustavan myötä. Kunnolla tummaksi päästetty paistopinta maistuu hivenen karvaalta.

Ylenpalttista karvautta voi puolestaan taittaa muilla perusmauilla. Esimerkiksi lehtikaalin hierominen suolalla sekä pehmentää kaalin rakennetta että vähentää karvasta makua. Karvaan makuisen ruusukaalinkin maku kääntyy lempeäksi, kun sen paahtaa uunissa ja maustaa suolalla ja ripauksella sokeria.

Munakoiso on luonnostaan hieman karvas. Viuhkaksi leikatun, paahdetun munakoison maku tasapainottuu artisokkatahnalla.

Karvasta kaupan

  • Kaakao on luonnollisimmillaan pelkkää karvasta. Siksi siellä, missä kaakao kasvaa, sitä käytetään ruuanlaitossa. Meksikolainen molekastikekaan ei olisi mitään ilman karvasta kaakaota. Fermentointi muuttaa kaakaon maun vähemmän karvaaksi.
  • Kahvi on karvasta osittain kofeiinin ansiosta. Kongonkahvin ja robustan jälkimaku on vahvan karvas toisin kuin suomalaisten yleisimmin ryystämässä arabicassa.
  • Tahini maistuu luontaisesti karvaalta, sillä tahna valmistetaan seesaminsiemenistä. Paahdetuista siemenistä tehty tumma tahini on karvaampaa kuin vaalea.
  • Tonic-vesi saa sille ominaisen karvaan maun kiniinistä, jota saadaan kiinanpuiden kuoresta.
  • Nämäkin ovat karvaita: latva-artisokka, rucola, endiivi, pinaatti, munakoiso, maksa, raparperi, karpalo, tilli, oregano, inkivääri, minttu, sahrami, seesaminsiemen, oliivit ja vihreä tee.

Näin saat maut balanssiin

  • Liian karvasta? Lisää makeutta tai suolaa tai lorauta ruokaan vähän rasvaa.
  • Liian makeaa? Lisää karvaita makuja ja syvennät samalla makean makua.
  • Liian rasvaista? Lisää ruokaan jotain karvasta.

Makea ja täyteläinen suklaamousse saa kaivattua karvautta tumman suklaan lisäksi tahinista.

    Kokeile näitä reseptejä

      1. Artisokalla täytetyt munakoisot Leikkaa munakoiso viuhkaksi, täytä makua tasapainottavalla artisokkatahnalla ja paahda uunissa. Rucolapediltä tarjottu muheva munakoiso tuo veden kielelle.  
      2. Lämmin vuohenjuustosalaatti Karvasta, makeaa, hapokasta ja suolaista. Tässä vadelmilla ja vuohenjuustolla höystetyssä sikuri-endiivisalaatissa maut ovat täydellisessä balanssissa. 
      3. Kurkumalohi lehtikaalipedillä Kypsennä lohipalat lempeästi uunissa inkiväärillä maustetun lehtikaalipaistoksen päällä. Paistoksen kevyt karvaus tasapainottaa lohen rasvaisuutta.
      4. Tahini-suklaamousse Älä tyydy silkkaan suklaaseen, vaan mausta mousse paahteisenmakui­sella tahinilla. Seesamitahnan hienoinen karvaus tuo balanssia täyteläiseen suklaamousseen. 

      Juttu on julkaistu aiemmin Glorian ruoka & viini -lehdessä.

      Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
      Sisältö jatkuu mainoksen alla
      Teksti
      Kuvat
      Panu Pälviä